perjantaina 27. marraskuuta 2009

Viikonlopuksi pohjoiseen

Tänä iltana hyppään perheen kanssa lentokoneeseen ja lennähdämme viikonlopuksi Kajaaniin. Isäni täytti viikolla kunnioitettavat 60 vuotta - siitä onnittelut vielä hänelle! - ja pistäydymme juhlistamaan syntymäpäiviä. Eilen illalla leivoin läjän kakkupohjia, jotka sitten koitan lentokoneessa saada ehjinä kuskattua ;-)


Kuva lumisesta Kajaanin linnasta www.kajaani.fi:stä

Matka Helsingistä Kajaaniin on niin hurjan pitkä, että tällaisenä lyhyenä viikonloppuna autoileminen sinne saakka on tuskaa. Lisäksi pikkuihmisemme on melkoisen kärsimätöntä sorttia, joten jos seitsemän tunnin matka-ajan saa lyhennettyä murto-osaan, kyllä lentomatkustaminen saa kiinnostuksen heräämään siitäkin huolimatta, että se taas kasvattaa hiilijalanjälkeämme huimasti.

Toivotan kaikille oikein leppoisaa viikonloppua ja mukavia pikkujouluja sellaisia juhliville! Uudet jutut taas ensi viikolla :)

keskiviikkona 25. marraskuuta 2009

Taattua Moorea - Capitalism: A love story (****)

Michael Moore on mielestäni aina osannut tehdä viihdyttäviä, mutta ajatuksia herättäviä dokumentteja. Toki hänen elokuvansa pitää katsoa tietynlaisen Moore-varauksen kera, mutta aina hänen tekeleissään kuitenkin totuuden siemen kulkee mukana. En pysty uskomaan, että hän muuten dokumenttejaan tekisi, ellei niissä olisi yhtään sydän mukana. Pulska ja resupekan näköinen lippispäinen Moore herättää sympatiat kärsiviä kansalaisia kohtaan kuin Hannu Karpo ikään.



Uusimmassa dokumentissaan Capitalism: A love story Mooren aiheena on kapitalismi. Hän hyökkää kovin sanoin Amerikkalaisen unelman kimppuun ja ehdottaa, että amerikkalaiset on aivopesty uskomaan saavuttavattomaan unelmaan, ja sen varjolla suuryritysten johtajat ovat voineet ottaa valtaansa koko maan. Hän kritisoi sitä, että 1% Yhdysvaltojen kansasta pitää hallussaan suurinta pääomaa sekä sitä että suuryritysten johtajat hallitsevat myös poliittisia elimiä sekä Wall Streetin ylivaltaa.

Amerikkalaisten usko kapitalismiin synnytettiin kommunismin pelolla kylmän sodan aikaan, mutta hyvä usko on vuosien mittaan saanut kammottavia piirteitä: tavallisella työnteolla ei enää elä, normaalit työssäkäyvät perheet on houkuteltu velkavankeuteen ja laman koittaessa heiltä on viety kaikki, kodin pakkolunastuksesta lähtien.



Moore antaa jälleen ajattelemisen aihetta, sillä samoja piirteitä on nähtävissä myös Suomessa - ihmisillä on paha olla, työntekijät ajetaan ahtaalle ja poltetaan loppuun, kaikkialla korostetaan taloudellista tehokkuutta eikä enää muisteta, että elämässä on paljon muutakin.

Yhdysvaltain pankeilta rahasäkin kanssa takaisin heidän valtiolta saamaansa 700 miljardin pankkitukea karhuava Moore on sympaattinen näky. Samoin hänen pankkiireihin kohdistuvat kansalaispidätysyrityksensä ja "Police Line Do not Cross" -liinan Wall Streetin tärkeimpien rahalaitosten ympärille virittäminen. Niiden tarkoitus on kuitenkin herättää ihmisten kiinnostus asiaa kohtaan, nostattaa ajatuksia ja saada ihmiset tutkimaan asiaa itse, mikä on äärimmäisen tärkeää tässä ajassa, jossa tiedotusvälineiden antama kuva saattaa olla jokseenkin vääristynyt.

 

Leffan trailerin voi tsekata täällä.

Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Ohjaus ja käsikirjoitus: Michael Moore
Valmistusmaa: Yhdysvallat 2009
Genre: dokumentti
Ensi-ilta: 27. marraskuuta

Blogin uusi ilme

Päätin pimeän vuodenajan kunniaksi lisätä hieman valoa elämään ja vaihtaa bloginkin ilmeen valoisammaksi. Mustasta tuli vaihteeksi valkoinen :)

Ja joulun lähestymisen kunniaksi teitä yläpuolella tervehtii Jack Skellington ihastuttavasta Nightmare Before Christmas -animaatiosta.



Mitä mieltä sinä olet blogini uudesta ilmeestä?

maanantaina 23. marraskuuta 2009

Leffaväsymystäkö kaamosväsymyksen lisäksi?

Tajusin tänä aamuna, että en ole katsonut suurin piirtein kahteen viikkoon yhtä ainutta elokuvaa kotona! Muutaman leffan olen käynyt katsastamassa lehdistönäytöksissä, mutta kotona en ole saanut aikaiseksi istuutua sohvalle kahdeksi tunniksi. Toisaalta tämä on varmasti ihan hyväksi, sillä välillä on kotona katsottavien elokuvien kanssa tullut ihan kiire (kun deadlinet pukkaa päälle) ja katsomisesta on tullut pakkopullaa vailla mitään nautintoa (ks. vuoden saldo tähän mennessä).

