Tekstit

Näytetään tunnisteella *** merkityt tekstit.

Elokuva-arvostelu: Zoolander (2001)

Kuva
Olen ollut viime aikoina jostain syystä hieman alamaissa ja kaivannut jotain todella kevyttä katseltavaa. Eräänä päivänä keksin, että haluan ehdottomasti katsoa uusiksi Ben Stillerin Zoolanderin .  Lauantai-ilta ja toiveena saada aivot narikkaan pariksi tunniksi - Zoolanderin avulla se onnistuu! Zoolander kertoo veteraanimallista, Derek Zoolanderista ( Ben Stiller ), jonka maailma järkkyy, kun hän menettää Vuoden Miesmalli -tittelinsä uudelle tulokkaalle Hanselille ( Owen Wilson ). Time -lehden toimittaja Mathilda ( Christine Taylor ) kirjoittaa hänestä vielä tylyn jutun lehteenkin. Masentunut Derek lähtee etsimään itseään, mutta kotikonnuilta, Jon Voightin esittämän kaivoksessa työtään tekevän isäukon luota sitä ei tahdo löytyä. Niinpä hän joutuu muotiguru Mugatun ( Will Ferrell ) näppeihin. Ja tämä mies ei olekaan mikään tavallinen muotisuunnittelija vaan hänellä on näppinsä pelissä myös politiikan likaisella areenalla, apunaan kylmä ja kova apurinsa Katinka ( Milla Jovovich

Elokuva-arvostelu: Something Borrowed - Rakkaus lainassa (2011)

Kuva
Aikaisemmin asianajajana toimineen Emily Giffinin samannimiseen romaaniin perustuva Rakkaus lainassa on tarinaltaan haastava. Elokuvan hahmot nimittäin ovat kaikki jollakin tapaa epämiellyttäviä ja he tekevät epämiellyttäviä ja moraalittomia asioita. Siksi heistä on todella vaikea pitää samalla tavalla kuin mitä perinteisen romanttisen komedian hahmoista yleensä pitää. Rachel ( Ginnifer Goodwin ) ja Darcy ( Kate Hudson ) ovat olleet parhaat ystävät lastentarhasta lähtien. Mutta parhaat ystävät pitää myös sisällään parhaat vihamiehet, sillä jostakin kummallisesta syystä Darcyllä on pakonomainen tarve korostaa itseään ja juurikin usein Rachelin kustannuksella. Rachel puolestaan on kiltti tyttö, joka ei usko itseensä ja joka luulee olevansa eri luokkaa kuin vaikkapa Rachel tai tämän sulhanen Dex ( Colin Egglesfield ). Darcy ja Dex suunnittelevat häitä, joissa Rachel on tietenkin kaasona. Rachel ja Dex puolestaan ovat entisiä opiskelukavereita, hyviä ystäviä, mutta epävarma Rachel o

Elokuva-arvostelu: London Boulevard (2010)

Kuva
London Boulevard on The Departedin (Oscarin arvoisesti), Body of Liesin ja Kingdom of Heavenin käsikirjoittajana kannuksensa hankkineen William Monahanin esikoisohjaus oman käsikirjoituksensa pohjalta. Rikosdraama kertoo Mitchellistä ( Colin Farrell ), kovanahkaisesta rikollisesta, joka kolmen vuoden vankilatuomionsa jälkeen haluaisi suunnata kaidalle polulle. Lain oikealle puolelle siirtyminen on kuitenkin hankalaa, sillä niskaan hengittää niin Mitchin rikoskumppani Billy ( Ben Chaplin ) kuin suurin piirtein koko Lontoon suurin rikospomo Gant ( Ray Winstone ). Mitchille avautuu portti muuttaa elämänsä suunta, kun maailmanluokan tähti Charlotte ( Keira Knightley ) kaipailee asunnolleen kovaotteista bodyguardia pitämään pahimpia paparazzeja loitolla. Hyppääminen alamaailman oravanpyörästä pois ei vain ole kovin helppoa. London Boulevard on niitä pieniä rikosdraamoja, joita katsoo ihan mielellään, mutta jotka unohtuvat oikeastaan saman tien. Sellaista -suoraan sanottuna- viiht

