Kotona katseltua: I am legend (2007) (***)


Katsoin joku aika sitten Boris Sagalin ohjaaman, Richard Mathesonin romaanin pohjalta tehdyn maailmanloppuelokuvan The Omega Man vuodelta 1971, missä Charlton Heston esitti maailman ainoaa elossa olevaa ihmistä, Robert Nevilleä. Jostain syystä karttelin pitkään vuonna 2007 tehtyä uusintaversiota samasta romaanista, vaikka olinkin siitä ihan positiivisia kommentteja kuullut. Yksi syy haluttomuuteeni katsoa kyseinen elokuva saattaa olla siinä, että jostain ihmeen syystä minulla on jokin ihmeellinen antipatia Will Smithiä kohtaan... Smithin nimi elokuvan pääosassa aiheuttaa minulle jostakin syystä samanlaisen reaktion kuin Russell Crowen nimi - molemmat ovat ihan päteviä näyttelijöitä ja Crowen elokuvista olen monista pitänytkin sitten kun vihdoin olen ne katsonut. Pitäisi siis päästä eroon tästä invalidisoivasta päähänpinttymästä ;-)

Mutta asiaan. I am legendin päätin lopulta ottaa käsittelyyn ihan muusta syystä, syystä jota joku voi pitää lapsellisena. Siinä on nimittäin kakkospääosassa ihana koira, ja saksanpaimenkoirafani ei nyt yksinkertaisesti voi olla katsomatta elokuvaa, jossa pääosassa on sakemanni. Elokuva kertoo The Omega Manin tapaan Robert Nevillestä (Smith), tutkijasta, joka on jäänyt New Yorkiin (Omega Manissa kaupunkina oli Los Angeles) saarroksiin yksin koiransa Samin kanssa sen jälkeen, kun kaikki muut ihmiset ovat joko kuolleet tai muuttuneet kammottaviksi vampyyrin ja zombien risteytyksiksi, jotka karttavat auringonvaloa.

Vuosikaudet Neville asustaa linnoituksessaan koiransa kanssa pyrkien löytämään vastalääkkeen virukselle, joka alunperin muutti ihmiset hirviöiksi. Mutta ikuisuuksia ei ihminen sosiaalisena eläimenä järjissään pysy kaiken tämän kammotuksen keskellä. Onko maailmassa enää ketään muuta ihmistä hengissä?

I am legend on hieman helpommin soljuva ja näin ollen myös mukavampi katsottava kuin 70-luvulla tehty versio, mutta tämä johtuu osittain siitä, että 70-luvun alusta efektit ovat kehittyneet huomattavasti (ensimmäistä Mathesonin romaanista tehty elokuvaversiota, vuonna 1964 tehtyä The last man on Earthia en ole nähnyt). Sekä Omega man että I am legend poikkeavat sekä toisistaan että alkuperäisestä romaanista jonkin verran, mutta toimivat silti omina kokonaisuuksinaan ihan kohtalaisesti.

I am legendissä suurin hämmästyksen aiheuttaja on täydellisen tyhjät New Yorkin kadut. Autio suurkaupunki näyttää aavemaiselta, mutta samalla todella kauniilta, kun rikkaruohot alkavat puskea katukiveyksien läpi ja peurat hyppelivät keskellä katuja. Sitä kyllä mietiskelin, että miksihän muut eläimet eivät olleet saaneet tartuntaa kuin vain ihmiset, koirat ja labrarotat?

Suurin plussa elokuvassa on ihanaakin ihanampi saksanpaimenkoira Samantha, joka ymmärtää isäntäänsä kuin ajatustenlukija.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: I am legend
Ohjaus: Francis Lawrence
Käsikirjoitus: Mark Protosevich ja Akiva Goldsman, perustuu Richard Mathesonin romaaniin
Pääosissa: Will Smith, Abbey ja Kona -nimiset saksanpaimenkoirat, Alice Braga, Charlie Tahan, Salli Richardson, Willow Smith
Valmistusmaa: USA 2007  
Genre: draama / sci-fi / trilleri
IMDb
Traileri >>

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>