Tänä talvena minuun iski pitkästä aikaa jouluinnostus ja muutenkin teki mieleni sisustaa kotia hieman uuteen uskoon - osasyy tähän innostukseen varmasti oli vierailu Sarin ihanassa kodissa Teksasissa :)



Elokuvien suhteen päivityksiä on taas tulossa blogiinkin - Tie - The Road -elokuvasta on jo valmis juttu odottamassa, mutta koska leffan ensi-ilta on vasta joulukuun lopulla, olen jättänyt jutun vielä toistaiseksi odottamaan. Viime viikolla näin mm. Michael Mooren uuden dokumentin Capitalism: A love story ja siitä olisi tarkoitus joitakin ajatuksia jakaa muillekin lähipäivinä.

***

Viime viikolla ensi-iltansa saanut Twilight - New Moon teki lippuluukkuennätyksen ensi-iltapäivänään tienaten ensimmäisenä päivänä pelkästään USAssa yli 70 miljoonaa. Arvioiden mukaan leffa kipuaa jopa kolmanneksi kaikkien aikojen ensimmäisen viikonlopun box office -ennätyksissä - ykkösenä keikkuvan Dark Knightin ja kakkosena olevan Spider-Man 2:n jälkeen. Kyllä ne tytöillekin suunnatut elokuvat näköjään myy ;-)


keskiviikkona 18. marraskuuta 2009

Susihukkasten juhlaa - Twilight New Moon (***)

Twilight -sarjan kakkososa Uusikuu saa ensi-iltansa huomenna. Näin elokuvan eilen siitä järjestetyssä ainoassa lehdistönäytöksessä. Virallinen arvostelu on luettavissa joulukuun lehdestä, mutta kirjoittelen tänne blogiini lisäksi epävirallisempia fiiliksiä ja ajatuksia elokuvasta :)

Tarina alkaa siitä, kun Bella (Kristen Stewart) täyttää huimat 18 vuotta, vanheten näin ikuisesti 17-vuotiaana pysyvää vampyyrirakastaan, Edwardia (Robert Pattinson) fyysisesti "vanhemmaksi" - vaikka käytännössähän Edward on jo yli 100-vuotias, vaikka ei oikein siltä näytäkään. Bella puolestaan näkee painajaisia, joissa hän on vanha mummo ja Edward yhtä kaunis kuin ennenkin.



Vanheneminen on kuitenkin ongelmista pienin, kun Cullenien vampyyriperhe päättää Bellan katastrofiksi muodostuneiden syntymäpäiväjuhlien jälkeen muuttaa kaupungista pois. Edward pyyhkii itsensä Bellan elämästä ja jättää tämän yksin. Bella vaipuu kuukausien mittaiseen syvään masennukseen, josta alkaa parantua vasta inkkariystävänsä Jacobin (Taylor Lautner) ystävyyden avulla.



Tämä tuskin kovin monia spoilaa, jos kerron, että Jacobilla on geeneissään salaisuus - hän kuuluu harvinaiseen quileute-intiaanien ryhmään, jotka kantavat "susigeeniä", joka muuttaa nuoren aikuistumisen kynnyksellä jonkinasteiseksi ihmissudeksi, jonka tehtävänä on suojella ihmisiä vampyyreiltä. Geeninsä takia Jacob on aikuistunut ja kasvanut huimaa vauhtia (ja nuorella Lautnerilla on ollut hurja homma kaiken sen lihasmassan kerryttämisessä roolia varten). Tarinaa tuntemattomalle inkkaripoikien keekoilu ilman paitaa saattaa huvittaa, mutta kirjan lukeneet tietävät, miksi heillä on mahdollisimman vähän vaatetta päällään.

Bellan ja Jacobin ystävyys muotoutuu jonkinlaiseksi rakkaudeksi asti, joskaan Bella ei saa Edwardia mielestään - varsinkin kun tämä näyttäytyy hänelle varoittavissa näyissä kun hän harrastaa jotain radikaalia. Siksipä Bella ryntääkin apuun, kun Edwardin sisko Alice (Ashley Greene) tulee hänen luokseen ja kertoo Edwardin olevan kuolemanvaarassa...

Sääliksi käy susipoikaa.



Uusikuu on elokuva, jota itseään oikeana elokuvakriitikkona pitävien on helppo halveksua. Tämä olikin aistittavissa lehdistönäytöksessä kuulluista herrasmiesten röhönauruista. Yleensähän kaikkea selkeästi tytöille suunnattua pidetään jotenkin alempiarvoisena, usein hupaisana ja tietyllä tapaa halveksuttavana. Ja nuoret tytöthän ovat teini-ikäisessä romantiikannälässään vähän huvittavia.

Mutta jos on joskus kokenut, mitä on olla nuori tyttö, tietää, että tämänkaltaiset tarinat ovat useille heistä tärkeitä ja saattavat vaikuttaa positiivisesti heidän kasvuprosessissaan kohti aikuisuutta. Kun poikaystävä jättää, monen maailma kaatuu ja mielessä saattavat risteillä jopa itsetuhoiset ajatukset. Siksi nuoren tytön näkökulmasta on aivan uskottavaa vaipuminen suhteen päättymisen jälkeen masennukseen, jossa usea kuukausi vain katoaa elämästä, kuten Bellan tapauksessa.

"Tyttöjen leffoja" ei saisi aina haukkua niiden mahdollisen sentimetaalisuuden takia, sillä niillä on tilauksensa ja oma tehtävänsä tyttöjen kasvun tukemisessa. Fantasiaromanssit ovat tärkeitä varsinkin silloin, kun omasta romanssista vielä vain haaveillaan.

