Tekstit

Näytetään tunnisteella biografia merkityt tekstit.

Elokuva Allen Ginsbergin runosta - Howl - Huuto (2010) (***)

Kuva
Allen Ginsbergista ja hänen aikoinaan rajoja rikkoneesta Huuto -runostaan sekä sen synnyttämästä oikeusjutusta kertova elokuva Howl - Huuto on jännittävä sekoitus elämänkertaa, oikeussalidraamaa ja animaatiota. James Franco on Ginsberg, identiteettiään etsivä mies, joka löytää oman tiensä selittäessään itseään, elämäänsä ja koko maailmaa runollisesti. Hän kirjoittaa elämästään runon nimeltä Huuto . Tämä runo oli 50-luvulla kaikkea muuta kuin sellaista, mihin sen aikaiset kuulijat olivat tottuneet. Se rikkoi rajoja sekä kielellisesti että runollisesti, ärsytti seksuaalisella sisällöllään konservatiivisia ihmisiä ja lopulta kirvoitti oikeusjutun, jonka avulla runo pyrittiin vetämään pois markkinoilta, koska sen sanottiin turmelevan ihmisiä ja että sillä ei ollut kirjallista merkitystä. Howl - Huuto tarkkailee oikeussalidraamaa, mutta palaa välillä nuoren Ginsbergin maailmaan, jossa homoseksuaaliksi tunnustautunut mies etsii paikkaansa maailmassa. Suuri osa elokuvaa kuitenkin käyt

Danny Boylen 127 hours (2010) (*****)

Kuva
Danny Boylen ( Trainspotting, Slummien miljonääri ) ohjaama 127 tuntia kertoo uskomattoman, tositapahtumiin perustuvan selviytymistarinan. Aron Ralston ( James Franco ) on ulkoilmaihminen, joka lähtee kenellekään ilmoittamatta retkelle läheiseen, jo tutuksi käyneeseen erämaahan. Reipashenkinen nuorukainen ei pelkää mitään, jättää kännykkänsä kotiin, naureskelee elämälle ja nauttii siitä täysin siemauksin. Matkallaan hän törmää pariin retkeilijätyttöön ( Kate Mara ja Amber Tamblyn ) ja opastaa heitä extremefiilisten hankkimisessa. Kun porukan tiet eroavat, Aron jatkaa matkaansa, mutta sattumalta ote luiskahtaa pienessä kanjonissa. Samalla hetkellä putoaa kivi, joka kiilaa Aronin oikean käden tiukasti kiilamaisen kanjonin seinää vasten. Hetkellinen shokki. Jumissa. Ketään ei missään kuulomatkan päässä. Sitten varusteiden tsekkaus - kuinka paljon on ruokaa ja juomavettä, onko mitään työkalua, millä kiven saisi kikoteltua pois. Kylmän rauhallisesti Aron alkaa käydä läpi vaihtoehtoj

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t

Kotona katseltua: The Wronged Man (2010) (**)

Kuva
The Wronged Man kertoo tositapahtumiin pohjautuvan tarinan oman elämänsä ja mielenterveytensä uhallakin työnsä puolesta uhrautuvasta Janet "Prissy" Gregorystä ( Julia Ormond ), joka 20 vuoden ajan yrittää saada syyttömäksi uskomaansa miestä pois vankilasta. Calvin Willis ( Mahershalalhashbaz Ali ) on tuomittu elinkautiseen nuoren tytön hyväksikäytöstä, eikä sellaista tuomiota kovin heppoisin syin pureta. Prissyn esimies saa tehtäväkseen tutkia tuomion pätevyyttä, mutta kun hän yllättäen kuolee, ottaa assistenttina toiminut Prissy asian hoitaakseen. Kukaan varsinainen asianajaja kun ei suostu tapausta hoitamaan ilmaiseksi. Vuosien ajan Prissy tekee valituksen toisensa perään saaden aina hylätyn vastauksen. Elämäntehtäväkseen ottamansa asian takia hän uhraa lähes kaiken muun, sillä hän ei voi sietää ajatusta, että syytön mies istuu vankilassa ja kammottava pedofiili juokseekin vapaana. The Wronged Man on teemaltaan ja roolisuorituksiltaan hieno elokuva. Ormond päättäväi

Kotona katseltua: Jane Campionin Bright Star (2009) (***)

