Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua (Colin Firth) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan.
Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan (Michael Gambon) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli (Guy Pearce, joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle.
Herttuan vaimo (Helena Bonham Carter) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta toisensa jälkeen, tuloksetta. Kunnes hän tapaa Geoffrey Rushin esittämän australialaisen Lionel Loguen, joka ottaa herttuan oppilaakseen vain sillä ehdolla, että ränsistyneessä terapiahuoneessa unohdetaan tittelit ja ollaan tasavertaisia.
Takkuisen alun jälkeen herttuasta ja Lionelista tulee ystävät ja herttua alkaa päästä ongelmansa herraksi. Sitten hänen niskoilleen sysätään suurin mahdollinen vastuu, kun hänestä päätetään Toisen Maailmansodan alkumetreillä kruunata kuningas Yrjö VI...
Kuninkaan puhe on Oscar-kaavaan tehty "vaikeuksien kautta voittoon" -elokuva. Kuten elokuvassa Tropic Thunder aikoinaan analysoitiin, sen päähahmo ei ole mikään täysin "vajakki", vaan hieman viallinen - siis täydellistä Oscar-materiaalia. Elokuvan suurin vahvuus onkin sen henkilöissä - Firth tekee ihastuttavan roolisuorituksen puhevikaisena kuninkaallisena, jolle änkyttämisestä kasvaa elämää suurempi ongelma. Sisimmässään epävarma herttua on muuttunut tiukaksi kuin viulunkieli, valmiina räjähtämään pienimmästäkin. Vakavan, itseensä sulkeutuneen herttuan sisimmän avautumista kuvataan eräässä elokuvan hauskimmista kohtauksista, kun mies alkaa kiroilla antaumuksella. Nauroin ääneen, enkä ollut ainoa!
Perinteisestä pukudraamasta poiketen Kuninkaan puhe ei sisällä prameita kulisseja vaan suurin osa elokuvasta on kuvattu Lionelin kulahtaneessa huoneistossa, jossa tapetit hilseilevät seiniltä. Majesteettisen draaman sijaan saamme nähdä tarinan kahdesta ystävyksestä, jotka yhdessä saavat aikaan suuren muutoksen. Kuvaus jättää päähenkilöt usein mielenkiintoisesti sivuun, korostaen heidän tuntemaansa ulkopuolisuutta omassa elämässään.
Tuloksena on mielenkiintoinen historiallinen draama yhdistettynä upeasti tulkittuun, henkilökohtaiseseen kasvukertomukseen. On myös hauska tajuta, että Albertin vaimo Elizabeth on sama ihminen kuin 101-vuotiaana vuonna 2002 kuollut kuningataräiti ja elokuvan pikkuruiset prinsessat ovat nykypäivän kuningatar Elizabeth ja prinsessa Margaret. Bonham Carterista houkuukin kuningataräitiin yhdistetty rakastettavuus, mutta samalla myös jämäkkyys ja perheestä huolehtimisen tärkeys.
★★★★★
Alkuperäinen nimi: The King's Speech
Ohjaus: Tom Hooper
Käsikirjoitus: David Seidler
Pääosissa: Colin Firth, Geoffrey Rush, Helena Bonham Carter, Guy Pearce, Timothy Spall
Valmistusmaa: UK / Australia 2010
Genre: draama / biografia
Ikäraja: sallittu
IMDb
