Elokuva-arvostelu: Conan the Barbarian (2011)
Uusintaversio sotureiden soturista, uljaasta pohjoisen barbaarista nimeltä Conan ei kovin suurta innostusta herättänyt, kun sen tekemisestä ensimmäisen kerran kuulin. John Miliuksen vuonna 1982 ohjaama Conan kun tuntui aivan riittävältä, ja jotain herttaistahan on myös jatko-osassa Conan tuhoaja (1986).
Luin nuorena tyttönä Robert E. Howardin Conan-kirjoja muutaman, mutta en niistä muista kovinkaan paljoa enää muuta kuin sen, että olihan se Conan aikamoinen barbaari niissä tarinoissa. Mutta kaikesta huolimatta oikeamielinen soturi.
Marcus Nispelin ohjaama Conan the Barbarian aloittaa Conanin tarun hieman eri vinkkelistä kuin mitä Miliuksen versio. Nispelin Conan on jo pikkupoikana soturi vailla vertaistaan. Taistelukentällä syntynyt, isänsä (Ron Perlman) kanssa kaksin kasvanut Conan ei luovuta edes ylivoimaisen vihollisen edessä vaikka muut pakenevat. Alkukohtauksessa nähtävä nuoren ja vihaisen Conanin taistelu kylään hyökkääviä vihollisia vastaan onkin varsin näyttävä.
Vihollisen tiedustelujoukon jälkeen saapuu kuitenkin kokonainen armeija, joka tuhoaa koko kylän ja orvoksi jäänyt Conan joutuu selviytymään elämästä itsekseen. Jason Momoan näköiseksi lihaskimpuksi kasvettuaan Conanista on kehkeytynyt varas, jota kuitenkin ajaa leppymätön kostonhimo isänsä murhaajaa ja kotikylänsä tuhoajaa (Stephen Lang) kohtaan.
Kostomatkallaan hän sekoittuu peliin, jossa vaakalaudalla on suuria asioita ja tärkeänä pelinappulana kaunis Tamara (Rachel Nichols). Pelin nappuloita siirtelee kukas muukaan kuin Conanin isän murhaaja sekä hänen noitamainen tyttärensä Marique (Rose MacGowan).
Nispelin Conan on visuaalisesti hyvin lähellä ohjaajan vuonna 2007 valmistunutta Pathfinderia, joka ei omalla kohdallani toiminut lainkaan. Pathfinder oli kaikin tavoin äärettömän yksioikoinen toimintarähinä, jossa vain juostiin ja tapettiin mahdollisimman paljon ihmisiä mahdollisimman verisesti ilman sen syvempää tarinaa.
Conanissa on hieman samaa vikaa kuin Pathfinderissa. Sen käsikirjoitus keskittyy näyttäviin taistelukohtauksiin ja muutoin tuntuu parin lauseen syvyiseltä. Taistelukohtaukset toimivat Conanissa kuitenkin enemmän kokonaisuuden kanssa yhdessä ja muodostavat sinänsä melkoisen suoraviivaiseen seikkailuun nähden jatkumon, jonka seurassa voi kokea viihdyttyvänsä.
Visuaaliset efektit kyllä uhkaavat syödä tarinan. Kun kohtauksessa, jossa hiekkahirviöt hyökkäävät Conanin ja Tamaran kimppuun, kamera kääntyy kolmannen kerran näyttämään katsojalle kuinka coolisti hiekkahirviö kaatuu miekan edessä ja murenee tuhansiksi osikseen, tuli allekirjoittaneelle jo hieman tuskainen olo. Olisin kaivannut tarinaan siinä vaiheessa jo jotain muuta.
Elokuvan suuri ansio lepää Momoan leveillä harteilla, sillä tämä muodollisesti pätevä näyttelijä tuo yllättävän paljon karismaa roolihahmoonsa. Momoa ei ole pelkästään kaunis katsella, vaan hän on ammattitaitoinen näyttelijä ja selkeästi uppoutunut rooliinsa, sillä hän tuo Howardin kuvaileman barbaarimaisen Conanin valkokankaalla lihaksi.
Pikkuisen enemmän syvennetty tarina ja henkilöhahmot, hieman vähemmän efekteillä kikkailua ja tarinan rauhallisempi vauhti olisivat saattaneet tehdä Conan the Barbarianista erinomaisen meikkaseikkailun. Nyt lopputuloksesta jää jälkeenpäin lähes hengästynyt olo ja muistikuva tarinasta on hyvin hatara.
Lisäksi minua harmitti suuresti alkuperäisessä elokuvassa nähtävän, Conanin naispuolisen soturiystävän, Valerian, jättäminen tarinasta kokonaan pois.
★★★★★
Alkuperäinen nimi: Conan the Barbarian
Ohjaus: Marcus Nispel
Käsikirjoitus: Thomas Dean Donnelly, Joshua Oppenheimer, Sean Hood, perustuu Robert E. Howardin luomaan hahmoon
Pääosissa: Jason Momoa, Stephen Lang, Rachel Nichols, Rose McGowan, Ron Perlman
Valmistusmaa: USA 2011
Genre: toiminta / seikkailu
Ikäraja: 15
IMDb