Kuva
Jane Campionin nimestä tulee varmaan kaikille leffafaneille mieleen hänen hieno elokuvansa Piano vuodelta 1993, mistä hän voitti aikoinaan parhaan käsikirjoituksen Oscarin. Bright Star eli Yön kirkas tähti on hänen tarinansa runoilija John Keatsista . Campion ei kuitenkaan kerro herran tarinaa suoraan tämän omana tarinana, vaan miehen suuren rakkauden, Fanny Brawnen silmien kautta. Fanny ( Abbie Cornish ) on käsistään näppärä ompelijatyttö, joka asustaa äitinsä ja kahden nuoremman sisaruksensa kanssa. Hän on kiinnostunut muodista ja hauskanpidosta, mutta on sanavalmis ja osaa kunnioittaa itseään. Siksipä hän joutuukin usein sanaharkkaan herra Brownin ( Paul Schneider ) kanssa, joka halveksii hänen elämäntapaansa. Kun Brown ottaa siipiensä suojaan nuoren ja köyhän runoilijalupauksen John Keatsin ( Ben Whishaw ), Fanny alkaa tuntea kummallista vetoa nuorukaista kohtaan, vaikka pitääkin tätä aluksi samanlaisena älykkäänä ilkeilijänä kuin Brownia. Fanny ja Keats kuitenkin ystävystyv

Kotona katseltua: Chapter 27, elokuva John Lennonin murhaajasta (2007) (***)

Kuva
Muistan kun ensimmäisen kerran kuulin tästä elokuvasta. Ainoa asia, joka minulle jäi siitä mieleen, oli se, että ihanainen Jared Leto lihotti itseään hillittömän määrän roolia varten. En edes kiinnittänyt huomiota siiten, mistä elokuvassa on kyse. Chapter 27 kertoo Mark David Chapmanista (Leto), joka joulukuun 8. päivänä 1980 murhasi suurimman idolinsa John Lennonin tämän New Yorkin asunnon edustalla. Itse Lennonia elokuvassa nähdään vain pieni hetkonen loppupuolella ja elokuva onkin pyhitetty Chapmanin rikkinäisen hahmon kuvaamiseen. Ilmestyessään elokuva sai paljon kritiikkiä osakseen sen takia, että ihmisten mielestä se näytti yhden suurimmista musiikki-ikoneista murhanneen miehen liian positiivisessa valossa. Elokuvana Chapter 27 on haasteellinen ja hieman raskas katsottava, sillä se etenee erittäin verkkaiseen tahtiin ja Chapmanin hahmo sekä hänen harhansa ovat kuvassa jatkuvasti. Ohjaaja J.P. Schaefer osaa kuitenkin tiivistää tunnelmaa oikeissa kohdissa. Kaiken kruunaa k

Nuoret miljardöörinörtit - The Social Network (2010) (****)

Kuva
David Fincherin ohjaama "Facebook-elokuva" on kerännyt paljon kehuja vähän joka suunnalta. Eikä suotta, sillä kyseessä on mainio elokuva mielenkiintoisista ihmisistä tämän hetken tärkeimmän internetilmiön takana. Ben Mezrichin kirjaan "Accidental Billionaires" pohjautuva The Social Network on kuorensa alla tarina maineesta, kunniasta, ystävyydestä ja petoksesta - ja sen synnyttämistä oikeusjutuista. Vahvasti älykkääseen dialogiinsa nojaava elokuva kertoo Facebookin perustajista, nettivelho Mark Zuckerbergista (jota ansiokkaasti esittää Jesse Eisenberg ) sekä hänen mahdollisesti ainoasta ystävästään Eduardo Saverinista ( Andrew Garfield ). Se kertoo siitä, kuinka Zuckerberg sai kenkää tyttöystävältään Ericalta ( Rooney Mara ) ja sen pohjalta sai kipinän luoda Harvardin naisopiskelijoita vertailevan verkkopalvelun, joka puolestaan toimi ponnahduslautana thefacebookin (sittemmin pelkkä Facebook) synnylle - matkalla tosin katalyyttinä toimi urheilijakaksosten Cam

Kotona katseltua: The Runaways (2010) (***)

Kuva
Kun ensimmäisen kerran kuulin The Runaways -bändistä tehtävästä elokuvasta, vanha rokkityttö kun olen itsekin, aloin heti odottaa leffaa saapuvaksi teatteriin. Mutta eipä se sitten teattereihin saapunutkaan, vaan suoraan videolle. Onneksi sentään niin, koska muuten odottavan aika olisi ollut liian pitkä. The Runaways kertoo 1975 perustetusta samannimisestä hard rockia soittavasta yhtyeestä, jonka jäsenet olivat kaikki ajalle epätyypillisesti naisia - tai tyttöjä. Elokuva pohjautuu bändin laulajan, Cherie Currien omaelämäkertaan "Neon angel" ja sen on ohjannut ja käsikirjoittanut tuon kirjan pohjalta aikaisemmin pääasiassa musiikkivideoita ohjannut italialaissyntyinen Floria Sigismundi . Kitaraa rämpyttävä, tummatukkainen Joan Jett (jota elokuvassa esittää Twilight -elokuvista paremmin tunnettu Kristen Stewart ) bongaa Los Angelesin yössä kuuluisan tuottajan Kim Fowleyn ( Michael Shannon ) ja menee juttusille. Tuosta jutustelusta saa alkunsa yhteistyö, jossa Joan ja

