Tekstit

Näytetään tunnisteella rikos merkityt tekstit.

Elokuva-arvostelu: London Boulevard (2010)

Kuva
London Boulevard on The Departedin (Oscarin arvoisesti), Body of Liesin ja Kingdom of Heavenin käsikirjoittajana kannuksensa hankkineen William Monahanin esikoisohjaus oman käsikirjoituksensa pohjalta. Rikosdraama kertoo Mitchellistä ( Colin Farrell ), kovanahkaisesta rikollisesta, joka kolmen vuoden vankilatuomionsa jälkeen haluaisi suunnata kaidalle polulle. Lain oikealle puolelle siirtyminen on kuitenkin hankalaa, sillä niskaan hengittää niin Mitchin rikoskumppani Billy ( Ben Chaplin ) kuin suurin piirtein koko Lontoon suurin rikospomo Gant ( Ray Winstone ). Mitchille avautuu portti muuttaa elämänsä suunta, kun maailmanluokan tähti Charlotte ( Keira Knightley ) kaipailee asunnolleen kovaotteista bodyguardia pitämään pahimpia paparazzeja loitolla. Hyppääminen alamaailman oravanpyörästä pois ei vain ole kovin helppoa. London Boulevard on niitä pieniä rikosdraamoja, joita katsoo ihan mielellään, mutta jotka unohtuvat oikeastaan saman tien. Sellaista -suoraan sanottuna- viiht

Kotona katseltua: The American (2010) (***)

Kuva
Anton Corbijnin ohjaama The American jäi teatterikierroksella näkemättä vaikka kiinnostus siihen olikin kova. Ohjaajan edellinen teos, Joy Divisionin nokkamiehesta Ian Curtisista kertova Control kun oli vallan hieno henkilödraama. The American kertoo Italiaan piiloutuvasta palkkatappajasta nimeltä Jack ( George Clooney ). Ruotsissa pieleen menneen keikan jälkeen pikkukaupunkiin linnoittautuva Jack päättää tehdä enää sen viimeisen keikan ja jäädä sitten eläkkeelle. Matalan profiilin pitämisestä huolimatta hän ystävystyy paikallisen papin ( Paolo Bonacelli ) sekä kiltin ilotytön ( Violante Placido ) kanssa. The American yllätti minut hitaalla ja hienovaraisella kerronnallaan, sillä olin odottanut enemmän toiminnallisia elementtejä ja jännitystä. Corbijnin käsissä palkkatappajan viimeinen keikka on kuvattu erittäin draamallisin ottein vailla trillereille tavanomaista jännityksen kasvattamista, ja elokuvassa seurataankin pääasiassa Jackin näpertelyä ja aseen rakentelua sekä ajelu

Kotona katseltua: Nobel Son (2007) (***)

Kuva
Nobel Son on melkoinen elokuva. Se on musta rikoskomedia, joka viljelee twistejä toisensa perään. Se on ihan höpsö, mutta siinä on mukana loistavia näyttelijöitä. Alan Rickman esimerkiksi. Katsokaa itse niin tiedätte ;-) Nobel Son on kertomus kemian Nobelin voittaneen, arrogantin naistenmiehen Eli Michaelsonin (Rickman) pojasta Barkleysta ( Bryan Greenberg ), joka joutuu kidnapatuksi sillä hetkellä, kun hänen pitäisi matkustaa isänsä ja äitinsä ( Mary Steenburgen ) mukana Tukholmaan vastaanottamaan isänsä Nobelia. Kidnappaaja vaatii Michaelsoneilta kahta miljoonaa taalaa poikansa vapauttamisesta, mutta isukki ei oikein haluaisi maksaa luuserina pitämästään pojastaan. Kun postissa tulee irti leikattu sormi, huomaa isukkikin kidnappaajan olevan tosissaan. Sitten seuraa muutama twisti, joista en enempää kerro, koska ne tekevät Nobel Sonista viihdyttävän kiemuraisen komedian. Tarina on erittäin hauska siinä mielessä, että millään hetkellä ei voi olla varma, kuka hahmoista on syyl

Brighton Rock (2010) (***)

Kuva
Ensi perjantaina maailmanensi-iltansa myös Suomessa saava, Graham Greenen romaaniin perustuva Brighton Rock on uudistettu versio vuonna 1947 j ulkaistusta samannimisestä elokuvasta . Nuoren ja rikollisen Pinkie Brownin kengissä nähdään Richard Attenboroughin jalanjäljissä Sam Riley , joka muistetaan muutaman vuoden takaisesta roolistaan Joy Divisionin legendaarisena Ian Curtisina elokuvassa Control . Uusi Brighton Rock sijoittuu 1960-luvulle nuorisohuliganismin aikaan. Merellisessä Brightonissa kaksi kilpailevaa rikollisliigaa, jotka kuvittelevat olevansa isojakin mafiosoja suojelurahoja kerätessään, menee kilpailussaan liian pitkälle ja toisen joukon nokkamies saa surmansa. Tapon tehnyt Hale ( Sean Harris ) kokee itse saman kohtalon ja koston kierre on valmis. Halen raa'an murhan ainoa todistaja on nuori tarjoilijatyttö Rose ( Andrea Riseborough ), jolta Hale päätyi pyytämään viime hetkinään epätoivoisena apua. Surmaaja on nuori ja kunnianhimoinen Pinkie (Riley), joka pää

