Stephen Frearsin Tamara Drewe (2010) (****)


Tamara Drewe pohjautuu Posy Simmondsin kirjoittamaan graafiseen romaaniin, josta kirjoittelin parisen viikkoa sitten. Sen on ohjannut Stephen Frears, mies hienojen elokuvien The Queen, Dirty Pretty Things ja High Fidelity takaa. Näin elokuvan kuitenkin heti kirjan lukemisen jälkeen seuraavana päivänä, enkä voinut olla koko ajan vertaamatta elokuvan tapahtumia kirjan tapahtumiin, mikä ehkä hieman laimensi intoani elokuvaa kohtaan.

Tamara Drewe on tarina brittiläisestä pikkukylästä, jonka rutiineja saapuu sekoittamaan kuvankauniiksi plastiikkakirurgian avulla muuttunut Tamara Drewe (Gemma Arterton). Tamara sekoittaa kylän miesten päät ja saa nuoret tytöt kuiskimaan. Vahvimmin Tamaran läsnäolo vaikuttaa naisen kotitalon naapurissa sijaitsevan Beth Hardimentin (Tamsin Greig) yhdessä kirjailijamiehensä Nicholasin (Roger Allam) kanssa ylläpitämän majatalon elämään.

Bethin apupoikana toimiva Andy (Luke Evans) muistaa yhteisen teinimenneisyyden Tamaran kanssa ja pyrkii tytön elämään takaisin. Asiaa hankaloittaa kuitenkin Tamaran elämään livahtanut rokkikukko Ben (Dominic Cooper), itseään korostava ja ihanaa vaimoaan jatkuvasti pettävä kirjailija Nicholas ja omalla tavallaan myös kylän kapinalliset tytöt Jody ja Casey (Jessica Barden ja Charlotte Christie).

Tamara Drewe on ihastuttavan maanläheinen brittielokuva, joka sekoittaa sympaattisella tavalla yhteen sopivan määrän draamaa ja komediaa. Kirjaan verrattuna elokuva on kuitenkin kokenut muutamia muutoksia, sillä elokuva alleviivaa tapahtumia, jotka kirja kertoo ylimalkaisemmin antaen lukijan mielikuvitukselle tilaa. Kirjassa ihastuttavassa pääosassa toimiva Beth on elokuvassa ikävästi yksiulotteisempi ja sivullisempi hahmo kuin kirjassa. Elokuvan lopussa on myös otettu huomattavia vapauksia ja siitä on tehty hyvin erilainen kuin kirjan lopusta. Kirjassa nimittäin kuolee yksi ihminen enemmän ja siksipä eräiden hahmojen yhteys elokuvan lopuksi tuntuukin kummalliselta.

Huolimatta muutoksista suhteessa alkuperäiseen tarinaan Tamara Drewe on kokonaisuutena ilahduttavan peribrittiläinen komedia, joka vaihteen vuoksi sekoittelee ihmissuhdekiemuroita aikuisten ihmisten kesken. Keski-ikäiset aikuisetkin kun ovat oikeita ihmisiä, joilla on tunteet, vaikka suuri osa nykyisistä ihmissuhdekomedioista keskittyykin teineihin ja nuoriin aikuisiin. Elokuvan jokaisella hahmolla on oma selkeä äänensä ja syvyytensä, joka antaa koko elokuvalle piristävää pontta.

Tamara Drewe on vielä siinäkin mielessä positiivinen elokuva, että katsojalle tulee tyytyväinen olo tapahtumien kulusta. Jokainen tuntuu saavan ansionsa mukaan niin hyvässä kuin pahassakin, mutta tämä on rakennettu taitavasti niin, ettei joka rakosesta valu kaiken sotkevaa siirappia.

Juttu Simmondsin kirjasta täällä >>

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Tamara Drewe
Ohjaus: Stephen Frears
Käsikirjoitus: Moira Buffini, perustuu Posy Simmondsin sarjakuvaromaaniin
Pääosissa: Gemma Arterton, Tamsin Greig, Dominic Cooper, Luke Evans, Bill Camp, Roger Allam, Jessica Barden, Charlotte Christie
Valmistusmaa: UK 2010
Genre: komedia / draama
Ikäraja: 13
IMDb
Traileri (Apple) >>

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>