Tekstit

Näytetään tunnisteella **** merkityt tekstit.

Elokuva-arvostelu: Hölmö hullu rakkaus (Crazy Stupid Love, 2011)

Kuva
Vuonna 2009  Glenn Ficarra ja John Requa ohjasivat hupaisan, mutta tositapahtumiin perustuvan veijaritarinan vankilassa toisiinsa palavasti rakastuvista homoista ja heistä toisen uskomattomista pakoyrityksistä, nimeltä I Love You Phillip Morris . Nyt parivaljakko tarttuu romanttisen komedian aiheeseen jätetyn keski-ikäisen miesressukan näkökulmasta.  Hölmö hullu rakkaus -elokuvan käsikirjoituksesta vastaa Dan Fogelman , joka aikaisemmin on kynäillyt enemmänkin animaatioita, näistä ihastuttavina esimerkkeinä voi mainita mm. Kaksin karkuteillä sekä Bolt . Ravintolaillan jälkeen Cal ( Steve Carell ) ja Emily ( Julianne Moore ) ajelevat kohti kotia, kun Emily pamauttaa haluavansa avioeron. Calille uutinen on kuin pommi ja hän musertuu täysin. Kotoa muuton jälkeen hän löytää itsensä ilta illan jälkeen cocktail-baarista tilittämässä katkeruuttaan elämälle. Baarissa tämän huonosti pukeutuvan reppanan bongaa fiksu ja filmaattinen naistenmies Jacob ( Ryan Gosling ), joka päättää ott

Elokuva-arvostelu: Terrence Malickin The Tree of Life (2011)

Kuva
1940-luvulla syntynyt ja uransa 70-luvulla aloittanut Terrence Malick ei ole kovin monta elokuvaa ehtinyt vielä tehdä, mutta silti hänen nimestään on kasvanut ilmiö, joka saa jokaisen itseään vähänkään elokuvien ystävänä pitävän höristämään korviaan. Malickin voittokulku alkoi vuonna 1973, kun hän ohjasi ja käsikirjoitti elokuvan Julma maa (Badlands) - Martin Sheenin ja Sissy Spacekin tähdittämän väkivaltaisen draaman. Muutama vuosi myöhemmin tuli kuvauksestaan Oscarin voittanut Onnellisten aika (Days of Heaven) , mutta sitten saatiinkin odottaa 20 vuotta ennen kuin Malick seuraavan kerran asettui kameran taakse. Vuonna 1998 valmistunut sotadraama Veteen piirretty viiva (The Thin Red Line) oli seitsemän Oscarin ehdolla, mutta ei voittanut niistä yhtään. Sitten jouduttiin taas odotettamaan -vuoteen 2005 asti ennen kuin intiaaniprinsessa Pocahontasin tarinaa soveltava The New World ilmestyi. Koska kaikki Malickin työt ovat olleet kuvankauniita, vaikuttavia elokuvataideteok

Elokuva-arvostelu: Anvil - The Story of Anvil (2008)

Kuva
"Liikuttava dokumentti 80-luvulla vaikuttaneesta hevibändistä" Vuonna 1981 aloitti uransa kanadalainen hevibändi Anvil, joka kylpi pienen hetkisen musiikkimaailman huomiossa, kohahdutti lavaesiintymisellään ja toimi useiden aikalaistensa bändien esikuvana. Ja sitten se unohtui. Huonoja managereita, huonoja levytyssopimuksia ja ennen kaikkea huonoa tuuria. Mutta Anvil ei itse unohtanut itseään. Laulaja ja kitaristi Steve 'Lips' Kudlow sekä hänen ystävänsä, rumpali Robb Reiner olivat päättäneet jo pikkupoikina rokkaavansa koko ikänsä. Kolmen vuosikymmenen ajan miehet ovat tehneet levyjä ja soitelleet keikkoja muutaman hengen yleisöille, ja siinä samalla tehneet töitä pitääkseen itsensä ja perheensä leivän syrjässä kiinni. Vanhan rokkarin arki on karua ja siitä kertoo Sacha Gervasi , Anvilin alkuperäisiin kuuluva fanipoika, ohjaamassaan dokumentissa Anvil! The Story of Anvil . Tavattuaan viisissäkymmenissä olevat starat ja kuultuaan heidän edelleen tekevän mu

