Tekstit

Näytetään tunnisteella leffa-arvostelut merkityt tekstit.

Elokuva-arvostelu: Dallas Buyers Club (2013)

Kuva
Kevään 2013 Oscar-karkeloissa miesnäyttelijäpalkintojen voittajat olivat suhteellisen helppoja veikata. Pääosa-Oscarin voittanut Matthew McConaughey ja sivuosapalkinnon saanut Jared Leto nousevat täydellisesti rooleihinsa heittäytyvällä esiintymisellään massan yläpuolelle. Toki auttaa, että rooli itsessään on moniulotteinen ja hyvin kirjoitettu, mutta vasta näyttelijä määrittää, miten eläväksi ja aidoksi hahmo muodostuu.  Dallas Buyers Club on McConaugheyn ja Leton juhlaa näyttelijöinä, vaikkakaan kuvaukset fyysisen olomuodon muutoksineen tuskin ovat olleet juhlaa niinkään.  Dallas Buyers Club sijoittuu 1980-luvulle aikaan, jolloin HIV oli "narkkareiden ja homojen sairaus". Sairaudesta tiedettiin vain vähän ja tämän vuoksi sen ympärille kasvoi kalvava epäluulo. Moni pelkäsi koskettaakaan sairastunutta ja koska parantavaa lääkettä ei ollut, lääkäreiden antaman elinajan arviot eivät olleet korkeita. Lääkeyhtiöissä kehitettiin sairauteen kuumeisesti lääkkeitä. Koska sairast

Elokuva-arvostelu: Hölmö hullu rakkaus (Crazy Stupid Love, 2011)

Kuva
Vuonna 2009  Glenn Ficarra ja John Requa ohjasivat hupaisan, mutta tositapahtumiin perustuvan veijaritarinan vankilassa toisiinsa palavasti rakastuvista homoista ja heistä toisen uskomattomista pakoyrityksistä, nimeltä I Love You Phillip Morris . Nyt parivaljakko tarttuu romanttisen komedian aiheeseen jätetyn keski-ikäisen miesressukan näkökulmasta.  Hölmö hullu rakkaus -elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Dan Fogelman , joka aikaisemmin on kynäillyt enemmänkin animaatioita, näistä ihastuttavina esimerkkeinä voi mainita mm. Kaksin karkuteillä sekä Bolt . Ravintolaillan jälkeen Cal ( Steve Carell ) ja Emily ( Julianne Moore ) ajelevat kohti kotia, kun Emily pamauttaa haluavansa avioeron. Calille uutinen on kuin pommi ja hän musertuu täysin. Kotoa muuton jälkeen hän löytää itsensä ilta illan jälkeen cocktail-baarista tilittämässä katkeruuttaan elämälle. Baarissa tämän huonosti pukeutuvan reppanan bongaa fiksu ja filmaattinen naistenmies Jacob ( Ryan Gosling ), joka päättää ott

Elokuva-arvostelu: Conan the Barbarian (2011)

Kuva
Uusintaversio sotureiden soturista, uljaasta pohjoisen barbaarista nimeltä Conan ei kovin suurta innostusta herättänyt, kun sen tekemisestä ensimmäisen kerran kuulin. John Miliuksen vuonna 1982 ohjaama Conan kun tuntui aivan riittävältä, ja jotain herttaistahan on myös jatko-osassa Conan tuhoaja (1986). Luin nuorena tyttönä Robert E. Howardin Conan-kirjoja muutaman, mutta en niistä muista kovinkaan paljoa enää muuta kuin sen, että olihan se Conan aikamoinen barbaari niissä tarinoissa. Mutta kaikesta huolimatta oikeamielinen soturi. Marcus Nispelin ohjaama Conan the Barbarian aloittaa Conanin tarun hieman eri vinkkelistä kuin mitä Miliuksen versio. Nispelin Conan on jo pikkupoikana soturi vailla vertaistaan. Taistelukentällä syntynyt, isänsä ( Ron Perlman ) kanssa kaksin kasvanut Conan ei luovuta edes ylivoimaisen vihollisen edessä vaikka muut pakenevat. Alkukohtauksessa nähtävä nuoren ja vihaisen Conanin taistelu kylään hyökkääviä vihollisia vastaan onkin varsin näyttävä.