Siksi Uusikuu on alkuperämateriaaliinsa nähden ihan toimiva elokuva. Se ei ole elokuvahistorian mestariteos missään mielessä, mutta viihteellisyydessään oivaa ajanvietettä. Ainakin meitä naispuolisia katsojia hemmotellaan puolialastomilla, kauniilla miesvartaloilla yllinkyllin :)



Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Ohjaus: Chris Weitz
Käsikirjoitus: Melissa Rosenberg, perustuu Stephenie Meyerin romaaniin
Pääosissa: Kristen Stewart, Taylor Lautner, Robert Pattinson, Ashley Greene, Billy Burke
Valmistusmaa: Yhdysvallat 2009
Genre: fantasia
Ensi-ilta: 20. marraskuuta

tiistaina 17. marraskuuta 2009

Team Jacob

Näin tänään odotetun ja hypetetyn Twilight -jatko-osan Uusikuu. Siitä varsinainen arvio on tulossa hieman myöhemmin, mutta sen verran voin sanoa, että eiköhän se kohderyhmäänsä uppoa ;-) Naiskatsojille on, kuten jo julkaistussa kuvamateriaalissa luvattu, paljon paljon paidattomia, lihaksia pullistelevia nuorukaisia silmäniloksi. Mitään elokuvahistorian mestariteosta on turha odottaa, mutta viihdearvo on odotetusti korkea.

Tämä on täysin Team Jacobin elokuva. Fanit voivat vaikkapa hankkia tällaisen paidan päälleen ;-)

People.com oli lähtenyt Twilight -hypetykseen mukaan listaamalla julkkiksia, jotka ovat julkistautuneet jomman kumman leirin kannattajaksi. Artikkelin mukaan kirjojen lumo on saavuttanut jopa presidentti Obaman ja hänen tyttärensä, jotka molemmat ovat lukeneet kirjat. Myös Rosario Dawson on myöntänyt addiktoituneensa sarjalle ja lukeneensa sen yhteen putkeen.

Kim Kardashian on nähty käyttämässä Taylor Lautnerin kuvalla varustettua juomapulloa - siispä kaunotar lasketaan kuuluvaksi susileiriin. High School Musicalista tuttu Ashley Tisdale puolestaan käyttää Robert Pattinsonin kuvalla varustettua juomapulloa - siispä vampyyrileiri. Samoin Jennifer Love Hewitt liputtaa voimakkain sanoin vampyyrileirin puolesta: "There is not a girl in the world who's not Team Edward! Have you met girls who are not Team Edward? Well, they are not girls! They're aliens from another planet who should not be allowed to exist."


Meikäläinen kuuluu ihan ehdottomasti kuitenkin susileiriin :) Sanokaa mitä sanotte teinivillityksestä. Ikärasismia sellainen - saadaan me aikuisetkin tykätä! ;-)

maanantaina 16. marraskuuta 2009

MovieMonday 14. - 16.11.2009: IMDb Top 250 - The Empire Strikes Back

Tämän viikon Elokuvamaanantain aiheena on kertoa yhdestä IMDb:n Top 250 -listalla olevasta elokuvasta. Mietin vaihtoehtoina loistavaa Shawshank Redemptionia, upeaa Citizen Kanea, raastavaa Kummisetää... ja sitten päätin mennä riman ali ja valita yhden minulle rakkaimmista elokuvista: toisen osan Tähtien sotaa, Imperiumin vastaiskun, joka on Top 250-listalla sijalla 10, mikä on tämän hetken korkein Tähtien sota -sijoitus (ensimmäinen Tähtien sota on sijalla 13).



Ensimmäisen Tähtien sodan menestyksen siivittämänä George Lucas päätti jatkaa avaruusfantasiaansa, mutta antoi ohjausvastuun toisaalle. Irvin Kershner ohjaksissaan Imperiumin vastaiskusta syntyi yksi elokuvahistorian parhaimmista jatko-osista. Täysverisenä seikkailuna alkanut tarina kääntyi synkempään suuntaan, kun Luke Skywalker sai tietää oikean isänsä identiteetin.


 
Imperiumin vastaisku on Lukelle (Mark Hamill) kasvun aika. Kirkasotsaisesta maalaispojasta muokkautuu 900-vuotiaan jedimestari Yodan (Frank Oz) avulla oikeamielinen jediritari, joka seuraa sydämensä ääntä. Iki-ihana Yoda on filosofi, jota olen varmasti siteerannut elämäni aikana enemmän kuin ketään muuta filosofia ;-) Prinsessa Leia (Carrie Fisher) ja Han Solo (Harrison Ford) puolestaan löytävät toisensa suhteen kivikkoisesta alusta huolimatta. Leia on aina ollut naisihanteeni - kaunis ja upea kapinallisprinsessa, joka osaa pitää puolensa ja osuu ampuessaan maaliin.




 Imperiumin vastaisku on mielenkiintoinen elokuva siinäkin mielessä, että se jättää tarinan totaalisen kesken. Silti se onnistuu vangitsemaan katsojansa.

