Duncan Jonesin Source Code (2011) (****)


Duncan Jonesin vuonna 2009 ohjaama Moon (josta juttu täällä) oli erittäin hieno esikoistyö, jolla ohjaaja piirsi nimensä minun mieleeni kertalinttuulla. Siksipä odotukset olivatkin melkoisen korkealla hänen seuraavan ohjaustyönsä Source Coden osalta.

Source Code kertoo Colter Stevensista (Jake Gyllenhaal), sotilaasta, joka yllättäen kesken Afganistanin keikan herääkin itselleen vieraassa kehossa, kauniin naisen (Michelle Monaghan) kanssa junassa matkalla kohti Chicagoa. Junassa, joka piakkoin räjähtää terroristin asettaman pommin takia.

Räjähdyksen jälkeen Stevens palaa omaan kehoonsa, joka on jumissa lentokoneen (??) raadossa jossakin päin maailmaa. Missä, siitä Stevensillä ei ole mitään tietoa, ja hänen ainoa yhteytensä ulkomaailmaan onkin vain toinen sotilas, Colleen Goodwin (Vera Farmiga), joka puhuu hänelle tietokoneen välityksellä.

Stevensin tehtäväksi on annettu selvittää, kuka asensi pommin Chicagon junaan ja hänet lähetetään takaisin saman ihmisen kehoon, täsmälleen samaan hetkeen kuin aikaisemminkin.

Source Code sukkuloi usean todellisuuden välillä vaivatta. Käsikirjoitus on oivallinen ja elokuvan toteutus tuo mieleen tyylin, jolla myös Moon on tehty. Molemmissa elokuvissa pääosassa on ihminen, joka on joutunut todellisuuteen mikä ei ole varsinaisesti oma, mutta joka ei anna periksi. Kerros kerrokselta salaisuus raottuu ja lopulta päästään pisteeseen, jossa mahdollisella virallisella todellisuudella ei ole enää niin suurta merkitystä. Elokuvan loppu muistuttaakin tyydyttävyydessään hieman Christopher Nolanin vuonna 2006 ohjaamaa The Prestigeä, siinä mielessä, että kun todellisuutta on taivuteltu tarpeeksi, ei lopullisella suunnalla enää ole draaman kannalta niin suurta väliä.

Tietyllä tavalla Source Codea voisi verrata myös niin ikään Nolanin viime kesänä ohjaamaan Inceptioniin, vaikka todellisuuden tasoja Source Codessa ei olekaan aivan yhtä monta. Niiden välillä liikutaan kuitenkin jouhevasti tarinan intesiteettiä kasvattamalla koko elokuvan keston ajan niin, että katsoja pysyy mukaan virittyneenä mukavasti.

Hahmojen ja näyttelijöiden osalta suurin painolasti lepää Gyllenhaalin harteilla, sillä muut hahmot tuntuvat jopa liioitellun yksiulotteisilta. Laatunäyttelijä Farmiga, jonka rooli on tasapainoilla sotilaan velvollisuudentuntonsa ja toisaalta toista ihmistä kohtaan tuntemansa myötätunnon välillä, ei ilmeettömyydellään täysin vakuuta. Samoin hänen esimiestään Dr. Rutledgeä näyttelevä Jeffrey Wright tuntuu roolissaan ylikorostetun suoraviivaiselta.

Sci-fi/trilleriosastolla Source Code on vuoden parhaita elokuvia tähän mennessä.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Source Code
Ohjaus: Duncan Jones
Käsikirjoitus: Ben Ripley
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Michelle Monaghan, Vera Farmiga, Jeffrey Wright
Valmistusmaa: USA / Ranska 2011
Genre: sci-fi / trilleri
Ikäraja: 13
IMDb
Traileri (Apple) >>

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>