Tekstit

Näytetään tunnisteella trilleri merkityt tekstit.

Elokuva-arvostelu: Hanna (2011)

Kuva
Joe Wright on ohjannut upean Sovituksen ( Atonement , 2007), kauniin Ylpeys ja ennakkoluulon ( Pride and Prejudice , 2005) ja keskinkertaisemman The Soloistin (2009) - kaikki draamoja. Hannassa hän ottaa rohkeasti käsittelyynsä toimintaelokuvan ja tuloksena on Tom Tykwerin vuonna 1998 ohjaaman Juokse Lola juokse (Lola rennt) kaltainen rytmikäs ja otteessaan pitävä toimintajännäri. Mikä vielä tekee Hannasta suomalaiselle mielenkiintoisen, on se, että elokuva on osittain kuvattu Kuusamossa ja Kemijärvellä. Hanna ( Saoirse Ronan ) on isänsä Erikin ( Eric Bana ) kanssa Lapin erämaassa asuva teinityttö, josta isä on vuosien varrella koulinut maailmanluokan tappajan. Tyttö osaa useaa kieltä, metsästää riistaa henkensä pitimiksi ja suojelee itseään hyökkäyksiltä. Mutta mitä hän ei osaa, on elää tavallisessa maailmassa tavallisen ihmisen elämää. Koko Hannan eliniän Erikin kohteena on ollut hänen entinen työtoverinsa Marissa ( Cate Blanchett ), jota isä ja tytär lähtevät etsimään tä

Duncan Jonesin Source Code (2011) (****)

Kuva
Duncan Jonesin vuonna 2009 ohjaama Moon (josta juttu täällä ) oli erittäin hieno esikoistyö, jolla ohjaaja piirsi nimensä minun mieleeni kertalinttuulla. Siksipä odotukset olivatkin melkoisen korkealla hänen seuraavan ohjaustyönsä Source Coden osalta. Source Code kertoo Colter Stevensista ( Jake Gyllenhaal ), sotilaasta, joka yllättäen kesken Afganistanin keikan herääkin itselleen vieraassa kehossa, kauniin naisen ( Michelle Monaghan ) kanssa junassa matkalla kohti Chicagoa. Junassa, joka piakkoin räjähtää terroristin asettaman pommin takia. Räjähdyksen jälkeen Stevens palaa omaan kehoonsa, joka on jumissa lentokoneen (??) raadossa jossakin päin maailmaa. Missä, siitä Stevensillä ei ole mitään tietoa, ja hänen ainoa yhteytensä ulkomaailmaan onkin vain toinen sotilas, Colleen Goodwin ( Vera Farmiga ), joka puhuu hänelle tietokoneen välityksellä. Stevensin tehtäväksi on annettu selvittää, kuka asensi pommin Chicagon junaan ja hänet lähetetään takaisin saman ihmisen kehoon, t

Neil Burgerin Rajaton - Limitless (2011) (***)

Kuva
Yleisesti vallalla on käsitys, että käytämme hyväksemme vain murto-osaa aivojemme kapasiteetista. Millaista elämä olisi, jos saisimmekin käyttöön aivojemme koko potentiaalin? Kysymystä pohti Alan Glynn tieteisromaanissaan The Dark Fields , ja Rajaton on Neil Burgerin ( Silmänkääntäjä - The Illusionist ) tämän romaanin pohjalta ohjaama vauhdikas laatutrilleri. Eddie Morra ( Bradley Cooper ) on kirjailijaksi haikaileva luuseri, jonka kirja ei tahdo edistyä ja tyttöystävä Lindy ( Abbie Cornish ) päättää jatkaa elämäänsä ilman Eddietä. Miehen elämä polkee paikallaan ja parransänki näyttää päivä päivältä epäsiistimmältä. Sitten hän törmää kadulla entisen vaimonsa veljeen ( Johnny Whitworth ), joka tutustuttaa hänet käänteentekevään tieteelliseen keksintöön, lääkkeeseen, jonka avulla aivojen koko kapasiteetti voidaan ottaa käyttöön. Pieni kirkas nappi NZT:ta ja Eddie on kuin uusi mies. Cooperin sinisten silmien takana raksuttaa ja lujaa, kun Eddien aivot hurahtavat käyntiin täysteho

