Tekstit

Näytetään tunnisteella sam rockwell merkityt tekstit.

Ei ole kakkonen edeltäjänsä veroinen - Iron Man 2 (**)

Kuva
Odotin Iron Manin kakkososaa ristiriitaisin tuntein - pidin nimittäin todella paljon pari vuotta sitten ilmestyneestä Iron Man ykkösestä ja sen Robert Downey Jr:n avulla tuomasta raikkaasta tuulahduksesta sarjakuviin perustuvien elokuvien joukkoon. Toisaalta siis odotin kakkososaa, mutta toisaalta pelkäsin, että se saattaisi pahimmassa tapauksessa olla vain vanhan lämmittelyä. Ja niinhän siinä kävi: Iron Man 2 ei yllä edeltäjänsä tasolle millään kriteereillä. Tony Stark/Iron Man (Downey) on nyt virallisesti koko maailman suojelija ja maailmanrauhan tuoja. Mutta hänen ihmepukuaan havittelevat käyttöönsä myös muut tahot: Yhdysvaltain sotavoimat kun haluaa sen omaan käyttöönsä toisen asesuunnittelijan, Justin Hammerin ( Sam Rockwell ) avulla. Toisaalla kaukana Venäjällä Starkin isälle aikanaan työskennelleen fyysikon poika Ivan ( Mickey Rourke ) [miksi muuten Hollywood -elokuvissa kaikki venäläiset aina ovat Ivaneja?] saa käsiinsä isänsä piirustukset - ja rakentaa itselleen Iron

Hyviä hetkiä: An Education ja Everybody's Fine

Kuva
Lentokoneessa Atlantin yllä katseltuja elokuvia... An Education (L. Scherfig, 2009) - *** - IMDb Parhaan elokuvan, naisnäyttelijän ja käsikirjoituksen Oscareista ehdolla ollut An Education kertoo nuoresta Jennystä ( Carey Mulligan ), jonka elämä saa uuden suunnan, kun hän heittäytyy vanhemman miehen, Peter Sarsgaardin esittämän Davidin matkaan. Nuoren tulevaisuuden haaveet lyövät lujaa yhteen vanhempien toiveiden kanssa, sekä sen mikä on mukavaa ja mikä järkevää. Pääasiassa nuoren Mulliganin loistavan suorituksen harteilla lepäävä elokuva on asiallinen ja viihdyttäväkin draama tärkeistä aiheista, aikuiseksi kasvamisesta, itsensä arvostamisesta, ja ennen kaikkea koulutuksesta - tässä tarinassa koulutus voidaan nähdä niin elämänkouluna kuin varsinaisena koululaitoksena. Everybody's fine (K. Jones, 2009) - *** - IMDb Everybody's Fine on tarina siitä, kuinka perheen kivijalkana toimineen äidin poismenon jälkeen perhe uhkaa hajota. Isä Frank ( Robert De Niro ) ei

2009 leffafiilikset - osa 1/4

Kuva
Vuosi 2009 alkaa lähennellä loppuaan ja on aika summata elokuvavuosi. Monta vuoden aikana ensi-iltansa saanutta elokuvaa olen nähnyt, monta on jäänyt näkemättä, ja kirjoittelen nyt näissä postauksissa omia leffafiiliksiäni niistä nähdyistä. Suomessa tänä vuonna ensi-iltansa saaneista elokuvista olen nähnyt 88 kappaletta, osan teatterissa, osan vasta dvd:llä. Näkemättä ovat edelleen esimerkiksi hyviä arvosteluja saaneet Lukija , District 9 , Frost/Nixon , Hurt Locker ja Ilmiantaja! . Vuoden Mielikuvitus The Imaginarium of Dr Parnassus Heath Ledgerin viimeiseksi elokuvaksi jäänyt Terry Gilliamin elokuva on niin mielikuvituksellinen perinteisine Gilliam-vempaimineen ja Monty Python -tyylisine maailmoineen, että Vuoden Mielikuvitus -palkinnon on pakko mennä Gilliamille. Vaikka elokuva ei aivan pysykään kasassa kokonaisuutena, sen visuaalisuus ja omaperäiset kojeet, vehkeet, vimpaimet ja härpäkkeet ovat ihastuttavia. Kirjoittelin leffasta enemmän tänne . Vuoden Sci-fit Moon /

Jännittävä sci-fi-draama - Moon (****)

Kuva
Elokuussa Espoo Cinessä esitetty Duncan Jonesin esikoisohjaus Kuu - Moon jäi minulla festareiden aikaan väliin, mutta elokuva jäi kummittelemaan mielen perukoille, että tämä on joskus nähtävä. Ikävä kyllä festareita isompaan teatterilevitykseen tämä pieni helmi ei päässyt. Nyt sain käsiini dvd:n ja eilen illalla oli sci-fin aika. Kuu - Moon kertoo Sam Bell ( Sam Rockwell ) nimisestä astronautista, joka työskentelee yksin kolmen vuoden komennuksella Kuussa Lunar Industriesin palveluksessa, seuranaan vain robotti Gerty (äänenä Kevin Spacey ). Kolmen vuoden komennus alkaa lähennellä loppuaan ja Samin koti-ikävä kasvaa, ja yllättäen hän alkaa nähdä kummallisia asioita, jotka lopulta aiheuttavat sen, että hän ajaa kuuhärvelillään kolarin. Kolarin jälkeen Gerty hoivaa Samia, joka heräämisensä jälkeen ei oikein muista mitä tapahtui. Kaikki vaikuttaa jotenkin kummalliselta. Sitten Sam huijaa Gertyn päästämään hänet ulos kuuasemalta tutkimusmatkalle ja oudot salaisuudet alkavat selvit