Elokuva-arvostelu: Easy A (2010)

Kuva
Ohjaajana ja käsikirjoittajana vasta aloittelevien Will Gluckin ja Bert V. Royalin Easy A on positiivinen yllättäjä high school -komedioiden rintamalla. Olive ( Emma Stone ) on kiltti tyttö, joka on älykäs ja hyvä koulussa, mutta joka ei koulutovereissaan herätä sen ihmeempää huomiota suuntaan tai toiseen. Hänen paras ystävänsä on seksikäs Rhiannon ( Alyson Michalka ), jolle Olive päätyy kaunistelemaan totuutta viettämästään viikonlopusta. Hän nimittäin mainitsee menettäneensä neitsyytensä. Lukion jourukoneisto lähtee saman tien käyntiin, ja ennen kuin Olive ehtii tajuta, hänen rintaansa on polttomerkittynä punainen, helpon naisen kirjain. Koska Olive on ihmisenä kiltti, hän päätyy auttamaan nörttejä ystäviään kertomalla rahaa vastaan asioita, joita oikeasti ei ole tapahtunut. Mutta kuten arvata saattaa, kiltti ihminen saa lopulta kaikki kakat niskaansa ja siinä onkin sitten tekeminen, kun tyttö itse on ihastunut söpöön Toddiin ( Penn Badgley ) ja vaakalaudalla on jopa opettaja

Elokuva-arvostelu: Paul (2011)

Kuva
Paul on, kuten otsikkokin jo ilmaisee, nörttielokuva nörteille. Eli jos et ymmärrä lainkaan, mitä hienoa voi olla Comic-Coniin osallistumisessa, sarjakuvissa tai sci-fi-lelujen ostamisessa ryöstöhintaan, Paul ei ehkä ole tarkoitettu sinulle. Mutta jos Star Warsin Cantina Bandin kuuleminen aiheuttaa sinulle lämpimän tunteen sydänalaan, voin suositella Paulia lämpimästi. Graeme ( Simon Pegg ) ja Clive ( Nick Frost ) ovat brittiläisiä fanipoikia, jotka aikuisella iällä toteuttavat pitkäaikaisen haaveensa matkata maailman suurimpaan fanikokoontumiseen Comic-Coniin. Samalla he haluavat tehdä kiertomatkan USAn ufo-alueiden läpi. Matka sujuu loistavasti siihen asti, kunnes kaikesta tulee liian todellista. Miesten matkailuauton kyytiin nimittäin "liftaa" ihka aito alien, nimeltään Paul (äänenä Seth Rogen -elokuva siis voi sopia Rogen -allergikoillekin, koska miestä ei elokuvassa nähdä). Paul on asustanut Maassa jo monta vuosikymmentä, mutta nyt hänestä on saatu kaikki tarvit

Elokuva-arvostelu: X-Men: First Class (2011)

Kuva
Bryan Singerin ja Brett Ratnerin ohjamat kolme ensimmäistä X-Men elokuvaa kertoivat mutanttien taistelusta niin toisiaan kuin myös ihmiskuntaa vastaan. Matthew Vaughnin X-Men: First Class suuntaa katseen puolestaan siihen aikaan, kun Professori X oli pelkkä Charles Xavier ja hänen arkkivihollisensa Magneto oli vielä Erik Lehnsherr. Aikaan, jolloin nämä miehet olivat ystäviä ja mutantit elivät piilotellen kykyjään, poissa normaalien ihmisten näköpiiristä. 60-luvulle. Xavier (J ames McAvoy ) on huippuyliopistossa tyttöjä naurattava älykkö, joka tutkii ihmisten geneettisiä muutoksia. Hänellä on mutanttien suhteen pehmeä puolensa, vaikka hänen oma kykynsä telepatiaan onkin helpommin piilotettavissa kuin vaikkapa hänen ystävänsä Ravenin ( Jennifer Lawrence ) - joka on oikealta ihonväriltään sininen. Xavierin tutkimuksista kiinnostuu myös CIA, ja sen agentti Moira MacTaggert ( Rose Byrne ) pistää Xavierin kanssa yhdessä pystyyn yliluonnollisiin asioihin erikoistuneen osaston, joka