Elokuva-arvostelu: Black Swan (2010)

Kuva
Darren Aronofskyn ohjaama Black Swan on fantastinen draamatrilleri baletin maailmasta. Nina (Oscarin roolistaan voittanut Natalie Portman ) on nuori ja lahjakas ballerina, joka on kilttinä tyttönä omistanut koko elämänsä tanssille. Osittain äitinsä, entisen tanssijan ( Barbara Hershey ) painostamana. Kun baletin ohjaaja Thomas Leroy ( Vincent Cassell ) haluaa uudistaa klassisen Joutsenlammen, Nina on ensimmäisten joukossa hakemassa pääroolia. Herkän Ninan henkinen balanssi uhkaa järkkyä, kun nuori ja kapinallisen oloinen Lily ( Mila Kunis ) astuu kuvioihin. Seksuaalista energiaa tihkuva Lily pyöräyttää ohjaaja Thomasin pikkusormensa ympärille ja Ninan hauras maailma alkaa luhistua vaikka hän pääosan baletista saakin. Kilpailu vaativan äidin suosiosta, Joutsenlammen pääosan tulkitsemisen vaativuus ja pelko oman paikan menetyksestä kaatuvat Ninan niskaan hyökyaallon lailla pyörittäen hänen elämänlankansa sellaiseksi sekasotkuksi, ettei hän enää osaa erottaa totuutta ja tarua toisist

Kotona katseltua: Tappaja sisälläni (2010) (***)

Kuva
Jos haluat ahdistua ja masentua, katso Michael Winterbottomin Jim Thompsonin romaanin pohjalta ohjaama Tappaja sisälläni - The Killer Inside Me . Elokuva sijoittuu myöhäiselle 1940-luvulle pieneen Oklahomalaiseen kaupunkiin, jossa ei suuria järjestyshäiriöitä tapahdu. Nuori sheriffi Lou Ford ( Casey Affleck ) lähetetään huolehtimaan siitä, että kaupungin laitamilla asustava prostituoitu Joyce ( Jessica Alba ) muuttaa pois. Nainen kun on saanut pauloihinsa kaupungin pääjehun pojan ja isäpappa ei tästä tykkää. Sheriffi Ford kuitenkin jollakin perverssillä tavalla ihastuu kauniiseen Joyceen ja kietoo itsensä juoneen, jonka takia moni kaupungissa saa heittää hyvästit maalliselle elämälle. Tappaja sisälläni on täydellinen psykopaattimurhaajan muotokuva. Affleckin Ford on ilmeetön, täysin tunteettomalta vaikuttava mies, joka murhaa ihmisiä lähes mielijohteesta asenteella "ai niin, sekin piti tappaa" - vaikka hänen pitäisi olla yhteisönsä lain valvoja. Tämä ilmeettömyys ja tun

Danny Boylen 127 hours (2010) (*****)