Elokuva-arvostelu: Harry Potter ja kuoleman varjelukset - osa 2 (2011)

Kuva
Nyt se sitten päättyi, 10 vuoden mittainen, huikean kasvun ja kehityksen kokenut velhomaailman seikkailu visuaalisessa muodossaan, sillä julkaistu on viimeinen Harry Potter -elokuva.   Harry Potter ja kuoleman varjelukset - osa 2 keskittyy Harryn ( Daniel Radcliffe ) ja lordi Voldemortin ( Ralph Fiennes ) viimeiseen hyvän ja pahan väliseen taisteluun, kun ystäviensä Hermionen ( Emma Watson ) ja Ronin ( Rupert Grint ) kanssa Voldemortin sielun palasia sisältäviä hirnyrkkejä etsivä velhopoika joutuu lopulta kohtaamaan arkkivihollisensa, kaikkien aikojen suurimman pimeyden velhon eeppisiä mittoja saavassa elämän ja kuoleman taistelussa. Maailman suosituimmaksi kasvaneen elokuvasarjan viimeisen ja odotetuimman osan harteille oli ladattu suuria paineita - pitihän sen toteuttaa katsojien toiveet ja unelmat J.K. Rowlingin lähes pyhäksi muodostuneesta sanasta. Seitsenosaisen kirjasarjan viimeisen osan jakamista kahdeksi elokuvaksi myös kritisoitiin. Päätös osoittautui lopulta toimivaksi,

Elokuva-arvostelu: Another Year - Vuosi elämästä (2010)

Kuva
Kaiken kaikkiaan viidestä ohjaamastaan tai käsikirjoittamastaan elokuvasta Oscar-ehdolla Mike Leigh ( Happy-Go-Lucky, Vera Drake ) on tunnettu elämänmakuisista elokuvistaan. Vuosi elämästä keskittyy vuodenaikojen ohi soljuessa kertomaan kaikkien yhteisten vuosien jälkeen edelleen onnellisesti naimisissa olevasta iäkkäästä pariskunnasta ja heidän ei-niin-onnekkaasta lähipiiristään. Tom ( Jim Broadbent ) ja Gerry ( Ruth Sheen ) elävät leppoisaa elämää töiden, kodin ja pienen viljelypalstansa välillä. Heidän elämänasenteensa on kohdillaan ja he osaavat nautiskella elämän pienistä iloista täysin siemauksin. Aivan yhtä hyvin ei ole kuitenkaan käynyt heidän lähipiirilleen. Gerryn työtoveri Mary ( Lesley Manville ) on keski-ikään ehtinyt, elämänkumppania kaipaileva nainen, joka hukuttaa yksinäisyyttään viinilasiin. Tomin vanha ystävä Ken ( Peter Wrigh t) on myös yksinäinen ja onneton, samoin kuin Tomin veli Ronnie ( David Bradley ), jonka poika ( Martin Savage ) on isälleen vihainen mies

Elokuva-arvostelu: Hanna (2011)

Kuva
Joe Wright on ohjannut upean Sovituksen ( Atonement , 2007), kauniin Ylpeys ja ennakkoluulon ( Pride and Prejudice , 2005) ja keskinkertaisemman The Soloistin (2009) - kaikki draamoja. Hannassa hän ottaa rohkeasti käsittelyynsä toimintaelokuvan ja tuloksena on Tom Tykwerin vuonna 1998 ohjaaman Juokse Lola juokse (Lola rennt) kaltainen rytmikäs ja otteessaan pitävä toimintajännäri. Mikä vielä tekee Hannasta suomalaiselle mielenkiintoisen, on se, että elokuva on osittain kuvattu Kuusamossa ja Kemijärvellä. Hanna ( Saoirse Ronan ) on isänsä Erikin ( Eric Bana ) kanssa Lapin erämaassa asuva teinityttö, josta isä on vuosien varrella koulinut maailmanluokan tappajan. Tyttö osaa useaa kieltä, metsästää riistaa henkensä pitimiksi ja suojelee itseään hyökkäyksiltä. Mutta mitä hän ei osaa, on elää tavallisessa maailmassa tavallisen ihmisen elämää. Koko Hannan eliniän Erikin kohteena on ollut hänen entinen työtoverinsa Marissa ( Cate Blanchett ), jota isä ja tytär lähtevät etsimään tä