Jake Gyllenhaal ja Anne Hathaway romanttisessa komediassa Love And Other Drugs (2010) (***)

Kuva
Jamie Reidyn omaelämänkerralliseen romaaniin löyhästi perustuva Love and Other Drugs sijoittuu 90-luvun puoliväliin, jolloin lääkejätti Pfizer julkisti lääkemarkkinat sekaisin pistävän pienen sinisen pillerin, Viagran. Reidy toimi tuolloin muutaman vuoden lääkkeen ykkösmyyjänä. Elokuvan Jamie Randall ( Jake Gyllenhaal ) on synnynnäinen myyntimies, joka kodinkoneliikkeestä saamiensa potkujen jälkeen suuntaa lääkemyyjäksi. Jamie päätyy kauppaamaan masennuslääke Zoloftia, mutta kilpailevan markkinajohtajan Prozacin ohi on vaikea päästä, varsinkin kun sen markkinoijana on häikäilemätön Trey Hannigan ( Gabriel Macht ). Kun myyntimiehen kykyjensä lisäksi hurmurina tunnettu Jamie kuulee uudesta lääkkeestä nimeltä Viagra, hän ilmoittaa heti haluavansa edustaa sitä. Tästä alkaa hänen uransa räjähdysmäinen nousukiito, sillä kaikki haluavat kokeilla uutta lääkettä. Samoihin aikoihin Jamie tapaa Maggien ( Anne Hathaway ), ihastuttavan avoimen, rehellisen ja seksistä pitävän naisen, johon

Fast & Furious 5 (2011) (***)

Kuva
Kymmenen vuoden aikana nyt jo viidenteen osaansa ehtineessä Fast & Furious -sarjassa ei näy hidastumisen merkkejä. Fast & Furious 5 on aikaisemmille osille ominaiseen tapaan bensankatkuinen ja adrenaliinintäytteinen, mutta se -yllättävää kyllä- ei ole menettänyt otettaan eikä kaverihuumorin ryydittämää viehätystään. Jatkoakin vihjaillaan olevan edelleen tiedossa. Fast & Furious 5 jatkuu siitä, mihin edellinen elokuva päähenkilöt jätti. Hyväsydäminen rikollinen Dominic Toretto ( Vin Diesel ) on matkalla vankilaan kärsimään 25 vuoden tuomiotaan, kun hänen ystävänsä, entinen FBI-agentti Brian O’Conner ( Paul Walker ) ja sisarensa Mia ( Jordana Brewster ) saapuvat moottorit ärjyen pelastamaan päivän. Etsintäkuulutettujen karkulaisten matka käy Rio de Janeiron rähjäisiin faveloihin, missä he ryöstävät pari paikalliselle rötösherra Reyesille ( Joaquim de Almeida ) kuuluvaa luksusautoa ja päätyvät tämän suurennuslasin alle. Rioon saapuu myös FBI:n erikoisasiantuntija Hobb

Neil Burgerin Rajaton - Limitless (2011) (***)