Kotona katseltua: Nuori Victoria (****)

Kuva
Olen pitänyt todella paljon Britannian monarkiasta kertovista, oikeaan historiaan ja oikeisiin ihmisiin perustuvista elokuvista kuten Elizabeth (1998), Elizabeth - The Golden Age (2007) ja The Queen (2006). En nimittäin tiedä /muista koulun historiantunneilta paljoakaan, ja on tällaisten historiallisten draamojen kautta mukava oppia jotain uutta historiasta, vaikkakin elokuvan fiktiivispainotteisen linssin läpi värjättynä. Puvustuksestaan tänä vuonna Oscarin voittanut Nuori Victoria kertoo Britannian pisimpään hallinneen monarkin hallintakauden alkuajoista. Victoria ( Emily Blunt ) elää vankilamaisissa olosuhteissa äitinsä ( Miranda Richardsson ) ja Sir Johnin ( Mark Strong ) pitäessä häntä valtansa alla, tarkoituksena hyötyä nuoresta tytöstä jollain tavalla. Victoria on valtaapitävän kuningas Williamin ( Jim Broadbent ) suosikki ja niinpä kuninkaan kuoltua valtaan nousee nuori ja kokematon, 18-vuotias Victoria. Vankilatyyppisestä lapsuudestaan huolimatta Victoriasta on kasvanu

Aito tuhkimotarina - Aavikon kukka (****)

Kuva
Waris Dirie on Somaliasta kotoisin oleva malli ja ihmisoikeuksien puolesta puhuva YK:n hyväntahdonlähettiläs. Hänen elämänsä on ollut varsinainen tuhkimotarina ja tämän tarinan hän kertoi ensin kirjassaan Aavikon kukka, josta nyt tehty elokuvaversio tulee Suomessa ensi-iltaan ensi viikolla (2. huhtikuuta). Aavikon kukka kertoo kuinka pikkuruinen, vuohia Somalian aavikolla paimentava Waris ( Soraya Omar-Sceco ) meinataan naittaa kuusikymppiselle miehelle neljänneksi vaimoksi. Vanhempiaan uhmaava Waris karkaa kotoa, vaeltaa läpi kuuman aavikon paljaat jalat verillä pääkaupunkiin Mogadishuun, josta hänen sukulaisensa puolestaan lähettävät hänet Lontooseen toisten sukulaisten piiaksi. Lontoossa aikuinen Waris (etiopialainen malli Liya Kebede ) päätyy lopulta kadulle. Hän tapaa ystävällisen myyjätytön Marylinin ( Sally Hawkins ), joka majoittaa laihan neitokaisen luokseen. Marylinin avulla Waris saa myös töitä siivoojana läheisestä hampurilaispaikasta, joka onnenkantamoisena sattuu

Aidon oloinen taitelijakuvaus - Séraphine (****)

Kuva
Suurista taiteilijoista on tehty elämänkertoja maailman sivu. Usein ne ovat kuvauksia suurmiehistä, jotka ovat matkanneet ryysyistä rikkauksiin, maineeseen ja mammonaan. Séraphine de Senlis oli ranskalainen taiteilija, joka "löydettiin" vasta hyvinkin keski-iässä, eikä hän koskaan päässyt suuremmin nauttimaan menestyksestään. Séraphine on hieno kuvaus naisesta, joka toimi uranuurtajana naivistisen maalaustekniikan käytössä. Hänen useimmiten mielikuvituksellisen näköisiä kasveja sisältävät teoksensa herättivät kuuluisan taidekriitikon Wilhelm Uhden (jota elokuvassa näyttelee Ulrich Tukur ) kiinnostuksen. Uhde oli aikaisemmin "löytänyt" mm. Pablo Picasson, joten mikään turha mies ei ollut kyseessä. Séraphine ( Yolande Moreau ) on köyhä siivouksella itsensä elättävä nainen, joka käyttää kaikki liikenevät rahansa maalaustarvikkeisiin. Suuren osan tarvikkeista hän tosin myös hankkii rakastamastaan luonnosta. Jonkinlaisen uskonnollisen heräämisen kautta maalaamisen al