Kuva
Danny Boylen ( Trainspotting, Slummien miljonääri ) ohjaama 127 tuntia kertoo uskomattoman, tositapahtumiin perustuvan selviytymistarinan. Aron Ralston ( James Franco ) on ulkoilmaihminen, joka lähtee kenellekään ilmoittamatta retkelle läheiseen, jo tutuksi käyneeseen erämaahan. Reipashenkinen nuorukainen ei pelkää mitään, jättää kännykkänsä kotiin, naureskelee elämälle ja nauttii siitä täysin siemauksin. Matkallaan hän törmää pariin retkeilijätyttöön ( Kate Mara ja Amber Tamblyn ) ja opastaa heitä extremefiilisten hankkimisessa. Kun porukan tiet eroavat, Aron jatkaa matkaansa, mutta sattumalta ote luiskahtaa pienessä kanjonissa. Samalla hetkellä putoaa kivi, joka kiilaa Aronin oikean käden tiukasti kiilamaisen kanjonin seinää vasten. Hetkellinen shokki. Jumissa. Ketään ei missään kuulomatkan päässä. Sitten varusteiden tsekkaus - kuinka paljon on ruokaa ja juomavettä, onko mitään työkalua, millä kiven saisi kikoteltua pois. Kylmän rauhallisesti Aron alkaa käydä läpi vaihtoehtoj

Debra Granikin Winter's Bone (2010) (****)

Kuva
Jennifer Lawrence -vau mikä nainen! Parikymppinen mimmi, joka vetää rankan roolinsa täydellisen rennolla asenteella, missä ei näy lainkaan teatraalisuutta. Lawrence on niin aito, että hän voisi oikeasti olla Ree. Jos Oscar-pysti tälle mimmille helmikuussa ojennetaan, en pane lainkaan vastaan. Winter's Bone on kipeä tarina nuoresta Reestä, joka asustaa äitinsä ja kahden nuoren sisaruksensa kanssa keskellä korpea. Äiti ei pysty huolehtimaan edes itsestään ja isä on vankilassa, joten Reen tehtäväksi on tullut hoitaa huushollin kaikki hommat puiden pilkkomisesta lasten koulutehtävien valvontaan. Kun poliisi yllättäen pistäytyy kyselemässä, että olisikohan isukkia näkynyt, Reen perheen elämä alkaa luisua kohti luhistumispistettä. Isukki nimittäin on päässyt vapaaksi takuita vastaan - takuita, joihin hän on pantannut talon ja maan, millä perhe asuu. Ja kun hän ei ole ilmoittautunut määräajassa takaisin virkavallalle, se vaatimatonkin koti uhkaa mennä köyhän nelikon alta. Ree päätt

Kotona katseltua: Koodinimi Farewell (2009) (****)

Kuva
Christian Carionin ohjaama, tositapahtumiin perustuva Koodinimi: Farewell kylmän sodan päättymiseen johtavista tapahtumista on otteessaan pitävä, laadukas trilleri. Pääosakaksikkoa näyttelee paremminkin ohjaajana tunnettu serbialainen Emir Kusturica ja samoin näyttelemisen ohella myös ohjaajan pallilla istunut ranskalainen Guillaume Canet . Elokuva sijoittuu vuoteen 1981, jolloin presidentit Reagan (jota elokuvassa näyttelee Fred Ward ), Mitterand (jota esittää Philippe Magnan ) ja Gorbatsov ( Vsevolod Shilovsky ) elivät muuttuvassa maailmassa. Mutta maailman muuttuminen ei tapahtunut pelkästään nimekkäiden valtionjohtajien kautta, vaan siihen vaadittiin ruohonjuuritason työtä. Kusturica on Sergei, KGB-agentti, joka päättää tehdä maalleen palveluksen ja kavaltaa kaiken salaisen tiedon ranskalaisen diplomaatin, Pierren (Canet) kautta Ranskan salaiselle palvelulle ja sitä kautta CIA:lle. Aluksi yhteistyöhön vastahakoinen Pierre lopulta ystävystyy ranskalaisesta kulttuurista pitäv

Los ojos de Julia - Julian silmät (2010) (***)