Elokuva-arvostelu: Terrence Malickin The Tree of Life (2011)

Kuva
1940-luvulla syntynyt ja uransa 70-luvulla aloittanut Terrence Malick ei ole kovin monta elokuvaa ehtinyt vielä tehdä, mutta silti hänen nimestään on kasvanut ilmiö, joka saa jokaisen itseään vähänkään elokuvien ystävänä pitävän höristämään korviaan. Malickin voittokulku alkoi vuonna 1973, kun hän ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan Julma maa (Badlands) - Martin Sheenin ja Sissy Spacekin tähdittämän väkivaltaisen draaman. Muutama vuosi myöhemmin tuli kuvauksestaan Oscarin voittanut Onnellisten aika (Days of Heaven) , mutta sitten saatiinkin odottaa 20 vuotta ennen kuin Malick seuraavan kerran asettui kameran taakse. Vuonna 1998 valmistunut sotadraama Veteen piirretty viiva (The Thin Red Line) oli seitsemän Oscarin ehdolla, mutta ei voittanut niistä yhtään. Sitten jouduttiin taas odotettamaan -vuoteen 2005 asti ennen kuin intiaaniprinsessa Pocahontasin tarinaa soveltava The New World ilmestyi. Koska kaikki Malickin työt ovat olleet kuvankauniita, vaikuttavia elokuvataideteok

Elokuva-arvostelu: Anvil - The Story of Anvil (2008)

Kuva
"Liikuttava dokumentti 80-luvulla vaikuttaneesta hevibändistä" Vuonna 1981 aloitti uransa kanadalainen hevibändi Anvil, joka kylpi pienen hetkisen musiikkimaailman huomiossa, kohahdutti lavaesiintymisellään ja toimi useiden aikalaistensa bändien esikuvana. Ja sitten se unohtui. Huonoja managereita, huonoja levytyssopimuksia ja ennen kaikkea huonoa tuuria. Mutta Anvil ei itse unohtanut itseään. Laulaja ja kitaristi Steve 'Lips' Kudlow sekä hänen ystävänsä, rumpali Robb Reiner olivat päättäneet jo pikkupoikina rokkaavansa koko ikänsä. Kolmen vuosikymmenen ajan miehet ovat tehneet levyjä ja soitelleet keikkoja muutaman hengen yleisöille, ja siinä samalla tehneet töitä pitääkseen itsensä ja perheensä leivän syrjässä kiinni. Vanhan rokkarin arki on karua ja siitä kertoo Sacha Gervasi , Anvilin alkuperäisiin kuuluva fanipoika, ohjaamassaan dokumentissa Anvil! The Story of Anvil . Tavattuaan viisissäkymmenissä olevat starat ja kuultuaan heidän edelleen tekevän mu

Elokuva-arvostelu: Harry Potter ja kuoleman varjelukset - osa 2 (2011)

Kuva
Nyt se sitten päättyi, 10 vuoden mittainen, huikean kasvun ja kehityksen kokenut velhomaailman seikkailu visuaalisessa muodossaan, sillä julkaistu on viimeinen Harry Potter -elokuva.   Harry Potter ja kuoleman varjelukset - osa 2 keskittyy Harryn ( Daniel Radcliffe ) ja lordi Voldemortin ( Ralph Fiennes ) viimeiseen hyvän ja pahan väliseen taisteluun, kun ystäviensä Hermionen ( Emma Watson ) ja Ronin ( Rupert Grint ) kanssa Voldemortin sielun palasia sisältäviä hirnyrkkejä etsivä velhopoika joutuu lopulta kohtaamaan arkkivihollisensa, kaikkien aikojen suurimman pimeyden velhon eeppisiä mittoja saavassa elämän ja kuoleman taistelussa. Maailman suosituimmaksi kasvaneen elokuvasarjan viimeisen ja odotetuimman osan harteille oli ladattu suuria paineita - pitihän sen toteuttaa katsojien toiveet ja unelmat J.K. Rowlingin lähes pyhäksi muodostuneesta sanasta. Seitsenosaisen kirjasarjan viimeisen osan jakamista kahdeksi elokuvaksi myös kritisoitiin. Päätös osoittautui lopulta toimivaksi,

