2009 leffafiilikset - osa 1/4

Vuosi 2009 alkaa lähennellä loppuaan ja on aika summata elokuvavuosi. Monta vuoden aikana ensi-iltansa saanutta elokuvaa olen nähnyt, monta on jäänyt näkemättä, ja kirjoittelen nyt näissä postauksissa omia leffafiiliksiäni niistä nähdyistä. Suomessa tänä vuonna ensi-iltansa saaneista elokuvista olen nähnyt 88 kappaletta, osan teatterissa, osan vasta dvd:llä. Näkemättä ovat edelleen esimerkiksi hyviä arvosteluja saaneet Lukija, District 9, Frost/Nixon, Hurt Locker ja Ilmiantaja!.


Vuoden Mielikuvitus
The Imaginarium of Dr Parnassus

Heath Ledgerin viimeiseksi elokuvaksi jäänyt Terry Gilliamin elokuva on niin mielikuvituksellinen perinteisine Gilliam-vempaimineen ja Monty Python -tyylisine maailmoineen, että Vuoden Mielikuvitus -palkinnon on pakko mennä Gilliamille. Vaikka elokuva ei aivan pysykään kasassa kokonaisuutena, sen visuaalisuus ja omaperäiset kojeet, vehkeet, vimpaimet ja härpäkkeet ovat ihastuttavia. Kirjoittelin leffasta enemmän tänne.



Vuoden Sci-fit
Moon / Star Trek

Vuoden sci-fi -palkinto menee jaetuksi: suoraan dvd:lle mennyt Duncan Jonesin pienimuotoinen sci-fi-draama Moon ansaitsee oman maininnan omaperäisestä lähestymistavasta. Sam Rockwellin tähdittämää elokuvaa ei oikeastaan kunnolla sci-fiksi voikaan laskea, sillä sen mielenkiintoinen twisti tekee siitä enemmänkin ihmisen sisintä tutkailevan draaman. Kirjoitukseni leffasta täällä.


Star Trek puolestaan tutustutti tämän Star Wars -fanin myös rajan toiselle puolelle. J.J. Abramsin käsissä erittäin viihdyttävä sci-fi-seikkailu toimi loistavasti myös Trek -neitsyelle :) Hieno ja vauhdikas seikkailu, joka tekee vanhalle klassikolle pätevän nuorennusleikkauksen. Star Trekistä kirjoittelin enemmän Movie Babblingsin puolella.

 

Vuoden Animaatio
Up - Kohti korkeuksia

Tarina vanhasta sedästä matkaamassa ilmapallojen avulla maailman ääriin ei ensikuulemalta vaikuta kovinkaan vakuuttavalta juonelta, mutta Up - Kohti korkeuksia onnistuu loihtimaan valkokankaalle yhden vuoden syvällisimmistä tarinoista. Ja lisäksi se on vielä viihdyttävä ja näyttää hyvältä. Kaikin puolin loistava elokuva sekä lapsille (= paljon hauskaa ja värikästä kohellusta) että aikuisille (= itkettävän syvällinen taustatarina). Kirjoittelin Upista enemmän aikaisemmin täällä.



Vuoden Söpöily
(500) days of Summer

Romanttinen komedia joka ei kuitenkaan ole romanttinen komedia onnistuu tekemään itsestään vuoden söpöimmän elokuvan. Zooey Dechanelin ja Joseph Gordon-Levittin tähdittämä (anti-)rakkaustarina on toteutettu loistavin kääntein ja myös surulliset asiat on kerrottu jouhevasti ja lämpimän sympaattisesti, kuitenkin ilman liiallista siirappia. Kirjoittelin leffasta aikoinaan tänne.



Vuoden Sarjisleffa
Watchmen

Vaikka Wolverinella onkin komeammat lihakset ja hienommat kynnet, loistava Watchmen on pakko palkita vuoden parhaana sarjiselokuvana. Alkuperäiselle kirjalle hyvin uskollinen elokuva on visuaalisesti hieno ja tarina toimii. Ei ole mitään höttöä vaan alkuperäisen tarinan tapaan melkoisen synkkä. Hieno elokuva, josta kirjoittelin keväällä enemmän Movie Babblingsin puolella.


Elokuvavuosi 2009: osa 1 | osa 2 | osa 3 | osa 4

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010