Elokuva-arvostelu: Melancholia (2011)

Kuva
Cannesin elokuvajuhlille natsikommenttiensa takia porttikiellon saaneen tanskalaisen Lars von Trierin Melancholia haastaa katsojansa. Se antaa mutusteltavaa pitkäksi aikaa, eikä siltikään täysin avaudu. Se ehkä pitää nähdä toisen kerran. Melancholia on sekoitus pikselintarkkaa, maalauksellista fantasiaa ja käsivarakameralla kuvattua draamaa. Se kertoo maapalloa lähestyvästä Melancholia-nimisestä planeetasta, jonka radan on laskettu kulkevan aivan oman planeettamme vieritse. Samalla se seuraa perheen omaa sisäistä melankoliaa kahden sisaren näkökulmista, ensimmäisessä osassa Justinen (roolistaan Cannesissa palkittu Kirsten Dunst ) häiden katalysoimaa masennusta ja toisessa osassa puolestaan Clairen ( Charlotte Gainsbourg ) ahdistusta tämän pelätessä Melancholian mahdollisesti aiheuttamaa maailmanloppua. Elokuvan melankolia korostuu Justinen häissä. Kaikki alkaa hieman hassusti, kun Justinen ja hänen vastavihityn aviomiehensä Michaelin ( Alexander Skarsgård ) limusiini jumittaa t

Stephen Frearsin Tamara Drewe (2010) (****)

Kuva
Tamara Drewe pohjautuu Posy Simmondsin kirjoittamaan graafiseen romaaniin, josta kirjoittelin parisen viikkoa sitten. Sen on ohjannut Stephen Frears , mies hienojen elokuvien The Queen, Dirty Pretty Things ja High Fidelity takaa. Näin elokuvan kuitenkin heti kirjan lukemisen jälkeen seuraavana päivänä, enkä voinut olla koko ajan vertaamatta elokuvan tapahtumia kirjan tapahtumiin, mikä ehkä hieman laimensi intoani elokuvaa kohtaan. Tamara Drewe on tarina brittiläisestä pikkukylästä, jonka rutiineja saapuu sekoittamaan kuvankauniiksi plastiikkakirurgian avulla muuttunut Tamara Drewe ( Gemma Arterton ). Tamara sekoittaa kylän miesten päät ja saa nuoret tytöt kuiskimaan. Vahvimmin Tamaran läsnäolo vaikuttaa naisen kotitalon naapurissa sijaitsevan Beth Hardimentin ( Tamsin Greig ) yhdessä kirjailijamiehensä Nicholasin ( Roger Allam ) kanssa ylläpitämän majatalon elämään. Bethin apupoikana toimiva Andy ( Luke Evans ) muistaa yhteisen teinimenneisyyden Tamaran kanssa ja pyrkii tyt

Elokuva-arvostelu: Thor (2011)

Kuva
Kenneth Branagh on ohjaajana parhaiten tunnettu arvostetuista Shakespeare-tulkinnoistaan (mm. Henry V , Paljon melua tyhjästä, Hamlet ). Taustansa vuoksi hän kuulosti hieman epäuskottavalta vaihtoehdolta ohjaamaan myyttistä, joskin Marvelin sarjakuvatehtaan popularisoimaa tarinaa ukkosenjumala Thorista. Lopputulos kuitenkin tekee kunniaa niin ikiaikaiselle jumaltarulle kuin sarjakuvallekin. Kolmiulotteisena julkaistava Thor ottaa pääasialliseksi tarinan kohteekseen isän ja pojan suhteen sekä veljeskateudesta juurensa juontavan hyvän ja pahan kamppailun. Sarjakuvan hengen mukaisesti tarina kulkee sekä visuaalisesti komeassa ja maagisessa Asgardin valtakunnassa että rahvaanomaisessa Maassa. Asgardissa tapahtuvissa kohtauksissa sekä kolmiulotteisuus että koko tarinan henki on parhaimmillaan, kun taas Maassa vietetyn ajan ympärille kiedottu tarina on puolestaan hieman hatara, vaikkakin hauska. Ukkosenjumala Thor ( Chris Hemsworth ) on nousemassa valtaistuimelle isänsä Odinin ( Anth