Ben Affleckin The Town (2010) (***)

Kuva
Ben Affleck , paremmin tunnettu ei-niin-korkeatasoisista elokuvarooleistaan ja jäykän yksi-ilmeisestä näyttelijäntyöstään, on kuitenkin Oscar-voittaja -vuonna 1998 hän jakoi Matt Damonin kanssa käsikirjoitus-Oscarin elokuvasta Good Will Hunting . Vuonna 2007 hän teki debyyttiohjauksensa rikosdraamassa Gone Baby Gone , missä hänen näyttelijänä lahjakkaampi pikkuveljensä Casey Affleck esitti pääosaa. The Town on Affleckin toinen pitkä ohjaus ja se osoittaa miehellä selvästikin olevan enemmän kykyjä kameran takana kuin edessä. Vaikka hän myös näyttelee elokuvansa pääosaa, The Town on toimiva ja tiivis rikosdraama, joka vetäisee katsojan imuunsa. The Town on Chuck Hoganin romaaniin perustuva tosipohjainen tarina kaveriporukasta, jonka jäsenet ovat rikollisia useammassa polvessa. Doug (Affleck) on porukan johtaja, jonka isä ( Chris Cooper ) istuu vankilassa ja joka onnistuneesta pankkiryöstöstä huolimatta on alkanut saada rötöstelystä tarpeekseen. Hänen paras ystävänsä James ( Je

Kotona katseltua: American Psycho (2000) (****)

Kuva
Nyt on taas yksi aukko elokuvasivistyksessä täytetty, kun vihdoin sain aikaiseksi katsottua elokuvan nimeltä American Psycho . Tämä leffa sattui silmään Anttilan blu-ray-tarjouksissa ja lähti sieltä sitten mukaan. Bret Easton Ellisin kohuttuun romaaniin pohjautuva American Psycho sijoittuu Wall Streetin ökymaailmaan, jossa työ- ja yksityselämän täydellinen luksus vaatii veronsa ihmisen henkisellä puolella. Patrick Bateman ( Christian Bale ) on pankkiiriliikkeen varajohtaja, jolla on kaunis tyttöystävä ( Renee Zellweger ), kiltti ja ystävällinen sihteeri ( Chloe Sevigny ), upea asunto Manhattanilla ja kaikkea mitä ihminen voi haluta, mutta jonka elämä täyttyy kilpailulla hienoimmista käyntikorteista sekä siitä, kuka saa helpoiten tehtyä pöytävarauksen hienoon ravintolaan. Täydellisyyden tavoittelu ja statuskilpailu täyttävät lopulta Batemanin pään niin pahasti, että hän alkaa purkaa turhautumiaan tappamalla ihmisiä - ensin vain yksinkertaisesti puukottamalla kodittomia kadulla, m

Kotona katseltua: What doesn't kill you (2008) (***)

Kuva
Ohjaaja-käsikirjoittaja Brian Goodmanin omiin kokemuksiin pohjautuva What doesn't kill you on tarina kahdesta kaveruksesta, jotka lapsuudesta lähtien ovat kuin veljekset, mutta jotka jo nuorena päätyvät lain väärälle puolelle. Brian ( Mark Ruffalo ) ja Paulie ( Ethan Hawke ) elävät aikuisenakin kädestä suuhun, ryöstellen kaikkea pientä, mitä paikallinen rikollispomo Pat Kelly (jota esittää Goodman itse) heitä pyytää tekemään. Brian on naimisissa suloisen Stacyn ( Amanda Peet ) kanssa ja hänellä on kaksi lasta, Paulie puolestaan on naisia hurmaava ikisinkku, joka haluaa elämältään enemmän kuin mitä pikkurikollisena on mahdollista saada. Kun Pat joutuu vankilaan, pomon talutushihnasta irti päässeiden poikien nälkä kasvaa ja niin myös rikosten koko. Lisäksi Brian vajoaa käyttämään mitä tahansa huumeen kaltaista hänelle tarjotaankaan. Kun rötöstelyjen koko kasvaa, niin kasvaa myös kiinnijäämisen riski. What doesn't kill you ei vakuuta ihan niin voimakkaasti kuin se haluaisi