Elokuva pitää sisällään muutamia elokuvahistorian mahtavimpia lausahduksia, kuten:

"Size matters not. Look at me. Judge me by my size, do you?" - Yoda

"The force is with you, young Skywalker, but you are not a Jedi yet." - Darth Vader

"No. Try not. Do... or do not. There is no try." - Yoda

"No. *I* am your father. " - Darth Vader

"I won't fail you. I'm not afraid." - Luke
"You will be. You will be" - Yoda

"I am not a committee" - Princess Leia

"I love you" - Princess Leia
"I know" - Han Solo

"You have failed me for the last time, Admiral." - Darth Vader

"Why, you stuck up, half-witted, scruffy-looking Nerf herder." - Princess Leia

Nostalgiointia voi harrastaa alkuperäisen trailerin kanssa:

perjantaina 13. marraskuuta 2009

Aidon oloinen taitelijakuvaus - Séraphine (****)

Suurista taiteilijoista on tehty elämänkertoja maailman sivu. Usein ne ovat kuvauksia suurmiehistä, jotka ovat matkanneet ryysyistä rikkauksiin, maineeseen ja mammonaan. Séraphine de Senlis oli ranskalainen taiteilija, joka "löydettiin" vasta hyvinkin keski-iässä, eikä hän koskaan päässyt suuremmin nauttimaan menestyksestään.



Séraphine on hieno kuvaus naisesta, joka toimi uranuurtajana naivistisen maalaustekniikan käytössä. Hänen useimmiten mielikuvituksellisen näköisiä kasveja sisältävät teoksensa herättivät kuuluisan taidekriitikon Wilhelm Uhden (jota elokuvassa näyttelee Ulrich Tukur) kiinnostuksen. Uhde oli aikaisemmin "löytänyt" mm. Pablo Picasson, joten mikään turha mies ei ollut kyseessä.

Séraphine (Yolande Moreau) on köyhä siivouksella itsensä elättävä nainen, joka käyttää kaikki liikenevät rahansa maalaustarvikkeisiin. Suuren osan tarvikkeista hän tosin myös hankkii rakastamastaan luonnosta. Jonkinlaisen uskonnollisen heräämisen kautta maalaamisen aloittanut Séraphine maalaa kynttilänvalossa öisin.

 

Hän tutustuu sattuman kautta taidekriitikko Uhdeen toimiessaan tämän siivoojana. Uhde löytää yhden hänen maalauksistaan vuokraemäntänsä luota ja on ymmärrettävästi hämmästynyt saadessaan tietää teoksen olevan hänen homssuisen siivoojansa käsialaa. Uhde ottaa tehtäväkseen Séraphinen auttamisen, pyrkien järjestämään tälle materiaalia maalata tarpeeksi materiaalia taidenäyttelyn järjestämiseksi. Pahaksi onneksi Ensimmäinen Maailmansota sotkee asioita välissä.

 

Séraphine ei ole mikään menestystarina. Päinvastoin, se on melkoisen traaginen tarina, joka kuitenkin maalaa mielenkiintoisen kuvan henkisesti hieman järkkyneestä naisesta, jolla on luovuuden lahja ja kyky nähdä maailma uudenlaisin silmin. Naisen sinnikkyys ja usko Uhden luottamukseen hänen kykyihinsä saavat hänet myös uskomaan itseensä, tai ainakin omaan taiteeseensa.

Moreaun roolisuoritus on upeaa katsottavaa, sillä nainen uppoutuu roolinsa nahkoihin täydellisesti. Hassahtaneen näköinen, mutta ajoittain hyvinkin terävä Séraphine on rujolla tavalla kaunis. On täysin ymmärrettävää, että rooli toi Moreaulle Ranskan Oscarin, Césarin. Samaisia palkintoja elokuvalle myönnettiin kaikenkaikkiaan seitsemän, joista kirkkain parhaan elokuvan palkinto.

 

Yllä Séraphine de Senlisin nimellä tunnetuksi tulleen Séraphine Lousin töitä, alla taiteilija itse.

 

Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Ohjaus: Martin Provost
Käsikirjoitus: Marc Abdelnour, Martin Provost
Pääosissa: Yolande Moreau (Séraphine), Ulrich Tukur (Wilhelm Uhde), Anne Bennent (Anne-Marie Uhde), Adelaide Leroux (Minouche)
Valmistusmaa: Ranska / Belgia 2008
Genre: draama, biografia
Ensi-ilta: 20. marraskuuta

tiistaina 10. marraskuuta 2009

Hassuja kirahvikuvia :)

Edellisessä postauksessani mainitsin ihastuttavasta Fossil Rimin eläinpuistosta ja sen kirahveista. Nämä otukset olivat niin upeita ja hellyttäviä, että tässä teillekin rakkaat lukijat hetkonen hassunhauskoja kirahvikuvia Teksasista :)

 
 
 
 

Messing with Texas

Viime viikolla olimme perheen kanssa viettämässä viimeistä kesälomaviikkoa Teksasissa ystäväperheen luona. Matka oli hieman jännittävä sen takia, että se oli juuri kolme vuotta täyttäneen tyttäremme ensimmäinen pitkä lento - aikaisemmin olimme lentäneet vain muutaman tunnin Euroopan lentoja, ja lisäksi lentomme Atlantin yli Frankfurtin kautta lähti perjantaiaamuna heti kuuden jälkeen - tarkoittaen herätystä yöllä kolmelta.

Menomatka olikin hieman hektinen, mutta uskomattoman hyvin pikkuneiti jaksoi perille asti vajaan kahden tunnin unilla. Perillä meitä odotti erittäin kesäinen keli - lämmintä oli yli +20C, mikä oli reilusti yli odotusten ja siis positiivinen yllätys jos mikä. Ensimmäinen ilta meni lähinnä tarpeeksi pitkään hereillä pysymiseen, sillä seuraavana päivänä - lauantaina - oli Halloween - amerikkalaisten suuri kurpitsajuhla, ja meidätkin oli kutsuttu tuttavaperheemme naapuruston kekkereihin.