Elokuva-arvostelu: Bad Teacher (2011)

Kuva
Paljon on kerrottu tarinoita koulun rasittavuudesta oppilaiden näkökulmasta, mutta entäpä kun koulu tuntuu pakkopullalta jopa kansakunnan kynttilän eli opettajan mielestä?   Pahan pukin (2003) koulumaailmaan sijoittuvassa vastineessa Elizabeth Halsey ( Cameron Diaz ) on ilkeä ja vastuuton opettaja. Hän on pinnallinen ihminen, joka on menossa naimisiin unelmiensa rikkaan prinssin kanssa, joka on luvannut ottaa hänet elätikseen, ettei hänen enää tarvitsisi tehdä kamalaa työtään. Kun sulhanen tuleekin häiden suhteen toisiin ajatuksiin ja heittää itsekkään Elizabethin pihalle, joutuu nainen palaamaan koulun piinapenkkiin kasvattamaan ennen kaikkea itseään. Kesäkomediana nähtävä Bad Teacher on elokuva, jonka hahmoista on vaikea pitää. Diazin opettaja on tunteeton omaan napaansa tuijottaja, joka rikkoo lakeja ja pääsee silti -moraalisesti ajateltuna vähän liian helposti- pälkähästä. Elokuvan huumoria kaivellaan Elizabethin epäkonservatiivisesta, pilveä koulun parkkipaikalla polttele

Elokuva-arvostelu: Burleski (2010)

Kuva
Pikkukaupungin tyttö Ali ( Christina Aguilera ) muuttaa Kaliforniaan haaveenaan päästä isona laulavaksi ja tanssivaksi esiintyjäksi. Hän päätyy Tessin ( Cher ) omistamaan burleskiklubiin, jonka kiltti baarimikko Jack ( Cam Gigandet ) antaa söpölle ja sympaattiselle tytölle säälistä töitä tarjoilijana ja lopulta myös katon pään päälle. Ali yrittää vakuuttaa Tessin ja tämän avustajan Seanin ( Stanley Tucci ) kyvyistään, mutta kaksikko ei halua antaa tytön edes yrittää. Heillä on jo tähtönen, Nikki ( Kristen Bell ), joka tosin on hieman liikaa viinaan menevä. Lopulta Ali saa mahdollisuuden -tai paremminkin ottaa sen väkisin- ja hurmaa vahvalla äänellään kaikki lähistöllä liikkuvat. Neuvokkaasta tytöstä tulee show'n vetonaula ja myös Tessin luotettava neuvonantaja hetkellä, jolloin pankki -ja samalla bisnesmies Marcus ( Eric Dane )- uhkaa viedä klubin Tessiltä maksamattomien velkojen takia. Burleski vetoaa katsojaan enemmän Aguileran upean lauluäänen ja visuaalisesti komean y

Elokuva-arvostelu: Zoolander (2001)

