Tekstit

Näytetään tunnisteella vieraileva kirjoittaja merkityt tekstit.

Kohti Oscareita: Paras elokuva / ohjaajat (kirjoittajana Episodin Oscar-toimittaja Tero Heikkinen)

Kuva
Edellisen kerran Yhdysvaltain elokuva-akatemia (AMPAS = Academy of Motion Picture Arts and Sciences) asetti parhaan elokuvan ehdokkaaksi kymmenen titteliä vuonna 1943. Syitä tuoreeseen muutokseen oli varmasti useita, mutta päällimmäisenä tulee mieleen melko äänekäs protesti Yön ritarin (2008) jäädessä ilman ehdokkuutta tässä kategoriassa (huolimatta sen peräti kahdeksasta ehdokkuudesta). Myös televisiolähetyksen katsojaluvut olivat romahtaneet viime vuosina, joten jotain oli siis tehtävä. Nyt kun ehdokkaita on tuplamäärä, mahtuu sinne väkisinkin pari yleisöystävällisempää titteliä. Avatar olisi todennäköisesti noteerattu vaikka ehdokkaita olisikin ollut se perinteinen viisi kappaletta, mutta esimerkiksi District 9 olisi varmasti jäänyt listan ulkopuolelle. Up sai ehdokkuuden vasta toisena animaatioelokuvana (edellisen ollessa Kaunotar ja hirviö , 1991), mutta voittoon sillä ei silti ole mahdollisuuksia kun se palkitaan todennäköisesti parhaan animaatioelokuvan kategor

Kohti Oscareita: Näyttelijät (kirjoittajana Episodin Oscar -toimittaja Tero Heikkinen)

Kuva
Kirjoitan joka vuosi Episodi-lehteen Oscar-veikkaukset kuudessa ”tärkeimmässä” kategoriassa ja ne julkaistaan aina ennen varsinaisia ehdokkuuksia. Tänä vuonna veikkasin näyttelijät melko hyvin kun miespää- ja sivuosat menivät  täysin oikein ja naispääosastakin vain yksi meni väärin kun uskoin Abbie Cornishin ( Bright Star ) saavan ehdokkuuden Sandra Bullockin ( The Blind Side ) sijaan. Naissivuosaveikkauksessa en ollut yhtä onnekas kun peräti kaksi viidestä meni väärin. Olin jopa varma Julianne Mooren ( A Single Man ) ehdokkuudesta ja uskoin Oscar-akatemian nostavan esille edes yhden Kunniattomien paskiaisten naisnäyttelijöistä. Veikkaamani Diane Kruger jäi kuitenkin huomiotta ja näiden kahden edellä mainitun tilalle akatemia valitsi melko yllättäenkin Maggie Gyllenhaalin ( Crazy Heart ) sekä Penélope Cruzin ( Nine ), joka palkittiin kyseisessä kategoriassa vain vuosi sitten. Päivin blogi on ollut mieluista luettavaa ja siksi halusin kirjoittaa Oscareista jotain