Ensiksi päivällä kävimme tutustumassa läheiseen pumpkin patchiin, missä lapsukaisille oli tarjolla toimintaa pomppulinnoista heinäpaalilabyrintteihin. Aurinkoinen keli helli meitä, joskin pikkuneitimme emännältämme lainatussa Nalle Puh -asussa taisi hieman jopa kärsiä kuumuudesta. Mutta ei se vauhtia haitannut!



Illalla naapuruston Halloween -juhlat olivat tyylillä rakennetut. Eräs naapuri oli virittänyt autotalliinsa kummitustalon lapsille, mutta tyttäremme eivät sinne kuitenkaan uskaltautuneet. Lapset odottivat malttamattomina pimeän tuloa, sillä se tarkoitti yhtä asiaa - trick or treat! Oma tyttäremme oli koreineen ensin hieman häkeltynyt, mutta kun hän tajusi, että siihen kertyy karkkia ihan noin vaan, hän kommentoi: "Äiti, tämä on ihana paikka!". Sarin kuvia kyseisistä juhlista voi ihastella täällä.



Vietimme matkamme todellakin pääasiassa kyläillen. Koska matkamme Teksasiin ei ollut ensimmäinen, nähtävyyksien katselu päätettiin jättää vähemmälle ja keskittyä rentoon yhdessäoloon, hyvään syömiseen, shoppailuun (kuva yllä) ja joihinkin pieniin lähiympäristöön suuntautuviin retkiin. Alla olevassa kuvassa on ihanan Thai-ravintolan kanakeittoa, joka oli parasta mitä olin koskaan maistanut!



Eräänä päivänä vierailimme läheisessä Fort Worthin kaupungissa ja sen Stockyardsilla ihmettelemässä Teksasin meininkiä vanhaan malliin. Siellä pääsi katsastamaan ihan oikeita longhorneja, amerikkalaisia pitkäsarvilehmiä. Odotin villimpää menoa karjan ajoon kaupungin läpi, mutta varsin laiskan ja säyseän oloisia olivat cowboyiden ohjaamat asukit.



Jo edellisellä Teksasin matkallamme ihastuimme Fossil Rimin eläinpuistoon, jossa vierailija pääsee ajamaan autolla eläinten keskelle. Päätimme ilahduttaa tytärtämme samaisella kokemuksella ja olihan neiti innoissaan seeproista, "bambeista" ja varsinkin veikeistä kirahveista (joista tulee kuvia myöhemmin).



Viikko on lyhyt aika ja juuri kun kahdeksan tunnin aikaeroon ehti tottua, piti lähteä pois. Matka jätti kuitenkin jetlagin lisäksi jälkeensä rentoutuneen mielen ja mukavan olon - kaukaisia ystäviä on aina ihana nähdä! Shoppailukaan ei jäänyt kovin pieneksi, sillä yksi uusi matkalaukkukin piti matkalta hankkia... ;-)

torstaina 29. lokakuuta 2009

Teksas kutsuu - blogitaukoa tiedossa


Huomenna perjantaina olemme vihdoin lähdössä lomareissuun koko perheen voimin, ystäviemme Sarin ja perheensä luokse Teksasiin :) Matka meinasi jo olla vaakalaudalla, kun kolmevuotiaamme sairastui viime sunnuntaina ja hänelle nousi todella korkea kuume - maanantaina kuumemittari näytti enimmillään jopa +40.2C ! Tiistaina kävimme sitten lääkärissäkin - ensin hän tosin joutui sikainfluenssaepäilyyn kovan kuumeen takia, mutta koska mitään hengitystieoireita ei ollut, influenssalääkäri soitti ja sanoi, että sinne heidän sairaalaansa ei kannata tulla, ja passitti omalle terveysasemalle, eikä hän uskonut taudin olevan possuflunssaa.

Oma lääkäri sitten tutkiskeli ja antoi antibiootit tulehtuneeseen sormeen pienelle peukunimijälle, ja verikokeiden ja muiden jälkeen pikkuneiti on sitten rauhassa parennellut oloa kotosalla Totoro/Muumi/Toy Story -maratonin avulla.

Nyt kuume on hellittänyt ja näyttää, että pääsemme sittenkin lähtemään perjantaina reissuun! Jippii! :)

Tämä tarkoittaa, että Hangman's Joke hiljenee näillä näkymin reiluksi viikoksi. Saatan silloin tällöin käydä täällä kurkkimassa, mutta pääasiallisesti aion lomailla :)

Sillä välin, katselkaa vaikka tätä:



Lisäksi suosittelen osallistumista Bubblen järjestämään arvontaan Twilight Cola -blogissa! Siellä voi voittaa synkkiä asioita :)

tiistaina 27. lokakuuta 2009

Top 5: Lastenleffat jotka saavat aikuisen herkistymään

Entertainment Weeklyssä taannoin oli esittely aikuisia itkettävistä lastenelokuvista. Pari viikkoa sitten Suomenkin teattereihin ilmestynyt Disney-Pixarin Up - Kohti korkeuksia toi asian taas pinnalle syvällisen ja herkän tarinansa ansiosta. Tässä viisi kappaletta omia ehdotuksiani (osa kyllä samoja) samaan kategoriaan. Allaolevat elokuvat eivät ole missään järjestyksessä.