Kuva
Olen ollut viime aikoina jostain syystä hieman alamaissa ja kaivannut jotain todella kevyttä katseltavaa. Eräänä päivänä keksin, että haluan ehdottomasti katsoa uusiksi Ben Stillerin Zoolanderin .  Lauantai-ilta ja toiveena saada aivot narikkaan pariksi tunniksi - Zoolanderin avulla se onnistuu! Zoolander kertoo veteraanimallista, Derek Zoolanderista ( Ben Stiller ), jonka maailma järkkyy, kun hän menettää Vuoden Miesmalli -tittelinsä uudelle tulokkaalle Hanselille ( Owen Wilson ). Time -lehden toimittaja Mathilda ( Christine Taylor ) kirjoittaa hänestä vielä tylyn jutun lehteenkin. Masentunut Derek lähtee etsimään itseään, mutta kotikonnuilta, Jon Voightin esittämän kaivoksessa työtään tekevän isäukon luota sitä ei tahdo löytyä. Niinpä hän joutuu muotiguru Mugatun ( Will Ferrell ) näppeihin. Ja tämä mies ei olekaan mikään tavallinen muotisuunnittelija vaan hänellä on näppinsä pelissä myös politiikan likaisella areenalla, apunaan kylmä ja kova apurinsa Katinka ( Milla Jovovich

Elokuva-arvostelu: Dokumentti-Oscarin voittanut Inside Job (2010)

Kuva
Dokumentteja pitäisi katsoa useammin. Ja dokumenttien tekijöille nostaa hattua useammin. Niin loistavia tutkimuksia monet näistä elokuvantekijöistä tekevät paljastaessaan maailman vääryyksiä ja tuoden niitä selkeän kuvallisessa muodossa meidän tavallisten ihmisten katsottavaksi. Tänä vuonna dokumentti-Oscarin voittanut Inside Job on yksi niistä, jotka näyttävät katsojille tylyjä faktoja kieroilusta ja suoranaisesta pahuudesta ja joiden toivoisi muuttavan maailmaa edes hiukan. Charles Fergusonin ohjaamassa dokumentissa kerrotaan koko maailman talouden sekaisin laittaneesta ahneudesta eli mitä tapahtui vuonna 2008, kun maailmantalous romahti. Viime vuosikymmenen lopun lama alkoi Fergusonin mukaan kourallisen, liiallisen vallan kahvaan päässeen ihmisen ahneuden takia. Hän selvittää syitä aina 80-luvulle asti, jolloin Yhdysvalloissa alettiin vapauttaa taloutta valtionhallinnon sääntelystä. Hän kertoo tämän johtaneen lopulta siihen, että mitään ei enää saanut säädellä, sillä lähes

Elokuva-arvostelu: Another Year - Vuosi elämästä (2010)

Kuva
Kaiken kaikkiaan viidestä ohjaamastaan tai käsikirjoittamastaan elokuvasta Oscar-ehdolla Mike Leigh ( Happy-Go-Lucky, Vera Drake ) on tunnettu elämänmakuisista elokuvistaan. Vuosi elämästä keskittyy vuodenaikojen ohi soljuessa kertomaan kaikkien yhteisten vuosien jälkeen edelleen onnellisesti naimisissa olevasta iäkkäästä pariskunnasta ja heidän ei-niin-onnekkaasta lähipiiristään. Tom ( Jim Broadbent ) ja Gerry ( Ruth Sheen ) elävät leppoisaa elämää töiden, kodin ja pienen viljelypalstansa välillä. Heidän elämänasenteensa on kohdillaan ja he osaavat nautiskella elämän pienistä iloista täysin siemauksin. Aivan yhtä hyvin ei ole kuitenkaan käynyt heidän lähipiirilleen. Gerryn työtoveri Mary ( Lesley Manville ) on keski-ikään ehtinyt, elämänkumppania kaipaileva nainen, joka hukuttaa yksinäisyyttään viinilasiin. Tomin vanha ystävä Ken ( Peter Wrigh t) on myös yksinäinen ja onneton, samoin kuin Tomin veli Ronnie ( David Bradley ), jonka poika ( Martin Savage ) on isälleen vihainen mies

Elokuva-arvostelu: Something Borrowed - Rakkaus lainassa (2011)

