Tekstit

Näytetään tunnisteella jake gyllenhaal merkityt tekstit.

Jake Gyllenhaal ja Anne Hathaway romanttisessa komediassa Love And Other Drugs (2010) (***)

Kuva
Jamie Reidyn omaelämänkerralliseen romaaniin löyhästi perustuva Love and Other Drugs sijoittuu 90-luvun puoliväliin, jolloin lääkejätti Pfizer julkisti lääkemarkkinat sekaisin pistävän pienen sinisen pillerin, Viagran. Reidy toimi tuolloin muutaman vuoden lääkkeen ykkösmyyjänä. Elokuvan Jamie Randall ( Jake Gyllenhaal ) on synnynnäinen myyntimies, joka kodinkoneliikkeestä saamiensa potkujen jälkeen suuntaa lääkemyyjäksi. Jamie päätyy kauppaamaan masennuslääke Zoloftia, mutta kilpailevan markkinajohtajan Prozacin ohi on vaikea päästä, varsinkin kun sen markkinoijana on häikäilemätön Trey Hannigan ( Gabriel Macht ). Kun myyntimiehen kykyjensä lisäksi hurmurina tunnettu Jamie kuulee uudesta lääkkeestä nimeltä Viagra, hän ilmoittaa heti haluavansa edustaa sitä. Tästä alkaa hänen uransa räjähdysmäinen nousukiito, sillä kaikki haluavat kokeilla uutta lääkettä. Samoihin aikoihin Jamie tapaa Maggien ( Anne Hathaway ), ihastuttavan avoimen, rehellisen ja seksistä pitävän naisen, johon

Duncan Jonesin Source Code (2011) (****)

Kuva
Duncan Jonesin vuonna 2009 ohjaama Moon (josta juttu täällä ) oli erittäin hieno esikoistyö, jolla ohjaaja piirsi nimensä minun mieleeni kertalinttuulla. Siksipä odotukset olivatkin melkoisen korkealla hänen seuraavan ohjaustyönsä Source Coden osalta. Source Code kertoo Colter Stevensista ( Jake Gyllenhaal ), sotilaasta, joka yllättäen kesken Afganistanin keikan herääkin itselleen vieraassa kehossa, kauniin naisen ( Michelle Monaghan ) kanssa junassa matkalla kohti Chicagoa. Junassa, joka piakkoin räjähtää terroristin asettaman pommin takia. Räjähdyksen jälkeen Stevens palaa omaan kehoonsa, joka on jumissa lentokoneen (??) raadossa jossakin päin maailmaa. Missä, siitä Stevensillä ei ole mitään tietoa, ja hänen ainoa yhteytensä ulkomaailmaan onkin vain toinen sotilas, Colleen Goodwin ( Vera Farmiga ), joka puhuu hänelle tietokoneen välityksellä. Stevensin tehtäväksi on annettu selvittää, kuka asensi pommin Chicagon junaan ja hänet lähetetään takaisin saman ihmisen kehoon, t

Jos ei muuta niin edes silmänruokaa - Prince of Persia: The Sands of time (2010) (**)

Kuva
Kauniiden miesten, silmänruoan ja seikkailun ystävänä minunkin piti lähteä leffateatteriin kuluttamaan kaksi tuntia elämästäni Persian Prinssin seurassa :) Suosittuun peliin pohjautuva Prince of Persia: The sands of time kertoo Dastanista ( Jake Gyllenhaal ), joka orpona pikkupoikana pääsee oikeamielisen kuninkaan ( Ronald Pickup ) ottopojaksi tämän biologisten poikien vertaiseksi. Aikuisenakin veljekset pitävät yhtä, vaikka pieniä jännitteitä ilmassa onkin. Vanhin veli Tus ( Richard Coyle , joka oli suuri suosikkini brittiläisessä Coupling -tv-sarjassa), keskimmäinen Garsiv ( Toby Kebbell ) ja nuorimmainen Dastan (Gyllenhaal) suuntaavat setänsä Nizamin ( Ben Kingsley ) tiedustelujen takia sotaretkelle Alamutin pyhänä pidettyyn kaupunkiin. Kaupungin valtaus onnistuu Dastanin neuvokkuuden ansiosta, mutta kun kuningas valtausjuhlallisuuksissa salamurhataan, epäilykset osoittavat ottopoikaan. Dastan pakenee Alamutin prinsessan Taminan ( Gemma Arterton ) kanssa mukanaan salaperäinen

Suurten tunteiden kolmiodraama - Brothers (***)

Kuva
Olin pitkään odottanut näkeväni Jake Gyllenhaalin , Tobey Maguiren ja Natalie Portmanin tähdittämän draaman Brothers . Odotukset olivat siis melkoisen korkealla, mikä ei aina ole hyvä asia, koska silloin myös pettymiselle on suurempi todennäköisyys. Brothers kertoo nimensä mukaisesti veljeksistä, joista vanhempi, Maguiren näyttelemä Sam, on elämässään menestynyt, Afganistanissa palvellut kapteeni, jolla on kaunis ja rakastava vaimo Grace (Portman) ja kaksi suloista tytärtä. Nuorempi, Gyllenhaalin esittämä Tommy, puolestaan on kaidalta polulta eksynyt vankilakundi, joka ei suoranaisesti nauti poikien isän ( Sam Shepard ) suosiota. Tommy vapautuu vankilasta lähes samaan aikaan kun Sam lähtee uudelleen komennukselle Afganistaniin. Afganistanissa häntä ja hänen ryhmäänsä kuljettava helikopteri ammutaan alas ja Sam julistetaan kuolleeksi. Grace käy tytärtensä kanssa läpi surutyötä, missä auttaa yllättävästi selkärangan löytänyt Tommy. Suhde ei aivan täysin platoniseksi jää, mikä ai

Klassikoista 3D-animaatioihin - uusimmat katselut

Kuva
Muutama elokuva on taas tullut katsastettua ja tässäpä niistä jorinoita :) 105. S. Frears: Chéri (2009) (cinema 17/6) - **** Varsinainen arvostelu joristu englanniksi Babblingsiin. Lisäksi kirjoittelin siitä jotain jo tänne . Re: R. Kelly: Donnie Darko (2001) (dvd 19/6) - **** Katsoin Donnie Darkon joskus vuosia sitten, mutta jostain syystä en ihan ymmärtänyt sitä. Se tuntui hyvältä, mutta sen syvällisempi sanoma ei minulle avautunut. Se jäi kaivamaan mieltä ja dvd:kin piti ostaa, että saisin katsottua elokuvan uudelleen. Vasta nyt tuli tehtyä tuo uudelleenkatselu ja jälleen tunsin elokuvan jälkeen oloni sellaiseksi, että tässä oli edelleenkin jotain sellaista, mitä en tajunnut. Elokuvahan on loistava sci-fi-trilleri, mutta minun piti googlata, että mitä käsikirjoittaja lopulta tällä tarkoitti. Muut epätietoiset voivat vilkaista vastausta täältä . Joka tapauksessa nuori Jake Gyllenhaal tekee elokuvassa mahtavaa työtä, ja oli hassua bongata mukana myös Seth Rogen, joka on min