Harvinaislaatuisen "lastenelokuvan" pääosassa on yli 80-vuotias mies, joka olosuhteiden pakosta päätyy vihdoinkin toteuttamaan haaveen, jota ei koskaan ehtinyt toteuttaa yhdessä vaimonsa kanssa tämän vielä eläessä. Syvällisiä teemoja, kuten lapsettomuutta, rahattomuutta, elämänkumppanin kuolemaa ja lopulta niiden elämän tärkeimpien asioiden tajuamista käsittelevä elokuva onnistuu herkkyydellään itkettämään aikuista katsojaa samalla kun viihdyttää lapsikatsojia värikkäällä maailmalla ja hauskoilla hahmoilla.

Elokuvasta olen kirjoittanut tarkemmin täällä.


Topi ja Tessu - The Fox and the Hound (1981)

Topi ja Tessu ovat ystävykset, vaikka ovatkin kettu ja metsästyskoira. Aikuisena ystävyys ei enää olekaan niin yksinkertaista - on periaatteessa vanha ystävyys, mutta olemassa on myös elämän velvollisuudet. Rakastin tarinaa lapsena, mutta vasta aikuisena tajusin sen rankkuuden ja voiman, mitä eri maailmoissa elävien kumppanusten muuttuminen ystävistä vihollisiksi tarkoittaakaan.



Pikku Prinsessa - A Little Princess (1995)

Näin Pikku Prinsessan ensimmäisen kerran vasta parisen vuotta sitten, kun olin ensin ihastunut ohjaaja Alfonso Cuarónin muihin töihin. Olin ajatellut elokuvaa paljon ja sitten satuin löytämään levyn muutamalla eurolla alelaarista. Tarina kertoo pienestä tytöstä, jonka vanhempien oletetaan kuolleen ja hän joutuu Tuhkimo-tyyliin muuttumaan sisäoppilaitoksensa oppilaasta palvelijaksi. Hän ei kuitenkaan koskaan menetä sisäistä prinsessaansa, ja pitää ikävissä ja rankoissa olosuhteissa yllä niin omaa kuin muidenkin tyttöjen positiivista mieltä. Tuhkimotarina siinä missä monet muutkin, mutta niin taidolla ja suurella sydämellä tehty, että tippa tulee aikuiselle linssiin helposti.

Bambi (1942)
En ollut nähnyt Disneyn klassista Bambia ikuisuuteen. Sitten pieni tyttäreni halusi katsoa sen, ja ikärajan ollessa "sallittu", katsoimme sen yhdessä. Bambi on suloinen tarina pienestä "prinssistä" ja hänen hapuilevasta tutustumisestaan ympäröivään maailmaan ystäviensä Rumpalin ja Kukan kanssa. Kun tyttäreni sitten erään tietyn ampumavälikohtauksen jälkeen kyseli "Missä Bambin äiti on?", itse nieleskelin kyyneleitä ja mietin, että mitähän tässä nyt kertoisi.


Pari vuotta sitten ilmestynyt Silta salaiseen maahan kertoo nuoresta pojasta, joka ystävystyy naapurustoon muuttavan uuden tytön kanssa. Yhdessä he kehittävät salaisen maailman, Terabithian, jossa he ovat turvassa ulkomaailmalta, mutta joka kuhisee jännittäviä seikkailuja. Ihanaa fantasiamaailmaa yhdistettynä reaalimaailman ja teini-iän ongelmiin on loistavasti toteutettu, mutta se yksi kuolema ja siihen liittyvät unelmien muuttuminen kyllä sitten saa aikuisen itkemään.Olin ihan yllättynyt elokuvan voimasta.

Jätin listasta pois mm. animaation Tulikärpästen hauta, jonka mainitsin aikaisemmalla itkettävien elokuvien listallani (mikähän nyt lie kun nämä itkuelokuvat ovat minua innostaneet listoja tekemään? ;-). Se on yksi itkettävimmistä elokuvista ikinä, mutta en pidä sitä ollenkaan lastenelokuvana vaikka animaatio onkin.

Mitä lastenelokuvia sinä pidät aikuiselle suunnattuna erityisen surullisina?

maanantaina 26. lokakuuta 2009

MovieMonday 11 - 26.10.2009: Kotimainen elokuva

Tämän viikon Elokuvamaanantain aiheena on kotimainen elokuva ja päätin valita esittelyyn Perttu Lepän ohjaaman ihanan ja 80-luvun nuorelle nostalgisen elokuvan Pitkä kuuma kesä. Elokuva ilmestyi 10 vuotta sitten ja muistan kuinka hyvälle mielelle se minut sai, kun kävin sen Jyväskylän Fantasia -elokuvateatterissa silloin aikoinaan katsomassa. Se muistutti tarinallaan siitä, mitä itse oli nuorena savolaistyttönä 80-luvulla kokenut, sen hahmot olivat aitoja ja rehellisiä, musiikki loistavaa ja nostalgiapläjäyksenä se oli vertaansa vailla.