Mark Romanekin Ole luonani aina - Never Let Me Go (2010) (****)

Kuva
Brittiläisen Kazuo Ishiguron kiiteltyyn romaaniin perustuva Ole luonani aina on yhtä aikaa kauhistuttava ja kaunis elokuva. Se kertoo ystävyydestä, rakkaudesta ja kateudesta kiedottuna järkyttävän salaisuuden -määrätyn kohtalon- ympärille. Vakavana draamana alkava elokuva yllättää aiheesta tietämättömän hienosävyisellä genren muutoksella. Mark Romanekin ( Tunnin kuva ) ohjaama Ole luonani aina kertoo Kathysta ( Carey Mulligan ), Ruthista ( Keira Knightley ) ja Tommysta ( Andrew Garfield ), jotka kasvavat yhdessä ja elävät koko lapsuutensa ulospäin aivan tavalliselta vaikuttavassa Hailshamin sisäoppilaitoksessa. Aikuisuuden kynnyksellä he kuitenkin saavat selville kylmäävän totuuden tulevaisuudestaan ja se varjostaa jokaisen elämää loppuun saakka. Elokuvasta on äärimmäisen hankala kertoa pilaamatta tarinan jännitettä, joka luo sen hahmojen ylle surullisuuden hunnun. Synkän taustatarinan etualalla kulkevat rakkaus, mustasukkaisuus ja kateus, inhimilliset sävyt, mutta katsoja alk

Duncan Jonesin Source Code (2011) (****)

Kuva
Duncan Jonesin vuonna 2009 ohjaama Moon (josta juttu täällä ) oli erittäin hieno esikoistyö, jolla ohjaaja piirsi nimensä minun mieleeni kertalinttuulla. Siksipä odotukset olivatkin melkoisen korkealla hänen seuraavan ohjaustyönsä Source Coden osalta. Source Code kertoo Colter Stevensista ( Jake Gyllenhaal ), sotilaasta, joka yllättäen kesken Afganistanin keikan herääkin itselleen vieraassa kehossa, kauniin naisen ( Michelle Monaghan ) kanssa junassa matkalla kohti Chicagoa. Junassa, joka piakkoin räjähtää terroristin asettaman pommin takia. Räjähdyksen jälkeen Stevens palaa omaan kehoonsa, joka on jumissa lentokoneen (??) raadossa jossakin päin maailmaa. Missä, siitä Stevensillä ei ole mitään tietoa, ja hänen ainoa yhteytensä ulkomaailmaan onkin vain toinen sotilas, Colleen Goodwin ( Vera Farmiga ), joka puhuu hänelle tietokoneen välityksellä. Stevensin tehtäväksi on annettu selvittää, kuka asensi pommin Chicagon junaan ja hänet lähetetään takaisin saman ihmisen kehoon, t

Tehtaan tytöt - Made in Dagenham (2010) (****)