Kuva
Espanjalaisen Julian silmät -elokuvan genreksi on mainittu "romanttinen kauhutrilleri", joka minusta aluksi kuulosti aika hassulta yhdistelmältä. Mutta katsottuani elokuvan huomasin, että tämä luokittelu määrittelikin sen täydellisesti. Kokonaisvaltaisena teemana on nimittäin rakkaus, mutta matka taitetaan trillerin tavoin ja välillä matkaa maustetaan kauhuelementeillä. Julian silmät kertoo Juliasta ( Belen Rueda ), jonka kaksossisko on juuri kuollut - virallisen tiedon mukaan hän teki itsemurhan, mutta Julia epäilee muuta. Sisaruksista molemmat sairastavat silmänrappeumasairautta, joka sokeuttaa pikkuhiljaa. Sara-sisko oli sokeutunut jo aikaisemmin, Julialla sairaus on puolestaan pysynyt aisoissa, kunnes sisaren menettämisen aiheuttama stressi laukaisee sairauden nopean etenemisen. Tutkiessaan sisarensa kuolemaa Julia törmää salaperäiseen, näkymättömään mieheen, joka tuntuu seuraavan Juliaa, mutta jota kukaan ei muista koskaan nähneensä. Lopulta Julia menettää näkönsä

Kotona katseltua: Mulholland Drive (2001) (****)

Kuva
David Lynch on ollut minulle aina jotenkin hieman liian outo tapaus, etten ole saanut oikein otetta hänen töihinsä. Vaikka Twin Peaksia rakastin nuorena tyttönä ja esimerkiksi Elefanttimies on loistelias draama, en ole koskaan täysin lämmennyt Lynchin elokuville. Ehkäpä siksi Mulholland Drivekin antoi odotuttaa näin pitkään. Se on vuosikaudet ollut definitiivisellä must-see-listallani, mutta vasta eilen illalla sain tartuttua itseäni niskasta kiinni ja katsottua sen. Oli aika myöhä ja katsoin sen yksin, ei ehkä olisi kannattanut, sillä sen verran otteessaan elokuva minut piti, että se jäi sitten pyörimään päähäni tuntikausiksi enkä meinannut saada unta. Mulholland Drive kertoo onnettomuuteen joutuneesta ja muistinsa menettäneestä Ritasta ( Laura Harring ), joka sekavassa mielentilassa päätyy vastikään Hollywoodiin saapuneen näyttelijänalun Bettyn ( Naomi Watts ) hoivattavaksi. Yhdessä naiset alkavat selvittää Ritan henkilöllisyyttä, mutta koko ajan heidän yllään leijuu salaisuuks

Ryan Reynolds mullan alla - Haudattu (2010) (****)

Kuva
Yhdeksän kuukautta Irakissa siviilinä autonkuljettajana työskennellyt Paul Conroy ( Ryan Reynolds ) herää - ja tajuaa olevansa jossakin pimeässä ja ahtaassa paikassa. Taskustaan löytämän sytkärin avulla hän saa hieman valoa pimeyteen ja pikkuhiljaa ymmärtää joutuneensa haudatuksi elävältä. Ensipaniikin jälkeen mies löytää arabiankielisen matkapuhelimen, jolla saa yhteyden ulkomaailmaan - sekä myös sieppaajiinsa. Pelkkä yhteys ei kuitenkaan riitä hänen pelastumiseensa, sillä miehellä ei ole mitään käsitystä siitä, missä päin Irakia hänen hautapaikkansa sijaitsee. Ihmiset toisella puolen matkapuhelinverkkoa työskentelevät pelastaakseen Conroyn, samalla kun mies itse yrittää selvitä hengissä vielä edes pienen hetken. Mutta happi vähenee uhkaavasti ja aika käy vähiin. Espanjalaisen Rodrigo Cortésin ohjaama Haudattu on erittäin mielenkiintoinen elokuva. Se on kuvattu kokonaan Conroyn haudassa - elokuvassa ei siis nähdä mitään muuta kuin mitä Conroy itse näkee ja kaikki ulkomaailman i

Kotona katseltua: I am legend (2007) (***)