Kuva
Yleisesti vallalla on käsitys, että käytämme hyväksemme vain murto-osaa aivojemme kapasiteetista. Millaista elämä olisi, jos saisimmekin käyttöön aivojemme koko potentiaalin? Kysymystä pohti Alan Glynn tieteisromaanissaan The Dark Fields , ja Rajaton on Neil Burgerin ( Silmänkääntäjä - The Illusionist ) tämän romaanin pohjalta ohjaama vauhdikas laatutrilleri. Eddie Morra ( Bradley Cooper ) on kirjailijaksi haikaileva luuseri, jonka kirja ei tahdo edistyä ja tyttöystävä Lindy ( Abbie Cornish ) päättää jatkaa elämäänsä ilman Eddietä. Miehen elämä polkee paikallaan ja parransänki näyttää päivä päivältä epäsiistimmältä. Sitten hän törmää kadulla entisen vaimonsa veljeen ( Johnny Whitworth ), joka tutustuttaa hänet käänteentekevään tieteelliseen keksintöön, lääkkeeseen, jonka avulla aivojen koko kapasiteetti voidaan ottaa käyttöön. Pieni kirkas nappi NZT:ta ja Eddie on kuin uusi mies. Cooperin sinisten silmien takana raksuttaa ja lujaa, kun Eddien aivot hurahtavat käyntiin täysteho

Francis Lawrencen Vettä elefanteille (2011) (***)

Kuva
Sara Gruenin romaaniin pohjautuva Vettä elefanteille on tarina sirkuksen mukana kiertävistä ja sen sykkeessä elävistä ihmisistä, niistä jotka todella rakastavat tekemäänsä, ja niistä, jotka rakastavat tekemäänsä rahaa. Elokuvan on ohjannut Francis Lawrence , jonka käsistä on aikaisemmin lähteneet mm. Keanu Reevesin tähdittämä asiallinen sarjakuvafilmatisointi Costantine (2005) sekä maailman viimeisestä ihmisestä koirineen kertova I am Legend (2007). Iäkäs Jacob ( Hal Holbrook ) seisoo kiinni menneen sirkuksen portilla yömyöhällä ja harmittelee sitä, että ei nähnyt itse show'ta. Hyväsydäminen sirkuksenjohtaja Charlie ( Paul Schneider ) ottaa äijän talteen ja saa siitä palkinnoksi kuulla uskomattoman tarinan vuosikymmenten takaa. Tuolloin nuori Jacob ( Robert Pattinson ) jää orvoksi ja joutuu jättämään eläinlääkäriopintonsa kesken. Sattuman kautta hän päätyy töihin sirkukseen, missä hänen tietonsa ja taitonsa eläinten kanssa eivät jää huomaamatta sirkuksen johtajalta August

Ihanan värikäs Rio 3D (2011) (***)

Kuva
Tällaisen ihastuttavan värikkään elokuvan pitäisi tulla Suomessa teattereihin talvella tai loppusyksyllä pahimpaan harmaaseen loska-aikaan piristämään arkea :) Rio on Ice Agen tekijöiden uusi animaatio ja se sijoittuu ihanan värikkääseen ja kauniiseen Rio de Janeiroon. Kaikki se värien kirkkaus yhdistettynä erittäin yksityiskohtaiseen piirrosjälkeen on tämän animaation parhautta, kuten myös mieltä samban tahtiin keventävä kokonaistunnelma. Rio kertoo poikasena kotimetsästään Brasiliasta salaa napatusta siniarasta nimeltä Blu, joka sattumien kautta päätyy Minnesotaan ja siellä nuoren Lindan lemmiksiksi. Vuodet kuluvat ja sademetsien värikkäät papukaijat muuttuvat salakaupan takia yhä vain harvinaisemmiksi ja lopulta paljastuu, että Blun arvellaan olevan lajinsa ainoa jäljellä oleva koiras. Lindan kirjakauppaan ilmestynyt brasilialainen lintututkija Tulio houkuttelee Lindaa tuomaan Blun Brasiliaan, jossa se voisi auttaa lajin säilymistä. Pienen pähkäilyn jälkeen Linda ja Blu mat

Kotona katseltua: Going the Distance - Kaukorakkautta (2010) (***)