Kuva
Tasa-arvoinen palkkaus sukupuolesta riippumatta ei ole tänä päivänäkään itsestäänselvyys, mutta vuonna 1968 oli tavallista, että naiset saivat työstään huomattavasti miehiä huonompaa palkkaa pelkästään sen takia että olivat naisia. Tänä keväänä Artisokka-festivaaleilla nähty, Nigel Colen ohjaama Tehtaan tytöt - Made in Dagenham on tarina taistelusta tasa-arvoisen palkkauksen puolesta. Pilke silmäkulmassa tehtynä kylläkin. Tavallinen työläisnainen, Rita O’Grady ( Sally Hawkins ) antaa äänen Dagenhamissa sijaistsevan Fordin autotehtaan naisille, jotka vaativat parannuksia työolosuhteisiinsa. Pyrkimystensä tiellä naisilla on vastassaan niin omat aviomiehensä kuin suuret yritysjohtajat, ja naisilta uhataan viedä kaikki. Ääni kuitenkin kuuluu työministeri Barbara Castlen ( Miranda Richardson ) kansliaan asti ja saa pari vuotta myöhemmin aikaan lakimuutoksen Iso-Britanniassa, ja myöhemmin monissa muissa länsimaissa. Tositapahtumiin perustuva Made in Dagenham on inspiroiva komedia pyr

Kotona katseltua: Pleasantville (1998) (****)

Kuva
Pleasantvillessa Tobey Maguire ja Reese Witherspoon näyttelevät Davidia ja Jenniferia, 90-luvulla eläviä sisaruksia, jotka vetäistään yllättäen mukaan 50-luvulle sijoittuvaan tv-sarjaan. Sarjan uskollinen fani David on asiasta huomattavasti innostuneempi kuin tapahtuman takia unelmien treffinsä missannut "paha tyttö" Jennifer. Pleasantvillessa kaikki on vanhanaikaista, mustavalkoisen mukavaa eikä kenelläkään ole ikävä olla. Ihmiset ovat naiveja kuin 50-luvun tv-sarjassa kuuluukin olla ja äidillä ( Joan Allen ) on aina sapuskaa tarjolla putipuhtaassa kodissaan kun isukki ( William H. Macy ) saapuu töistä kotiin huudellen ovelta "Honey, I'm home". Kukaan ei kyseenalaista sitä, että kaupungissa on vain kaksi katua eikä ulospääsyä. Ei ennen kuin David ja Jennifer tuovat mukanaan 90-luvun vapaat ajatukset ja kysymykset. Ennen pumpulissa eläneet Pleasantvillen asukkaat alkavat huomata, että voivat tuntea uskomattomia uusia tunteita, ja pikkuhiljaa mustavalkoin

Luontodokumenttien aatelia - Oceans (2009) (****)

Kuva
Sanottakoon nyt ensin, että minähän rakastan luontodokumentteja. Kai se johtuu siitä, että olen entinen biologi ja edelleenkin kai jonkinasteinen viherpiiperö. Uljas villi luonto ja sen eläimet ovat vaan usein mahtavampia kuin hienoinkaan fantasia. Tämän todistaa taas kerran Jacques Perrinin ja Jacques Cluzaudin (aikaisemmissa meriiteissään mm. Siivekäs muutto ) uusi valtameridokumentti Oceans . Vaikka kuvittelisit nähneesi jo kaiken kuvattavan arvoisen valtameristämme, katso Oceans ja mieti uudestaan. Tuijotin nimittäin itsekin silmät ymmyrkäisinä kun miljoonat ja taas miljoonat ravut kiipesivät toistensa niskaan jossakin syvällä meren alla. Siitä tuli mieleen Taru sormusten herrasta ja örkkejä kuhiseva Rautapiha. Yläkuvassa nähtävä ihmisen kohtaaminen hain kanssa on dokumentissa kuvattu huikean kauniisti - sukeltaja nimittäin ui todella pitkään ihan kosketusetäisyydellä merien suuresta ja pelottavasta tappajahaista. Nämä kaksi lipuvat meren syvyyksissä rinnakkain, ihan kai

Hyvä poika (2011) (****)

