Luettua: Spike Omnibus

Eilen kirjoittelin lukemastani Angel-kokoelmasta ja nyt on sitten toisen Buffy-vampyyrin, Spiken vuoro. Tilasin molemmat kokoelmat samaan aikaan, mutta Spiken päädyin niistä lukemaan ensin -olihan hahmosta tv-sarjassa kehittynyt Angelia mielenkiintoisempi. Vaikka tarinat eivät virallista sarjajatkumoa olekaan, niissä on kuitenkin säilynyt sarjan henki ja dialogia lukiessa voi päänsä sisällä kuulla James Marstersin Spike-äänen selvästi.

Vuonna 2009 julkaistun Spike Omnibus -kokoelman 470 sivua sisältää seuraavat tarinat:

* Spike: Old Times
* Spike: Old Wounds
* Spike: Lost & Found
* Spike vs Dracula
* Spike: Asylum
* Spike: Shadow Puppets 

"Asylumin" ja "Shadow Puppetsin" on käsikirjoittanut Brian Lynch ja piirtänyt yksi suosikkipiirtäjistäni Franco Urru. Lynch päätyi näiden Spike-tarinoidensa jälkeen viralliseksi Buffy-maailman käsikirjoittajaksi, kun Joss Whedon otti hänet mukaan kirjoittamaan Angel tv-sarjan jatkoksi tehtyä Angel: After the Fall -sarjakuvaa.

"Old Timesin" ja "Spike vs. Draculan" on käsikirjoittanut Peter David, "Old Woundsin" ja "Lost & Foundin" puolestaan Scott Tipton. Näistä kolme on piirtänyt Fernando Goni ja "Spike vs. Draculassa" piirtäjiä on ollut useita.

"Old Times" kietoo yhteen Spiken menneisyyttä ihmisenä ja nykypäivänä vampyyrinä, joka ei edelleenkään ole antanut anteeksi häntä vastaan aikoinaan kieroilleille. Rankasti alkuperäistä käsittelevä tarina on kuitenkin kiva, joskin hieman epäsopiva Spiken historiaan nähden kokonaisuutena. Noh, olisihan se näinkin voinut mennä. Myös "Old Wounds" katsoo menneisyyteen ja antaa Spikelle lisää historiaa. Mukana häärivät myös Angel joukkioineen, mutta tarinassa nähtävästä realistisuuteen pyrkivästä piirrosjäljestä minä en oikein välitä. "Lost & Found" on Spiken ja Angelin yhteinen tarina, mutta sekä tarinaltaan että piirrosjäljeltään vähän mitäänsanomaton.

"Spike vs. Dracula" kertoo, miten Spikesta ja Draculasta tuli aikoinaan veriviholliset ja kuinka nämä kaksi ovat kohdanneet vuosikymmenten varrella useamminkin kuin kerran. Ihan hupaisia pikkutarinoita, joskin kaikkien piirrostyylistä en pitänyt.

"Asylum" on buffyverselle tyypillisempi ja synkempi tarina, joka sijoittaa sankarimme yliluonnollisille tyypeille tarkoitettuun mielisairaalaan, jonka tarkoituksena on parantaa sinne tulevia, mutta joka kuitenkin on jotain ihan muuta. "Shadow Puppets" taas ottaa käyttöön Angel-tv-sarjassakin nähdyn idean Smile Time -lastenohjelmasta, joka imaisee ohjelmaa katsovien lasten elinvoiman (ja tekee sankareistamme hassuja nukkeja). Sanotaan nyt näin, että mieluummin luen noita tarinoita, joissa hahmot ovat ihan itseään eivätkä nukkeja. Onhan näissä oma huumorinsa.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>