Kuva
Aikaisemmin dokumentteja ohjanneen Nanette Bursteinin esikoisohjaus fiktioelokuvien saralla on Drew Barrymoren ja Justin Longin tähdittämä yllättävänkin elämänmakuinen romanttinen komedia Kaukorakkautta - Going the Distance . Kaukorakkautta on tarina kahdesta aikuisesta ihmisestä, jotka sattuman kautta tapaavat New Yorkissa - ja ihastuvat. Erin (Barrymore) on kuitenkin Nykissä vain kesätöissä ja syksyn tullen palaa kotoisaan San Franciscoon. Suhdetta Erin ja Garrett (Long) päättävät kuitenkin jatkaa ja niin viuhuvat tekstiviestit mantereen yli kuukausien ajan ennen kuin pari taas tapaa toisensa fyysisesti. Elokuva käy läpi kaukorakkauden mukanaan tuomia ongelmia, mustasukkaisuutta ja kaiken voittavaa kaipuuta, mutta se myös tarkastelee henkilöitään yksilöinä. Erin, jo kerran elämässään kaiken miehen takia uhranneena naisena, on vihdoinkin löytänyt suunnan omalle elämälleen, mutta kapuloita rattaisiin lyö se, että uusi rakas asuu kaukana. Uhratako jälleen itsensä ja uransa rakk

Elokuva Allen Ginsbergin runosta - Howl - Huuto (2010) (***)

Kuva
Allen Ginsbergista ja hänen aikoinaan rajoja rikkoneesta Huuto -runostaan sekä sen synnyttämästä oikeusjutusta kertova elokuva Howl - Huuto on jännittävä sekoitus elämänkertaa, oikeussalidraamaa ja animaatiota. James Franco on Ginsberg, identiteettiään etsivä mies, joka löytää oman tiensä selittäessään itseään, elämäänsä ja koko maailmaa runollisesti. Hän kirjoittaa elämästään runon nimeltä Huuto . Tämä runo oli 50-luvulla kaikkea muuta kuin sellaista, mihin sen aikaiset kuulijat olivat tottuneet. Se rikkoi rajoja sekä kielellisesti että runollisesti, ärsytti seksuaalisella sisällöllään konservatiivisia ihmisiä ja lopulta kirvoitti oikeusjutun, jonka avulla runo pyrittiin vetämään pois markkinoilta, koska sen sanottiin turmelevan ihmisiä ja että sillä ei ollut kirjallista merkitystä. Howl - Huuto tarkkailee oikeussalidraamaa, mutta palaa välillä nuoren Ginsbergin maailmaan, jossa homoseksuaaliksi tunnustautunut mies etsii paikkaansa maailmassa. Suuri osa elokuvaa kuitenkin käyt

Kotona katseltua: The American (2010) (***)

Kuva
Anton Corbijnin ohjaama The American jäi teatterikierroksella näkemättä vaikka kiinnostus siihen olikin kova. Ohjaajan edellinen teos, Joy Divisionin nokkamiehesta Ian Curtisista kertova Control kun oli vallan hieno henkilödraama. The American kertoo Italiaan piiloutuvasta palkkatappajasta nimeltä Jack ( George Clooney ). Ruotsissa pieleen menneen keikan jälkeen pikkukaupunkiin linnoittautuva Jack päättää tehdä enää sen viimeisen keikan ja jäädä sitten eläkkeelle. Matalan profiilin pitämisestä huolimatta hän ystävystyy paikallisen papin ( Paolo Bonacelli ) sekä kiltin ilotytön ( Violante Placido ) kanssa. The American yllätti minut hitaalla ja hienovaraisella kerronnallaan, sillä olin odottanut enemmän toiminnallisia elementtejä ja jännitystä. Corbijnin käsissä palkkatappajan viimeinen keikka on kuvattu erittäin draamallisin ottein vailla trillereille tavanomaista jännityksen kasvattamista, ja elokuvassa seurataankin pääasiassa Jackin näpertelyä ja aseen rakentelua sekä ajelu

Kotona katseltua: Nobel Son (2007) (***)