Kuva
Katsoin joku aika sitten Boris Sagalin ohjaaman, Richard Mathesonin romaanin pohjalta tehdyn maailmanloppuelokuvan The Omega Man vuodelta 1971, missä Charlton Heston esitti maailman ainoaa elossa olevaa ihmistä, Robert Nevilleä. Jostain syystä karttelin pitkään vuonna 2007 tehtyä uusintaversiota samasta romaanista, vaikka olinkin siitä ihan positiivisia kommentteja kuullut. Yksi syy haluttomuuteeni katsoa kyseinen elokuva saattaa olla siinä, että jostain ihmeen syystä minulla on jokin ihmeellinen antipatia Will Smithiä kohtaan... Smithin nimi elokuvan pääosassa aiheuttaa minulle jostakin syystä samanlaisen reaktion kuin Russell Crowen nimi - molemmat ovat ihan päteviä näyttelijöitä ja Crowen elokuvista olen monista pitänytkin sitten kun vihdoin olen ne katsonut. Pitäisi siis päästä eroon tästä invalidisoivasta päähänpinttymästä ;-) Mutta asiaan. I am legendin päätin lopulta ottaa käsittelyyn ihan muusta syystä, syystä jota joku voi pitää lapsellisena. Siinä on nimittäin kakko

Klassikko: Ace in the hole (1951) (*****)

Kuva
Jokin aika sitten eräs toimittajatuttavani hehkutti kovasti näkemäänsä Billy Wilderin elokuvaa Ace in the hole ja sai minutkin innostumaan siitä. Olen pitänyt kaikista näkemistäni Wilderin tuotoksista, mutta niitä on näkemättä vielä aika monta. Siksipä olin innoissani, kun Ace in the hole löytyi näppärästi kirjastosta. Olen aikaisemmin iloinnut kirjaston tarjonnasta varsinkin tällaisten klassikoiden suhteen, ja taas voin antaa yhden pisteen lisää Suomen toimivalle kirjastolaitokselle! Ace in the hole kertoo uutistoimittaja Chuck Tatumista ( Kirk Douglas ), joka on saanut potkut useammasta kuin yhdestä sanomalehdestä, milloin juopottelun, milloin pomon vaimon vikittelyn takia. Hän rantautuu Albuquerqueen ja myy itsensä töihin paikalliseen sanomalehteen, tarkoituksenaan etsiä juttu, joka nostaa hänet maan halutuimpien toimittajien joukkoon. Pienessä kaupungissa ei kuitenkaan paljoa tapahdu ja vuoden jälkeen turhautunut Chuck meinaa heittää kirveen kaivoon. Sitten se tapahtuu - l

Kotona katseltua: American Psycho (2000) (****)

Kuva
Nyt on taas yksi aukko elokuvasivistyksessä täytetty, kun vihdoin sain aikaiseksi katsottua elokuvan nimeltä American Psycho . Tämä leffa sattui silmään Anttilan blu-ray-tarjouksissa ja lähti sieltä sitten mukaan. Bret Easton Ellisin kohuttuun romaaniin pohjautuva American Psycho sijoittuu Wall Streetin ökymaailmaan, jossa työ- ja yksityselämän täydellinen luksus vaatii veronsa ihmisen henkisellä puolella. Patrick Bateman ( Christian Bale ) on pankkiiriliikkeen varajohtaja, jolla on kaunis tyttöystävä ( Renee Zellweger ), kiltti ja ystävällinen sihteeri ( Chloe Sevigny ), upea asunto Manhattanilla ja kaikkea mitä ihminen voi haluta, mutta jonka elämä täyttyy kilpailulla hienoimmista käyntikorteista sekä siitä, kuka saa helpoiten tehtyä pöytävarauksen hienoon ravintolaan. Täydellisyyden tavoittelu ja statuskilpailu täyttävät lopulta Batemanin pään niin pahasti, että hän alkaa purkaa turhautumiaan tappamalla ihmisiä - ensin vain yksinkertaisesti puukottamalla kodittomia kadulla, m

