Elokuva-arvostelu: X-Men: First Class (2011)


Bryan Singerin ja Brett Ratnerin ohjamat kolme ensimmäistä X-Men elokuvaa kertoivat mutanttien taistelusta niin toisiaan kuin myös ihmiskuntaa vastaan. Matthew Vaughnin X-Men: First Class suuntaa katseen puolestaan siihen aikaan, kun Professori X oli pelkkä Charles Xavier ja hänen arkkivihollisensa Magneto oli vielä Erik Lehnsherr. Aikaan, jolloin nämä miehet olivat ystäviä ja mutantit elivät piilotellen kykyjään, poissa normaalien ihmisten näköpiiristä. 60-luvulle.

Xavier (James McAvoy) on huippuyliopistossa tyttöjä naurattava älykkö, joka tutkii ihmisten geneettisiä muutoksia. Hänellä on mutanttien suhteen pehmeä puolensa, vaikka hänen oma kykynsä telepatiaan onkin helpommin piilotettavissa kuin vaikkapa hänen ystävänsä Ravenin (Jennifer Lawrence) - joka on oikealta ihonväriltään sininen.

Xavierin tutkimuksista kiinnostuu myös CIA, ja sen agentti Moira MacTaggert (Rose Byrne) pistää Xavierin kanssa yhdessä pystyyn yliluonnollisiin asioihin erikoistuneen osaston, joka pyrkii etsimään joukkoihinsa muitakin mutantteja. Näin Xavier tapaa Erikin (Michael Fassbender), Toisessa Maailmansodassa orvoksi jääneen juutalaisen, joka osaa käyttää hyväkseen metalleja ajatuksen voimalla, ja jonka elämää piiskaa eteenpäin kostonhimo. Koston kohteena on Erikin voimat aikoinaan herättänyt, Helvetintulen klubia ylläpitävä Sebastian Shaw (Kevin Bacon).

Vaughnin edellisissä meriiteissä on niin suloinen aikuisten satu Tähtisumua (Stardust, 2007) kuin vinkeä Kick-Ass (2010). X-Men: First Class ei ole samalla tavalla satumainen kuin Tähtisumua, eikä se ole yhtä räväkkä kuin Kick-Ass, mutta se on 60-luvulle sijoittuvana sarjakuvan origins-elokuvana toimiva ja viihdyttävä. Hahmojen alkuperää avaavana se on kokonaisuutena mukiinmenevä, mutta jää kuitenkin jälkeen Singerin X-Meneistä. Se ei räjäytä tajuntaa, mutta on miellyttävä lisä Marvel-elokuvaperheeseen.

Laatunäyttelijät antavat supersankarisarjakuvaelokuvalle vakautta, joka saattaisi helposti puuttua heikommilla lahjoilla varustettujen näyttelijöiden työstä. Varsinkin Fassbender ja Lawrence (joka vakuutti minut täysin jo Winter's Bone-elokuvassa) tekevät silmiähivelevän karismaattista työtä omaa minuuttaan etsivinä, hämmentyneinä mutantteina.

★★★★★

Alkuperäinen nimi: X-Men: First Class
Ohjaus: Matthew Vaughn
Käsikirjoitus: Ashley Miller, Zack Stentz, Jane Goldman, Matthew Vaughn
Pääosissa: James McAvoy, Michael Fassbender, Jennifer Lawrence, Kevin Bacon, Rose Byrne, January Jones, Nicholas Hoult
Valmistusmaa: USA 2011
Genre: toiminta
Ikäraja: 13
IMDb

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Elokuvien jatko-osat - puolesta vai vastaan?

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010