Kuva
Nobel Son on melkoinen elokuva. Se on musta rikoskomedia, joka viljelee twistejä toisensa perään. Se on ihan höpsö, mutta siinä on mukana loistavia näyttelijöitä. Alan Rickman esimerkiksi. Katsokaa itse niin tiedätte ;-) Nobel Son on kertomus kemian Nobelin voittaneen, arrogantin naistenmiehen Eli Michaelsonin (Rickman) pojasta Barkleysta ( Bryan Greenberg ), joka joutuu kidnapatuksi sillä hetkellä, kun hänen pitäisi matkustaa isänsä ja äitinsä ( Mary Steenburgen ) mukana Tukholmaan vastaanottamaan isänsä Nobelia. Kidnappaaja vaatii Michaelsoneilta kahta miljoonaa taalaa poikansa vapauttamisesta, mutta isukki ei oikein haluaisi maksaa luuserina pitämästään pojastaan. Kun postissa tulee irti leikattu sormi, huomaa isukkikin kidnappaajan olevan tosissaan. Sitten seuraa muutama twisti, joista en enempää kerro, koska ne tekevät Nobel Sonista viihdyttävän kiemuraisen komedian. Tarina on erittäin hauska siinä mielessä, että millään hetkellä ei voi olla varma, kuka hahmoista on syyl

D.J. Caruson I Am Number Four (2011) (***)

Kuva
Pittacus Loren (salanimi, jonka takana ovat kirjailijat James Frey ja Jobie Hughes) nuorille aikuisille suunnattu kirja I Am Number Four ilmestyi loppukesästä ja pomppasi heti New York Timesin bestsellerlistan kärkeen. Jostain syystä kirjan filmatisointioikeudet oli myyty jo vuonna 2009, ja siksipä elokuva ilmestyikin nyt vain puoli vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. I Am Number Four kertoo Maassa asustavasta alienista, joka kulkee nimellä John Smith ( Alex Pettyfer ) ja joka matkustaa holhoojansa Henrin ( Timothy Olyphant ) kanssa kaupungista toiseen, piilotellen pahoilta mogadorianeilta. Mogadorianit ovat tappaneet Johnin planeetan Lorienin asukit lähes sukupuuttoon ja jäljellä on enää kourallinen. Lorienin nuorilla sotureilla on yliluonnollisia kykyjä, mutta monet heistä ovat vielä niin nuoria, että kyvyt eivät ole vielä "puhjenneet". Näitä sotureita piilottelee Maassa yhdeksän ja heitä mogadorianit napsivat nyt järjestyksessä - kolme on jo saatu hengiltä, John on

Kotona katseltua: Legenda Suojelijoista - Ga'Hoolen pöllöt (2010) (***)

Kuva
Kathryn Laskyn 15-osaisen lastenkirjasarjan kolmeen ensimmäiseen osaan perustuva Legenda Suojelijoista: Ga'Hoolen pöllöt on visuaalisesti äärimmäisen kaunista katsottavaa. Itselläni tämä elokuva jäi näkemättä teatterikierroksella, joten 3D-elämys on kokematta. Teräväpiirtoisena 2D:näkin elokuva näyttää niin hyvältä, että en jäänyt kaipaamaan kolmatta ulottuvuutta, sillä tarinan taika tulee esille ihan normaalissa littukuvassakin. Legenda Suojelijoista: Ga'Hoolen pöllöt kertoo tornipöllöveljeksistä nimeltä Soren (äänenä Jim Sturgess ) ja Kludd (äänenä Ryan Kwanten ), jotka joutuvat pahojen Puhdasrotuisten kidnappaamaksi. Kludd kääntyy Puhdasrotuisten puolelle, mutta Soren pääsee karkuun ja hän lähtee etsimään myyttisiä Suojelijoita, soturipöllöjä, jotka voivat pelastaa pöllömaailman tuholta. Tarinan kaari on hyvin perinteinen veljesten välisine kamppailuineen, myyttisine sankarisotureineen ja toisaalta natsi-Saksaan verrattavissa olevine rotuoppeineen. Toteutus kuitenkin

Shakespearea puutarhatontuilla - Gnomeo ja Julia (2010) (***)