Tarina kertoo "stadista pöndelle" Joensuuhun muuttavasta Patusta (Unto Helo), joka esittää kovempaa kuin on (ja huomaa joensuulaisnuorten itse asiassa lopulta olevan paljon kokeneempia kuin mitä hän itse onkaan). Patu ystävystyy Lajusen (Mikko Hakola) kanssa ja pääsee tämän bändin kanssa piireihin. Kirjallisesti lahjakas Patu päätyy sanoittamaan Kalle Päätalo -nimen saavalle bändille biisejä ja manageeraamaan poikia kohti suurta unelmaa - Helsingin Tavastiaa. Matkalla Patu rakastuu bändin Jimin (Jimi Pääkallo, silloinen Konsta Hiekkanen) siskoon Nooraan (Hanna-Mari Karhinen) ja nuori rakkaus on suloista katsottavaa :)



 Elokuvan taustajoukoissa hyörii mm. Apulanta -yhtyeen Toni Wirtanen - kuvassa yllä "The Vittupäät" -yhtyeensä kanssa. Musiikista vastaa Pauli Hanhiniemi, joka myös nähdään pienessä cameoroolissa.



Pitkä kuuma kesä on varsinkin tuona aikana eläneelle täydellinen nostalgiaelokuva. Se oli ilmestyessään myös mukavaa vaihtelua perinteiseksi Suomi-komedian instituutioksi muodostuneille Uunoille ja Spedeille.

torstaina 22. lokakuuta 2009

Coco avant Chanel (***)

Tänä syksynä on ilmestynyt kaksi muotilegenda Coco Chanelista kertovaa elokuvaa. Ensimmäinen keskittyi Chanelin suhteeseen säveltäjä Igor Stravinskyn kanssa (Coco Chanel & Igor Stravinskystä kirjoittamani juttu löytyy Babblingsin puolelta), Coco avant Chanel puolestaan kertoo Gabriellen tarinaa ennen kuin hänestä tuli kuuluisa.

Nuori Gabrielle kasvaa sisarensa Adriennen kanssa orpokodissa äitinsä kuoltua ja isänsä hylättyä heidät. Hänestä kuoriutuu kapinallinen ja itsenäinen nuori nainen, joka haluaa pärjätä omillaan. Gabrielle (Audrey Tautou) ja Adrienne (Marie Gillain) ansaitsevat elantonsa päivisin ompelijattarina, iltaisin kapakkalaulajattajina, mistä Gabrielle myös saa lempinimensä Coco naisten esittämän laulun mukaan.



Sisar Adrienne rakastuu paroniin ja muuttaa miehen luokse Pariisin lähelle, ja tyttöjen kabareeura katkeaa siihen. Yksin jäänyt Coco ottaa elämänsä omiin käsiinsä ja matkustaa tuttavansa Balsanin (Benoit Poelvoorde) luo, ja muuttaa hänen luokseen asumaan jonkinasteisena rakastajattarena. Balsanin avulla hän tutustuu mm. näyttelijättäreen nimeltä Emilienne (Emmanuelle Devos), joka ystävineen alkaa tilata Cocolta tavallisesta poikkeavia hattuja.

Lisäksi hän tapaa englantilaisen liikemiehen Boyn (Alessandro Nivola), jonka kanssa hänellä elokuvan mukaan olisi saattanutkin olla onnellinen tulevaisuus, mikäli tilanne olisi ollut toinen. Olisiko meillä sitten ollut samanlaista Coco Chanelia kuin nyt, siitä voidaan spekuloida.



Vaikutusvaltaisen naisen taustaa hienovaraisesti kertova tarina on henkilöidensä summa - Tautou on loistava vähäeleisenä, itsenäisenä Cocona, joka rahan puutteessa haluaa suunnitella toimivia, mutta kauniita vaatteita ja joka köyhyydestään huolimatta tekee niin kuin tahtoo. Hänen elämänsä Balsanin rakastajattarena on tietyllä tavalla olosuhteiden pakko, mutta hyödyttää lopulta Cocoa antaen hänelle tärkeän kontaktiverkoston. Poelvoorde puolestaan tekee kevytkenkäisen naistenmiehen maineestaan tunnetusta Balsanista lopulta hyväsydämisen ikääntyvän miehen, joka alkukankeuden jälkeen haluaa auttaa kapinallista Cocoa.

Cocon suuri rakkaus Boy puolestaan on se liekki, joka lopulta sytyttää Cocon luovan tulen ja päästää sen valloilleen. Boyta näyttelevä Nivola sopii charmantin ja rakastettavan herrasmiehen rooliinsa täydellisesti, ja taitaa olla ensimmäinen kerta kun sanon viiksekästä miestä hotiksi ;-)



Miesten vaatteisiin pukeutuva ja niitä naisille sopiviksi modifioiva Coco on erittäin mielenkiintoinen nainen. Johtuiko hänen linjakkaan tyylinsä synty siitä, että hän oli köyhä eikä krumeluureihin ollut varaa? Tekikö rakkaudeton elämä hänestä työhönsä uppoutuneen työnarkomaanin? Coco avant Chanel avaa monia kysymyksiä, sillä aivan kuten elokuva nimikin kertoo - tarina on Cocosta ennen kuin hänestä tuli Mademoiselle Chanel.

Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Ohjaus: Anne Fontaine
Käsikirjoitus: Anne ja Camille Fontaine, perustuen Edmonde Charles-Rouxin romaaniin

Pääosissa: Audrey Tautou (Coco), Benoit Poelvoorde (Balsan), Alessandro Nivola (Boy), Marie Gillain (Adrienne), Emmanuelle Devos (Emilienne)
Valmistusmaa: Ranska 2009
Genre: draama, biografia
Ensi-ilta: 6.marraskuuta

keskiviikkona 21. lokakuuta 2009

Tunnelmia Barcelonasta - lokakuu 2009

Lokakuun alussa kävimme Barcelonassa mieheni ja ystäväpariskunnan kanssa viettämässä pidennettyä viikonloppua sekä seuraamassa Red Bull Air Race -kisoja. Mieheni ja ystäväpariskunnastamme toinen puolisko kun harrastavat lentämistä itsekin - mieheni moottorittomalla purjelentokoneella ja ystävämme moottoroidulla taitolentokoneella.