Kuva
Zaida Bergrothin parin vuoden takainen esikoisohjaus Skavabölen pojat (josta juttu täällä ) oli hieno muistutus siitä, kuinka lahjakkaita ohjaajia maassamme onkaan. Siksipä Hyvä poika sijoittuukin kiinnostavuusasteikossa keskimääräistä kotimaista elokuvaa korkeammalle. Onkin ihastuttavaa huomata, että Bergrothin omalaatuinen ote on säilynyt, sillä Hyvä poika nappaa katsojaa niskavilloista kiinni melkoisen tiukasti. Hyvä poika kertoo näyttelijätär Leila Mannerista ( Elina Knihtilä ), jonka viimeisin työ ei ole mennyt ihan putkeen, ja hänen perheestään. Negatiivista kritiikkiä satelee iltapäivälehtien sivuilla ja Leila päättää paeta julkisuutta kesähuvilalleen kahden poikansa kanssa. Vanhempi poika, Ilmari ( Samuli Niittymäki ), on jo 19-vuotias salskea nuorukainen, kun taas nuorempi viihtyy itsekseen ja kuvailee tiheiköissä sudenkorentoja. Äitinsä suhteen erittäin suojelevasti käyttäytyvä Ilmari muuttuu lehtijuttujen myötä yhä vain suojelevammaksi, kunnes lopulta rakkaus muutt

Elokuva-arvostelu: Black Swan (2010)

Kuva
Darren Aronofskyn ohjaama Black Swan on fantastinen draamatrilleri baletin maailmasta. Nina (Oscarin roolistaan voittanut Natalie Portman ) on nuori ja lahjakas ballerina, joka on kilttinä tyttönä omistanut koko elämänsä tanssille. Osittain äitinsä, entisen tanssijan ( Barbara Hershey ) painostamana. Kun baletin ohjaaja Thomas Leroy ( Vincent Cassell ) haluaa uudistaa klassisen Joutsenlammen, Nina on ensimmäisten joukossa hakemassa pääroolia. Herkän Ninan henkinen balanssi uhkaa järkkyä, kun nuori ja kapinallisen oloinen Lily ( Mila Kunis ) astuu kuvioihin. Seksuaalista energiaa tihkuva Lily pyöräyttää ohjaaja Thomasin pikkusormensa ympärille ja Ninan hauras maailma alkaa luhistua vaikka hän pääosan baletista saakin. Kilpailu vaativan äidin suosiosta, Joutsenlammen pääosan tulkitsemisen vaativuus ja pelko oman paikan menetyksestä kaatuvat Ninan niskaan hyökyaallon lailla pyörittäen hänen elämänlankansa sellaiseksi sekasotkuksi, ettei hän enää osaa erottaa totuutta ja tarua toisist

Uusin Disney-prinsessa on Tähkäpää - Kaksin karkuteillä (2010) (****)

Kuva
Disneyn uusin animaatioprinsessa on Grimmin veljesten sadun Tähkäpää, kultatukkainen tyttö, joka viettää lapsuutensa lukittuna korkeaan torniin. Kaksin karkuteillä -elokuvan Tähkäpää (äänenä Maria Ylipää ) saa synnyinlahjanaan taikahiukset, joiden harjaaminen toteuttaa toiveita. Ikuista kauneuttaan vaaliva noita Gothel (äänenä Sari Ann Moilanen ) kaappaa lapsen itselleen ja kasvattaa tämän omanaan tornissa, jonne pääsee vain Tähkäpään valtavan pitkien suortuvien avulla. Joka vuosi syntymäpäivänään Tähkäpää ihmettelee taivaalla leijuvia kauniita valoja ja haaveilee niiden näkemisestä läheltä. Valot ovat läheisen linnan kuninkaan ja kuningattaren lähettämiä lyhtyjä, jotka he päästävät taivaalle kadonneen tyttärensä syntymäpäivänä vuosi toisensa jälkeen. Tätä ulkomaailmasta täysin erossa kasvanut Tähkäpää ei tietenkään tiedä, mutta alitajuisella tasolla hän uskoo valojen jollakin tapaa liittyvän häneen. Gothel kasvattaa Tähkäpään pelkäämään vaarallista ulkomaailmaa. Aikuisuutensa ky

Elokuva-arvostelu: True Grit - Kova kuin kivi (2010)

