Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia?
Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä.
Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuollaiseen määrään mahtuu varmasti paljon hyviä ja huonoja elokuvia, ja aivan varmasti Hollywoodin suoltama tusinatavara alkaa jossain vaiheessa maistua puulta.
Uusimmassa Filmihullussa oli haastattelu Maskulasta ja oli mielenkiintoista lueskella miehen itsensä kommentteja ja syitä hänen erittäin kriittiseen suhtautumiseensa nykyelokuvaa kohtaan. Hänen mielestään kriitikoksi kasvetaan. Olen siinä samaa mieltä, että elokuvamaku ja ymmärrys elokuvasta taidemuotona muokkaantuu ja kasvaa vain elokuvateatterissa vietettyjen tuntien mukana, kun oppii suhteuttamaan elokuvat elokuvahistoriaan kokonaisuutena. Kriitikoksi tai edes elokuva-arvostelijaksi ei voi valmistua suoraan, vaan kokemus sekä ihan yksinkertaisesti myös elämänkokemus määräävät suurelta osin sen, millaisin silmin elokuvan näkee.
Minusta oli mielenkiintoista lukea, kuinka Maskula nostaa innostuksen elokuvaa kohtaan tärkeimmäksi hyvän elokuvakritiikin lähteeksi. Hänen mielestään ei tarvitse edes pitää teoksesta, jos kuitenkin osaa pitää yllä jonkinasteisen innostuksen. Itse hän jo hieman epäileekin olevansa sopiva arvostelemaan nykyelokuvaa juuri sen takia, että tuo kyseinen innostus sitä kohtaan on laantunut, eikä hän koe moniakaan nykyelokuvista kovin mielenkiintoisiksi.
Jokainen meistä kokee elokuvat subjektiivisesti ja niin myös Maskulan mukaan laadukkaimmassakin elokuvakritiikissä pitää olla mukana subjektiivisuutta. Hänen mukaansa siis nykyelokuville häntä itseään suopeammat arvioijat eivät ole välttämättä huonompia, mutta hän kuitenkin muistuttaa, että kritiikin pitää olla johdonmukaista, jotta se olisi hyödyllistä.
Filmihullun Veli-Matti Karhulahden tekemä haastattelu päättyy siihen, kuinka Maskula painottaa elokuvan kokemista elokuvateatterissa. Hänen mielestään "Elokuva on kokemus, jonka voi kokea täydellisenä vain elokuvateatterissa. Vaikka elokuva olisi huono, on elokuvateatteriin aina nautinto astua sisään." Ja tuosta en voisi olla enempää samaa mieltä! Voi kuinka rakastankaan katsoa elokuvia niiden oikeassa ympäristössä elokuvateatterissa! Olen oikeastaan kunnolla vasta viime aikoina tajunnut sen, kuinka paljon nautinkaan elokuvateatterin pimeydestä suhteessa siihen, että katson elokuvia kotosalla. Kotioloissa voi liian helposti pistää elokuvan pauselle, käydä keittämässä kuppi teetä, puhua puhelimessa, lukea sähköposteja, jatkaa katsomista "huomenna"... ja kokemus kärsii heti. Suurimmat ja kauneimmat klassikotkaan eivät tunnu niin komeilta kotona, kun taas huonommankin elokuvan katsoo läpi teatterissa.
Haastattelu oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että se toi esiin inhimillisiä piirteitä Nyt-liitteen tähtiä kitsaasti jakelevasta kriitikkosta. Tämän pohjalta Maskulan kriittisyyden tavallaan ymmärtää. Eihän sitä koskaan tiedä, miten kriittiseksi sitä itse kahdenkymmenen vuoden päästä on muuttunut ;-)
Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä.Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuollaiseen määrään mahtuu varmasti paljon hyviä ja huonoja elokuvia, ja aivan varmasti Hollywoodin suoltama tusinatavara alkaa jossain vaiheessa maistua puulta.
Uusimmassa Filmihullussa oli haastattelu Maskulasta ja oli mielenkiintoista lueskella miehen itsensä kommentteja ja syitä hänen erittäin kriittiseen suhtautumiseensa nykyelokuvaa kohtaan. Hänen mielestään kriitikoksi kasvetaan. Olen siinä samaa mieltä, että elokuvamaku ja ymmärrys elokuvasta taidemuotona muokkaantuu ja kasvaa vain elokuvateatterissa vietettyjen tuntien mukana, kun oppii suhteuttamaan elokuvat elokuvahistoriaan kokonaisuutena. Kriitikoksi tai edes elokuva-arvostelijaksi ei voi valmistua suoraan, vaan kokemus sekä ihan yksinkertaisesti myös elämänkokemus määräävät suurelta osin sen, millaisin silmin elokuvan näkee.
Minusta oli mielenkiintoista lukea, kuinka Maskula nostaa innostuksen elokuvaa kohtaan tärkeimmäksi hyvän elokuvakritiikin lähteeksi. Hänen mielestään ei tarvitse edes pitää teoksesta, jos kuitenkin osaa pitää yllä jonkinasteisen innostuksen. Itse hän jo hieman epäileekin olevansa sopiva arvostelemaan nykyelokuvaa juuri sen takia, että tuo kyseinen innostus sitä kohtaan on laantunut, eikä hän koe moniakaan nykyelokuvista kovin mielenkiintoisiksi.
Jokainen meistä kokee elokuvat subjektiivisesti ja niin myös Maskulan mukaan laadukkaimmassakin elokuvakritiikissä pitää olla mukana subjektiivisuutta. Hänen mukaansa siis nykyelokuville häntä itseään suopeammat arvioijat eivät ole välttämättä huonompia, mutta hän kuitenkin muistuttaa, että kritiikin pitää olla johdonmukaista, jotta se olisi hyödyllistä.
Filmihullun Veli-Matti Karhulahden tekemä haastattelu päättyy siihen, kuinka Maskula painottaa elokuvan kokemista elokuvateatterissa. Hänen mielestään "Elokuva on kokemus, jonka voi kokea täydellisenä vain elokuvateatterissa. Vaikka elokuva olisi huono, on elokuvateatteriin aina nautinto astua sisään." Ja tuosta en voisi olla enempää samaa mieltä! Voi kuinka rakastankaan katsoa elokuvia niiden oikeassa ympäristössä elokuvateatterissa! Olen oikeastaan kunnolla vasta viime aikoina tajunnut sen, kuinka paljon nautinkaan elokuvateatterin pimeydestä suhteessa siihen, että katson elokuvia kotosalla. Kotioloissa voi liian helposti pistää elokuvan pauselle, käydä keittämässä kuppi teetä, puhua puhelimessa, lukea sähköposteja, jatkaa katsomista "huomenna"... ja kokemus kärsii heti. Suurimmat ja kauneimmat klassikotkaan eivät tunnu niin komeilta kotona, kun taas huonommankin elokuvan katsoo läpi teatterissa.
Haastattelu oli siinä mielessä mielenkiintoinen, että se toi esiin inhimillisiä piirteitä Nyt-liitteen tähtiä kitsaasti jakelevasta kriitikkosta. Tämän pohjalta Maskulan kriittisyyden tavallaan ymmärtää. Eihän sitä koskaan tiedä, miten kriittiseksi sitä itse kahdenkymmenen vuoden päästä on muuttunut ;-)