Kuva
William Shakespearen traaginen Romeo ja Julia on ollut taustana jos jonkinlaisille elokuvaversioille. Nyt vuorossa on animaatio, jossa seikkailevat puutarhatontut. Naapureina asustavien herra Capuletin ja neiti Montaguen välillä on vihanpito, joka on levinnyt jopa heidän värejä tunnustaviin puutarhoihinsa. Naapurusten puutarhatontut nimittäin harrastavat ihmisiltä salaa mm. kilpa-ajoja ruohonleikkurilla ja häviäjä saattaa löytyä kadulta sirpaleina seuraavana aamuna. Kaunis Julia-tonttu (äänenä Pamela Tola / Emily Blunt ) seisoo jalustallaan ikävystyneenä, kunnes näkee naapurustosta hieman syrjässä kasvavan kauniin kukkasen. Hän naamioi itsensä ja livahtaa puutarhasta etsimään kukkaa - ja törmää vahingossa naapurin siniseen Gnomeoon (äänenä Mikko Leppilampi / James McAvoy ). Se on rakkautta ensisilmäyksellä, mutta kun heille selviää toistensa oikea väri ja sitä kautta identiteetti, suhde mutkistuu. Koska Gnomeo ja Julia on sallittu kaikenikäisille, ei alkuperäisen tarinan traagi

Kotimaista animaatiota - Eetu ja Konna (2011) (***)

Kuva
Eetu ja Konna on kotimaista tuotantoa oleva animaatio nuoren Eetun (äänenä Onni Tommila ) ja hänen uuden ystävänsä Konnan (äänenä Chike Ohanwe ) seikkailusta ympäri maailman samalla kun he pyrkivät pelastamaan Konnan kotilammen joutumasta parkkipaikan pohjaksi. Elokuvan alussa Eetu on aikuinen, jolla on itsellään kaksi teini-ikäistä lasta - jotka eivät tietenkään isänsä jorinoita jaksa kuunnella. Eräänä päivänä isä-Eetu alkaa kertoa lapsilleen -ilmeisesti taas kerran- tarinaa lapsuudestaan, kun heidän perheensä muutti taloon, jossa he edelleen asuvat. Eetu, hänen isosiskonsa Elina sekä äiti ja isä muuttavat kaupungista keskelle ei-mitään rakenteilla olevalle kerrostaloalueelle, jonka rakentamista Eetun isä valvoo. Alueelta puuttuu parkkipaikka ja rakennusfirma päättää täyttää läheisen lammen ja rakentaa parkkipaikan siihen. Lammessa kuitenkin asustaa ikiaikainen sammakkoyhteiskunta, jolla on käytössään ihmistä kehittyneempää teknologiaa. Tässä vedenalaisessa maailmassa asustaa nu

Kotona katseltua: Tappaja sisälläni (2010) (***)

Kuva
Jos haluat ahdistua ja masentua, katso Michael Winterbottomin Jim Thompsonin romaanin pohjalta ohjaama Tappaja sisälläni - The Killer Inside Me . Elokuva sijoittuu myöhäiselle 1940-luvulle pieneen Oklahomalaiseen kaupunkiin, jossa ei suuria järjestyshäiriöitä tapahdu. Nuori sheriffi Lou Ford ( Casey Affleck ) lähetetään huolehtimaan siitä, että kaupungin laitamilla asustava prostituoitu Joyce ( Jessica Alba ) muuttaa pois. Nainen kun on saanut pauloihinsa kaupungin pääjehun pojan ja isäpappa ei tästä tykkää. Sheriffi Ford kuitenkin jollakin perverssillä tavalla ihastuu kauniiseen Joyceen ja kietoo itsensä juoneen, jonka takia moni kaupungissa saa heittää hyvästit maalliselle elämälle. Tappaja sisälläni on täydellinen psykopaattimurhaajan muotokuva. Affleckin Ford on ilmeetön, täysin tunteettomalta vaikuttava mies, joka murhaa ihmisiä lähes mielijohteesta asenteella "ai niin, sekin piti tappaa" - vaikka hänen pitäisi olla yhteisönsä lain valvoja. Tämä ilmeettömyys ja tun