Kuva
Aikaisemmin asianajajana toimineen Emily Giffinin samannimiseen romaaniin perustuva Rakkaus lainassa on tarinaltaan haastava. Elokuvan hahmot nimittäin ovat kaikki jollakin tapaa epämiellyttäviä ja he tekevät epämiellyttäviä ja moraalittomia asioita. Siksi heistä on todella vaikea pitää samalla tavalla kuin mitä perinteisen romanttisen komedian hahmoista yleensä pitää. Rachel ( Ginnifer Goodwin ) ja Darcy ( Kate Hudson ) ovat olleet parhaat ystävät lastentarhasta lähtien. Mutta parhaat ystävät pitää myös sisällään parhaat vihamiehet, sillä jostakin kummallisesta syystä Darcyllä on pakonomainen tarve korostaa itseään ja juurikin usein Rachelin kustannuksella. Rachel puolestaan on kiltti tyttö, joka ei usko itseensä ja joka luulee olevansa eri luokkaa kuin vaikkapa Rachel tai tämän sulhanen Dex ( Colin Egglesfield ). Darcy ja Dex suunnittelevat häitä, joissa Rachel on tietenkin kaasona. Rachel ja Dex puolestaan ovat entisiä opiskelukavereita, hyviä ystäviä, mutta epävarma Rachel o

Elokuva-arvostelu: London Boulevard (2010)

Kuva
London Boulevard on The Departedin (Oscarin arvoisesti), Body of Liesin ja Kingdom of Heavenin käsikirjoittajana kannuksensa hankkineen William Monahanin esikoisohjaus oman käsikirjoituksensa pohjalta. Rikosdraama kertoo Mitchellistä ( Colin Farrell ), kovanahkaisesta rikollisesta, joka kolmen vuoden vankilatuomionsa jälkeen haluaisi suunnata kaidalle polulle. Lain oikealle puolelle siirtyminen on kuitenkin hankalaa, sillä niskaan hengittää niin Mitchin rikoskumppani Billy ( Ben Chaplin ) kuin suurin piirtein koko Lontoon suurin rikospomo Gant ( Ray Winstone ). Mitchille avautuu portti muuttaa elämänsä suunta, kun maailmanluokan tähti Charlotte ( Keira Knightley ) kaipailee asunnolleen kovaotteista bodyguardia pitämään pahimpia paparazzeja loitolla. Hyppääminen alamaailman oravanpyörästä pois ei vain ole kovin helppoa. London Boulevard on niitä pieniä rikosdraamoja, joita katsoo ihan mielellään, mutta jotka unohtuvat oikeastaan saman tien. Sellaista -suoraan sanottuna- viiht

Elokuva-arvostelu: Easy A (2010)

Kuva
Ohjaajana ja käsikirjoittajana vasta aloittelevien Will Gluckin ja Bert V. Royalin Easy A on positiivinen yllättäjä high school -komedioiden rintamalla. Olive ( Emma Stone ) on kiltti tyttö, joka on älykäs ja hyvä koulussa, mutta joka ei koulutovereissaan herätä sen ihmeempää huomiota suuntaan tai toiseen. Hänen paras ystävänsä on seksikäs Rhiannon ( Alyson Michalka ), jolle Olive päätyy kaunistelemaan totuutta viettämästään viikonlopusta. Hän nimittäin mainitsee menettäneensä neitsyytensä. Lukion jourukoneisto lähtee saman tien käyntiin, ja ennen kuin Olive ehtii tajuta, hänen rintaansa on polttomerkittynä punainen, helpon naisen kirjain. Koska Olive on ihmisenä kiltti, hän päätyy auttamaan nörttejä ystäviään kertomalla rahaa vastaan asioita, joita oikeasti ei ole tapahtunut. Mutta kuten arvata saattaa, kiltti ihminen saa lopulta kaikki kakat niskaansa ja siinä onkin sitten tekeminen, kun tyttö itse on ihastunut söpöön Toddiin ( Penn Badgley ) ja vaakalaudalla on jopa opettaja

Elokuva-arvostelu: Priest (2011)