Unen ja toden rajamailla - Inception (2010) (*****)

Kuva
Christopher Nolanin jo Mementon (2000) ja Prestigen (2006) aikana todistettu huikea mielikuvituksen voittokulku jatkuu. Hartaasti odotettu Inception ei nimittäin petä kovia odotuksia, vaan kiepauttaa katsojan mielikuvituksen juuri sellaiselle solmulle kuin voi vain toivoa. Inception on upea elokuva, koska se jättää katsojalle tulkitsemisen varaa, ja se elokuvan teeman tavoin istuttaa katsojaan idean, jonka jälkeen ei voi enää olla varma mistään, mikä on totta ja mikä unta. Leonardo DiCaprio on Cobb, mies, joka pystyy erikoisen systeemin kautta soluttautumaan ihmisten uniin ja kaivamaan heidän alitajunnastaan erilaisia tietoja. Cobbin ja hänen kumppaninsa Arthur ( Joseph Gordon-Levitt ) viimeisin keikka menee kuitenkin mönkään ja miehet joutuvat pakenemaan kostonhimoista asiakastaan. Mönkään menneen keikan kohde Saito ( Ken Watanabe ) kuitenkin tarjoaa heille vastineeksi uutta työtä, tällä kertaa päinvastaisella metodilla, eli kohteen alitajuntaan pitäisin istuttaa uusi idea (m

Supernatural, season 4 - jaksot 17 - 22

Kuva
Supernaturalin neloskauden jaksot 11-16 - jaksokohtaiset fiilikset sekä koko kauden yhteenveto SPOILERIVAROITUKSELLA

Supernatural, season 4 - jaksot 11 - 16

Kuva
Supernaturalin neloskauden jaksot 11-16 - jaksokohtaiset fiilikset SPOILERIVAROITUKSELLA

Supernatural, season 4 - jaksot 6 - 10

Kuva
Supernaturalin neloskauden jaksot 6-10 - jaksokohtaiset mietelmät SPOILERIVAROITUKSELLA

Supernatural, season 4 - jaksot 1 - 5

Kuva
Supernaturalin neloskausi on nyt pyörähtänyt minun pleikkarissani käyntiin, teräväpiirtona kuten kolmoskausikin. Kolmoskausi päättyi melkoiseen huipennukseen ja siksipä neloskaudelta saattoikin odottaa melkeinpä mitä vain. Katkon jälkeen jaksokohtaiset fiilikset edelleenkin SPOILERIVAROITUKSELLA.

Kotona katseltua: Orpokoti (2007) (****)

Kuva
Kauhuelokuville karaistuminen -projektini jatkuu! Katsoin jokin aika sitten elokuvan The Others ( juttu täällä ) ja sen yhteydessä minua suositeltiin katsomaan myös espanjalais-meksikolainen Orpokoti . Satuin sitten löytämään elokuvan teräväpiirtona kirjastosta ja päätin uskaltautua katsomaan sen. Hyvä niin, sillä Orpokoti paljastui kauniiksi, joskin hyvin hyvin surulliseksi kauhudraamaksi. Olenkin alkanut miettiä, että mitenkähän monta hyvää elokuvaa minulta on jäänyt katsomatta pelkästään sen takia, että niihin on lätkäisty genreksi "kauhu"? Orpokoti on tarina Laurasta ( Belén Rueda ) ja hänen paluustaan aikuisena orpokotiin, jossa hän on elänyt lapsena. Mukana muuttavat Lauran mies Carlos ( Fernando Cayo ) ja pieni adoptoiduksi paljastuva Simon ( Roger Princep ). Laura haluaa avata rakennuksen uudelleen ja perustaa sinne hoitolan vammaisille lapsille. Lapsena Laura itse adoptoitiin ja hän sai oikean kodin, mutta kaikki hänen lapsuudenystävänsä orpokodista eivät oll