Tässä tulee nyt lupaamiani kuvia Barcelonan reissultamme :) Yllä Barcelonan riemukaari, Arc de Triomf, jonka ali tallustelimme ensimmäisenä päivänämme.

 

Riemukaarelta kävelimme koko matkan Antonio Gaudin suunnittelemalle, edelleen keskeneräiselle Sagrada Familian temppelille, jota ihailimme vain ulkoa päin. Laiskoina jonottajina emme halunneet asettua pitkän jonon hännille, sillä ulkona oli todella kaunis sää ja paljon nähtävää olisi edessä ilman jonottamistakin.

 
Sagrada Familialta suuntasimme Gaudin suunnittelemaan puistoon, vuoren rinteellä sijaitsevaan Parc Güelliin. Tallustusta kertyi hieman ylimääräistä kierrettyämme puistoon "pidemmän kaavan" kautta eli lukemalla karttaa väärin ;-) Matkalla mieheni näpsäytti hauskan siluettikuvan erästä pihaa vartioivista koirulaisista.

 

Parc Güell on ihastuttava paikka. Väriloistoa ja mielenkiintoisia muotoja ja vehreä suuri puisto, jossa nauttia aurinkoisesta päivästä.

 

Allekirjoittanut istuu hetken ;-) Takana kaukaisuudessa näkyy Sagrada Familian nostokurjet, joten jonkin matkaa me kieltämättä tulimme tuonne vuorelle!

 

Seuraavaksi suuntasimme kohti La Ramblaa, mutta matkalla ihailimme edelleenkin Gaudin suunnittelemaa asuintaloa nimeltä La Pedrera.

 

Barcelonan keskuspuistossa Parc de la Ciutadellassa on tällainen uskomattoman kaunis suihkulähde.

 

Illalla keräsimme mukaan pullollisen parin euron cavaa (jota joimme muovimukeista) ja evästä, ja menimme istuskelemaan rannalle, katselemaan auringonlaskua ja muuten vaan nauttimaan elämästä ja lomasta. Seuraavana iltana muuten joimme sitten puistossa cavaa suomalaiseen tapaan pullon suusta, "pussiskumppaa" - ja hilpeätä oli :)

 

Red Bull Air Race ei ollut pelkkä lentokisa, vaan oikeaoppinen tapahtuma, jossa väliajoilla sekä alussa ja lopussa oli huimia esityksiä. Loistavin oli mielestäni seitsemän pikkusuihkarin taitolentoesitys, josta kuva yllä. Tämä lentoryhmä on maailman ainoa yksityinen suihkariryhmä ja näitä ei ole nähty Suomessa - sen verran kallis porukka kuulemma ovat ;-) Lisäksi (taito)lentonäytöksiä annettiin helikoptereilla, armeijan koneilla, Harrier -hävittäjällä, DC-3:lla, 320:lla airbusilla, vanhalla Junkersilla ja ihan tavallisilla taitolentokoneilla (mutta temput eivät olleetkaan sitten tavallisia vaan huimia!).

 

Varsinainen kisakin oli jännittävää seurattavaa myös ihmiselle, joka ei yleensä urheilua jaksa katsoa. Kuvassa lentää kisan nuorin osallistuja, 25-vuotias kanadalainen Pete McLeod. Taitolentäjäthän ovat pääasiassa hieman iäkkäämpää sorttia, esim unkarilainen Peter Besenyei on jo 53-vuotias.

 

Jengiä kisoja seuraamassa uutisoitiin kahden päivän aikana olleen noin 1,4 miljoonaa. Suosiota selittää varmasti osittain se, että kisoja pääsi katsomaan ilmaiseksi, mutta myös se että sää oli loistava - mikäs siinä on biitsillä makoillessa, jos samalla voi vaikka vähän taitolentoa seurata? Lisäksi kisassa oli mukana myös paikallisväriä, Espanjan oma poika Alejandro Maclean.



Asuinpaikkamme Barcelonassa oli mielenkiintoinen apartmenttihässäkkä. Huone (hieman sekaisena tuossa yllä) oli ihana - tuollaiset muuratut tiiliseinät ja katossa kulki (koristeena?) paksuja hirsiä. Hauskaa tuossa oli myös se, että huoneen avainta käytettiin jo hississä, sillä hissin ovi avautui suoraan huoneeseen (jokaisessa kerroksessa oli vain yksi huone). Ystävien luokse pitikin sitten mennä portaikon kautta - ja portaat oli tehty lasista! Huimaa oli kieltämättä niillä kävellä.

 

Barcelonassa useiden kauppojen ikkunat suojataan yöksi suojaovilla, jotka on usein maalattu hurjan hienosti. Huomasin, että sen lisäksi, että tuo vaikeuttaa ikkunashoppailua, se myös hankaloittaa suunnistamista, koska illalla kaikki näyttää niin erilaiselta kuin päivällä.

 

Yllä vielä kuva ihanista vihreistä papukaijoista, joita näki jokaisessa puistossa. Näin pohjoismaalaiselle luonnossa elävät papukaijat kun ovat kovin eksoottisia otuksia.

Kaiken kaikkiaan reissu oli ihana ja Barcelona vaikutti mahtavalta kaupungilta, jonne mielellään matkustaa toisenkin kerran :)