Kuva
Minä inhoan antaa elokuville yhtä tähteä, sillä periaatteenani on kuitenkin aina löytää sentään jotain hyvää näkemästäni. Priestin tapauksessa ei vaan pysty muuhun. Priest on löyhästi Min-Woo Hyungin sarjakuvaan pohjautuva elokuva dystooppisesta maailmasta, jota johtaa rautaisella kädellä kirkko ("Jos vastustat kirkkoa, vastustat itse Jumalaa"). Vuosisatojen ajan ihmiset ovat kamppailleet elintilasta vampyyrien kanssa ja lopulta ihmiset ovat voittaneet sodan soturipappien avulla. Näistä papeista Paul Bettanyn esittämä on kuuluisimpia, mutta sodan päätyttyä omia sotureitaan pelkäävä kirkko päätti alentaa kirkkaimmat tähtensä maan matosiksi. Kun Bettanyn soturi kuulee vampyyrien hyökänneen hänen veljensä ( Stephen Moyer ) maatilalle ja kaapanneen tämän tyttären Lucyn ( Lily Collins ) soturi irtisanotuu kirkon kahleista ja lähtee pelastamaan tyttöä kaikkia sääntöjä uhmaten. Hännilleen hän saa entiset kollegansa, joita johtaa Maggie Q :n esittämä soturi. Priest on g

Elokuva-arvostelu: Paul (2011)

Kuva
Paul on, kuten otsikkokin jo ilmaisee, nörttielokuva nörteille. Eli jos et ymmärrä lainkaan, mitä hienoa voi olla Comic-Coniin osallistumisessa, sarjakuvissa tai sci-fi-lelujen ostamisessa ryöstöhintaan, Paul ei ehkä ole tarkoitettu sinulle. Mutta jos Star Warsin Cantina Bandin kuuleminen aiheuttaa sinulle lämpimän tunteen sydänalaan, voin suositella Paulia lämpimästi. Graeme ( Simon Pegg ) ja Clive ( Nick Frost ) ovat brittiläisiä fanipoikia, jotka aikuisella iällä toteuttavat pitkäaikaisen haaveensa matkata maailman suurimpaan fanikokoontumiseen Comic-Coniin. Samalla he haluavat tehdä kiertomatkan USAn ufo-alueiden läpi. Matka sujuu loistavasti siihen asti, kunnes kaikesta tulee liian todellista. Miesten matkailuauton kyytiin nimittäin "liftaa" ihka aito alien, nimeltään Paul (äänenä Seth Rogen -elokuva siis voi sopia Rogen -allergikoillekin, koska miestä ei elokuvassa nähdä). Paul on asustanut Maassa jo monta vuosikymmentä, mutta nyt hänestä on saatu kaikki tarvit

Elokuva-arvostelu: X-Men: First Class (2011)

Kuva
Bryan Singerin ja Brett Ratnerin ohjamat kolme ensimmäistä X-Men elokuvaa kertoivat mutanttien taistelusta niin toisiaan kuin myös ihmiskuntaa vastaan. Matthew Vaughnin X-Men: First Class suuntaa katseen puolestaan siihen aikaan, kun Professori X oli pelkkä Charles Xavier ja hänen arkkivihollisensa Magneto oli vielä Erik Lehnsherr. Aikaan, jolloin nämä miehet olivat ystäviä ja mutantit elivät piilotellen kykyjään, poissa normaalien ihmisten näköpiiristä. 60-luvulle. Xavier (J ames McAvoy ) on huippuyliopistossa tyttöjä naurattava älykkö, joka tutkii ihmisten geneettisiä muutoksia. Hänellä on mutanttien suhteen pehmeä puolensa, vaikka hänen oma kykynsä telepatiaan onkin helpommin piilotettavissa kuin vaikkapa hänen ystävänsä Ravenin ( Jennifer Lawrence ) - joka on oikealta ihonväriltään sininen. Xavierin tutkimuksista kiinnostuu myös CIA, ja sen agentti Moira MacTaggert ( Rose Byrne ) pistää Xavierin kanssa yhdessä pystyyn yliluonnollisiin asioihin erikoistuneen osaston, joka

Elokuva-arvostelu: Hanna (2011)

