The Hangman's Joke

Aika ajoin palaan tähän suosikkiaiheeseeni naisten kuvaamisesta Hollywood-elokuvissa, sillä minusta aihe on tärkeä ja se tarvitsee huomiota. Monet ihmiset eivät tunnu kiinnittävän asiaan minkäänlaista huomiota, mutta siinä vaiheessa kun sen tajuaa, alkaakin nähdä epäkohtia joka suunnalla (ks. esim tämä testi ). Luin jokin aika sitten toimittaja Sarah Jane Stratfordin Guardianiin kirjoittaman kolumnin Hollywoodin muovaamista tytöistä ja varsinkin siis tyttöjen kuvista. Juttu sai alkunsa siitä, kun viimeisessä Harry Potterissa Hermione Granger ( Emma Watson ) sanoo "I can't" kohtauksessa, missä hänen pitäisi tuhota hirnyrkki. Sen sijaan, että hän itse reippaasti iskisi hirnyrkkiä basiliskin hampaalla, hänen pitää saada tehtäväänsä vahvistusta mieheltä, Ronilta. Stratfordin mukaan Hermionen aikaisemmin älykäs ja aktiivisen sankarillinen hahmo on näin alennettu perinteiseen Hollywoodissa naiselle sopivaan muottiin ja tilaa on pitänyt antaa sankarilliselle mieshah

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee

Missä nykypäivänä ovat elokuvat, joiden pääosassa voitaisiin nähdä naisia arkipäivän sankareina? Tasa-arvon lisääntymisestä huolimatta elokuvat tuntuvat määrittelevän naisen edelleenkin tyttäreksi, tyttöystäväksi, vaimoksi tai äidiksi, mutta harvoin varsinaisesti ihmiseksi . Onko viihdemaailmassa edelleen vallalla käsitys, että ihminen = mies ja sen lisäksi on olemassa myös nainen, kokonaan oma lajinsa? Naisista tehdyt elokuvat tai elokuvat, joissa pääosassa on naisia, tuntuvat ainakin Hollywoodin osalta noudattavan samaa kaavaa, jossa naiset ovat historiallisten draamojen kuningattaria, kikattavia ja/tai kirkuvia teinejä, shoppailuaddikteja, petettyjä itkijänaisia, väsyneitä kotirouvia tai pullantuoksuisia äitejä, tai sitten überseksikkäitä toimintapimuja. Kun tehdään elokuva tavallisesta elämästä tai arkipäivän sankaruudesta, pääosan ihmisenä on lähestulkoon aina mies. Yhtä Thelmaa ja Louisea kohtaan tuotetaan ainakin tusina Easy Rideria . Johtuuko tämä siitä, että katsojat eivä

Jo kahtena viikkona peräkkäin olen istunut elokuvateatterissa kauhistuneena ihmisen raakuudesta. Tunne on erittäin ahdistava, mutta kuvaa sitä, että elokuva on saavuttanut tarkoituksensa. Kaikkien elokuvienhan ei ole tarkoituksena viihdyttää katsojaansa, vaan myös herättää ajatuksia, kyseenalaistaa asioita, herätellä. Keskiviikkona 23.9. näin pitkään odottamani, tositapahtumiin perustuvan elokuvan Naisen kivitys (The stoning of Soraya M.) . Sen jälkeen olin järkyttynyt ja äärimmäisen pahan olon vallassa. Silti olin sitä mieltä, että olin nähnyt loistavan elokuvan. Olin hyvilläni noin kahden tunnin "lounastauosta" tuossa kokemuksen jälkeen, jolloin sain aivan omassa rauhassa käydä läpi kokemaani ja omia järkyttyneitä tuntemuksiani. Kuten jo nimikin kertoo, Naisen kivitys on tarina Iranilaisesta naisesta nimeltä Soraya, joka kivitettiin kuoliaaksi Sharia-lain antamin edellytyksin. Tarina perustuu toimittaja Freidoune Sahebjamin (jota elokuvassa esittää Jim Caviezel ) sa

Olen lukenut pitkästä aikaa paljon kirjoja :) tuntuu ihan hyvältä, sillä kului monta kuukautta, että en saanut yhtään kirjaa luettua loppuun saakka. Perheen ja kahden erilaisen työn yhdistäminen kun ikävästi vie voimia ja aikaa. Liisa Huhta ja Rosa Meriläinen: Feministin käsikirja Viimeaikainen feministinen ahdistukseni sai minun kahlaamaan läpi kaksi aihetta käsittelevää teosta: Liisa Huhdan ja Rosa Meriläisen Kilttien kapinan (josta kirjoittelin jo aiemmin ) ja nyt viikonloppuna samojen kirjoittajien toisen teoksen Feministin käsikirja. Kirja kertoo hauskalla ja populaarisella, mutta kuitenkin asiallisella tavalla feminismistä sekä siitä miten selvitä maailmassa feministinä - ja toisaalta miten selvitä feministin kanssa. Kirjassa parasta on se, ettei se pyri lokeroimaan ihmisiä tiukkaan lokeroon. Toki se listaa esimerkiksi eri feministityyppejä, mutta muistuttaa, että feminismi on suurelta osin vapautta olla juuri sellainen kuin itse haluaa. Minua nimittäin alkaa helposti ahdistaa, k

Kävin hetki sitten katsomassa leffassa Neil Gaimanin kirjaan perustuvan animaation Coraline. Se oli erilainen animaatio myös siinä mielessä, että siinä pääosassa oli tyttö, ja vielä sankarillisessa, aktiivisessa osassa. Minua on pitkään ottanut päähän se, että lapsille suunnattujen animaatioiden sankarit ovat pääasiallisesti kaikki poikapuolisia. Missä ovat naispuoliset animaatiosankarit? Japanissa? Onko Disney edelleenkin sitä mieltä, että sankarin pitää olla menestyäkseen poika? Vai missä on vika, ettei meillä ole enemmän tyttösankareita? Disneyllä on toki prinsessansa, mutta ovatko he sankareita? He ovat kauniita sekä ulkoa että sisältä, yleensä hieman epätoivoisessa tilanteessa ilman omaa syytään - ja odottavat unelmien prinssiä pelastamaan heidät ahdingolta. Mutta he eivät aktiivisesti vaikuta oman elämänsä suuntaan. Lapsille suunnatuissa elokuvissa naispuoliset hahmot ovat yleensä niitä passiivisia sivustakatsojia, jotka odottavat että heille tapahtuu jotain. Miespuoliset