Kuva
Joel ja Ethan Coen - veljekset, jotka ovat tehneet paljon hyvää elokuvamaailmassa - ja tekevät jälleen. True Grit - Kova kuin kivi on komea, kaunis ja myös paikoitellen todella hauska länkkäri. Se perustuu Charles Portisin romaaniin ja on filmatisoitu aikaisemminkin vuonna 1969, pääosassaan legendaarinen John Wayne . 14-vuotias Mattie Ross ( Hailee Steinfeld ) menettää isänsä lainsuojattoman luodista. Kun virkavalta sanoo olevansa voimaton, tyttö päättää etsiä isänsä tappajan käsiinsä itse. Ihan täysin yksin hän ei kuitenkaan lähde kosto-operaatiota suorittamaan, vaan palkkaa mukaansa ikääntyneen ja viinaan menevän, mutta kivenkovaksi kehutun seriffin Rooster Cogburnin ( Jeff Bridges ). Mukaan liittyy myös Teksasin poika LaBoeuf ( Matt Damon ). Tappaja Tom Chaney ( Josh Brolin ) ei kuitenkaan ole ihan helppo löydettävä ja monta on mutkaa retkueen matkassa. Nuori Steinfeld nousee True Gritin todelliseksi sankariksi, sillä harvoin näkee näin ammattitaitoisen vakaata roolisuoritus

Rabbit Hole - takaisin elämään (2010) (****)

Kuva
David Lindsay-Abairen samannimiseen, Pulitzer-palkittuun näytelmään perustuva, John Cameron Mitchellin ohjaama Rabbit Hole on kertomus vanhemmista, jotka joutuvat selviytymään pahimmasta mahdollisesta asiasta, mikä lasten vanhemmille voi sattua - oman lapsen kuolemasta. Nicole Kidman ja Aaron Eckhart ovat Becca ja Howie. Vajaa vuosi sitten heidän 4-vuotias poikansa Danny juoksi pihasta koiran perässä autotielle ja jäi auton alle. Ja kuoli. Samalla kuoli jotain myös hänen vanhemmissaan. Onnettomuus oli pelkkä onneton vahinko, mutta Beccan se murtaa täysin. Hän linnoittautuu itseensä eikä anna tunteidensa näkyä. Kuitenkin hänen sisällään pauhaa myrskyisä ahdistuksen meri, joka ilmenee Kidmanin jokaisessa liikkeessä ja jokaisessa katseessa Oscar-ehdokkuuden arvoisesti. Hän sulkee ulkopuolelleen äitinsä ( Dianne Wiest ) sekä raskaana olevan siskonsa ( Tammy Blanchard ). Sitten hän törmää Dannyn yliajajaan, teini-ikäiseen Jasoniin ( Miler Teller) ja näiden kahden välille muodostu

Kotona katseltua: Four Lions (2010) (****)

Kuva
Voiko itsemurhaiskua suunnittelevista jihadisteista tehdä komedian? Näköjään voi, todistaa englantilainen satiirikko Christopher Morris esikoisohjauksellaan. Four Lions kertoo neljästä Briteissä asustavasta muslimista, jotka haaveilevat marttyyrin sädekehästä ja ohituskaistasta paratiisiin. Porukan päänä toimii fiksun oloinen perheenisä Omar ( Riz Ahmed ) ja hänen oikeana kätenään lievästi yksinkertainen Waj ( Kayvan Novak ). Kun Omar ja Waj kutsutaan Pakistaniin harjoitusleirille, kaikki ei kuitenkaan mene ihan suunnitelmien mukaan vaan vääriä asioita räjähtää. Samaan aikaan kotona Britanniassa ryhmän käännynnäisjäsen Barry ( Nigel Lindsay) alkaa rekrytoida lisää porukkaa. Nuori räppäri Hassan ( Arsher Ali ) tuo uutta virtaa jengiin, jossa Adeel Akhtarin esittämä Fessal alkaa jo saada pupuja pöksyynsä. Omarin ja Wajin palattua Pakistanista alkuperäistä suunnitelmaa aletaan panna kuitenkin käytäntöön. Päämäärä ei ole täysin selkeä, mutta pääasia onkin, miten sinne päästään. Fo