Kuva
Joe Wright on ohjannut upean Sovituksen ( Atonement , 2007), kauniin Ylpeys ja ennakkoluulon ( Pride and Prejudice , 2005) ja keskinkertaisemman The Soloistin (2009) - kaikki draamoja. Hannassa hän ottaa rohkeasti käsittelyynsä toimintaelokuvan ja tuloksena on Tom Tykwerin vuonna 1998 ohjaaman Juokse Lola juokse (Lola rennt) kaltainen rytmikäs ja otteessaan pitävä toimintajännäri. Mikä vielä tekee Hannasta suomalaiselle mielenkiintoisen, on se, että elokuva on osittain kuvattu Kuusamossa ja Kemijärvellä. Hanna ( Saoirse Ronan ) on isänsä Erikin ( Eric Bana ) kanssa Lapin erämaassa asuva teinityttö, josta isä on vuosien varrella koulinut maailmanluokan tappajan. Tyttö osaa useaa kieltä, metsästää riistaa henkensä pitimiksi ja suojelee itseään hyökkäyksiltä. Mutta mitä hän ei osaa, on elää tavallisessa maailmassa tavallisen ihmisen elämää. Koko Hannan eliniän Erikin kohteena on ollut hänen entinen työtoverinsa Marissa ( Cate Blanchett ), jota isä ja tytär lähtevät etsimään tä

Elokuva-arvostelu: The Green Hornet (2011)

Kuva
Green Hornet on ollut hahmona minulle täysin tuntematon suuruus. Vasta kun kuulin, että tästä hahmosta tehdyn elokuvan ohjaksissa olisi ranskalainen Michel Gondry , mies sellaisten elokuvien kuin Science of Sleep ja Eternal Sunshine of The Spotless Mind takaa, aloin kiinnostua tapauksesta. Elokuva jäi kuitenkin teatterikierroksella näkemättä, joten huolimatta sen saamista hyvinkin kriittisistä arvioista piti se kuitenkin ehdottomasti nähdä kotiversiona. The Green Hornet kertoo Britt Reidista ( Seth Rogen ), mediaimperiumin perijästä, joka elämässään pääasiassa hummailee ja sekoilee. Isänsä ( Tom Wilkinson ) kuoleman jälkeen hänen pitäisi ryhdistäytyä, ottaa isänsä paikka tämän silmäterän, The Daily Sentinel -lehden johdossa, mutta nuorukaista kiinnostaa enemmän tiukan isänsä kritisointi kuin tämän elämäntyön kunnioittaminen. Sattumalta Britt ystävystyy isänsä automekaanikkona toimineeseen Katoon (Jay Chou ) ja yllättäen nämä epäsuhtaiset kaverukset päätyvät pistämään pystyyn k

Elokuva-arvostelu: Melancholia (2011)

Kuva
Cannesin elokuvajuhlille natsikommenttiensa takia porttikiellon saaneen tanskalaisen Lars von Trierin Melancholia haastaa katsojansa. Se antaa mutusteltavaa pitkäksi aikaa, eikä siltikään täysin avaudu. Se ehkä pitää nähdä toisen kerran. Melancholia on sekoitus pikselintarkkaa, maalauksellista fantasiaa ja käsivarakameralla kuvattua draamaa. Se kertoo maapalloa lähestyvästä Melancholia-nimisestä planeetasta, jonka radan on laskettu kulkevan aivan oman planeettamme vieritse. Samalla se seuraa perheen omaa sisäistä melankoliaa kahden sisaren näkökulmista, ensimmäisessä osassa Justinen (roolistaan Cannesissa palkittu Kirsten Dunst ) häiden katalysoimaa masennusta ja toisessa osassa puolestaan Clairen ( Charlotte Gainsbourg ) ahdistusta tämän pelätessä Melancholian mahdollisesti aiheuttamaa maailmanloppua. Elokuvan melankolia korostuu Justinen häissä. Kaikki alkaa hieman hassusti, kun Justinen ja hänen vastavihityn aviomiehensä Michaelin ( Alexander Skarsgård ) limusiini jumittaa t