Tekstit

Näytetään tunnisteella robert downey jr merkityt tekstit.

Robert Downey Jr ja Zach Galifianakis matkalla mantereen halki - Due Date (2010) (***)

Kuva
Kauhea kankkunen oli sekä yleisön että kriitikoiden rakastama hittikomedia puolisentoista vuotta sitten ilmestyessään. Myös minä ihastuin tuohon totaalisen älyttömällä huumorilla varustettuun poikien komediaan ikihyviksi, sillä kun idea lentää senkin verran korkealla, mutta toteutus on kuitenkin tehty asiallisesti, tuloksena oli nautittava(n kammottava) elokuva pieleen menneistä polttareista Las Vegasissa (mikä ideana muuten noin kirjoitettuna kuulostaa mielestäni todella lattealta). Elokuvan ohjaaja Todd Phillips suunnittelee parhaillaan Kankkuselle jatkoa, mutta välissä hän on ottanut käsittelyyn Kankkusen tyyliin matalalla lentävän road movien. Laskettu aika kertoo Peteristä ( Robert Downey Jr. ), takakireästä arkkitehdista, joka on työmatkalla jenkkilän itärannikolla ja on matkalla vaimonsa ( Michelle Monaghan ) luo kotiin Kaliforniaan, koska hänen lapsensa on määrä syntyä viikon kuluttua. Erinäisten sattumien kautta Peter saa lentokiellon, ja jää ilman henkkareita ja rahaa

Ei ole kakkonen edeltäjänsä veroinen - Iron Man 2 (**)

Kuva
Odotin Iron Manin kakkososaa ristiriitaisin tuntein - pidin nimittäin todella paljon pari vuotta sitten ilmestyneestä Iron Man ykkösestä ja sen Robert Downey Jr:n avulla tuomasta raikkaasta tuulahduksesta sarjakuviin perustuvien elokuvien joukkoon. Toisaalta siis odotin kakkososaa, mutta toisaalta pelkäsin, että se saattaisi pahimmassa tapauksessa olla vain vanhan lämmittelyä. Ja niinhän siinä kävi: Iron Man 2 ei yllä edeltäjänsä tasolle millään kriteereillä. Tony Stark/Iron Man (Downey) on nyt virallisesti koko maailman suojelija ja maailmanrauhan tuoja. Mutta hänen ihmepukuaan havittelevat käyttöönsä myös muut tahot: Yhdysvaltain sotavoimat kun haluaa sen omaan käyttöönsä toisen asesuunnittelijan, Justin Hammerin ( Sam Rockwell ) avulla. Toisaalla kaukana Venäjällä Starkin isälle aikanaan työskennelleen fyysikon poika Ivan ( Mickey Rourke ) [miksi muuten Hollywood -elokuvissa kaikki venäläiset aina ovat Ivaneja?] saa käsiinsä isänsä piirustukset - ja rakentaa itselleen Iron

Guy Ritchien Sherlock Holmes (***)

Kuva
Odotin Guy Ritchien ohjaamaa versiota legendaarisesta Sherlock Holmesista innolla. Leffan traileri oli jo omiaan kiihdyttämään toiminta- ja Robert Downey Jr -fanin aineenvaihduntaa. Elokuvassa Robert Downey Jr on Sherlock Holmes ja Jude Law hänen hyvä ystävänsä Dr. Watson. Miehet asuvat perinteiseen tapaan yhteisessä talossaan Lontoon Baker Streetin numerossa 221b, mutta idylli uhkaa hajota, koska Watson mielii naimisiin. Holmesin periaatteessa pitäisi olla iloinen ystävänsä kohtalosta, mutta kaipailee kuitenkin yhteisiä hurjia seikkailuita. Seikkailu saapuu nurkan taakse mustan magian muodossa. Lordi Blackwoodin ( Mark Strong ) johtama ryhmä uhraa nuoria tyttöjä, mutta Holmes & Watson onnistuvat pelastamaan heistä viimeisimmän ja samalla passittamaan Blackwoodin telkien taakse, suuntana hirttolava. Blackwoodin teloitus ei ole kuitenkaan loppu, vaan alku, sillä siitä alkaa varsinainen seikkailu, jossa tosiaankin tarvitaan Holmesin huippunopeaa päättelykykyä. Uusi Sherlock

Kuoleman varjeluksia ja Rautamiehiä

Kuva
Ensi vuoden marraskuussa ilmestyvästä, viimeisen Harry Potterin Deathly Hallowsin ensimmäisestä puolikkaasta on julkaistu jo pari kuvaa: Harry, Ron ja Hermione näyttävät kuvassa jo melkoisen aikuisilta, mutteivät minun mielestä kuitenkaan liikaa. Kun uusia kuvia julkaistaan, sitä huomaa, että kyllä näitä sarjan viimeisiä leffoja ihan innolla edelleenkin odottaa, vaikka välillä jo into onkin ollut hiipumaan päin. Se, että kirjoja ei enää tule, on selkeästi omalla kohdalla vaikuttanut siihen, että kiinnostuksen ja hypetyksen kohteita on alkanut etsiä muualta.   Myös uudesta Iron Manista on julkaistu uusi teaserposteri. Alkukesästä julkaistava Iron Man 2 jatkaa Tony Starkin tarinaa Robert Downey Jr: n avulla. Mukana myös edelleen Gwyneth Paltrow suloisena Pepper Pottsina. Uusia kasvoja mukana on Sam Rockwell Justin Hammerina, Mickey Rourken esittämä uusi pahis Whiplash ja Don Cheadle James 'Rhodey' Rhodesina. Lisäksi elokuvassa nähdään Scarlett Johansson sekä Samuel

Leffapäivityksiä

Kuva
Onpas mennyt aikaa, kun viimeksi ehdin kommentoida katsomiani leffoja. Kiirettä painaa joka suunnalta ja blogien päivitykset ovat jääneet ajatuksen asteelle... Lisäksi meni jonkin aikaa, etten katsonutkaan leffoja vaan telkkarisarjoja dvd:ltä. Ensin katselussa oli Lostin neljäs kausi (tiedän, olen huimasti jäljessä, joten spoilata ei sitten saa ;-), sitten Ewan McGregorin ja Charley Boormanin maailmanympärimatka moottoripyörillä Long way round , joka on vieläkin hieman kesken ja sitten vielä tänä keväänä elokuvaksikin muokattu BBC:n State of Play (joka sekin on vielä hieman kesken) pääosassaan mm. James McAvoy ja Bill Nighy . Viime kerran jälkeen katsottuja leffoja on kuitenkin ehtinyt kertyä läjä. Päivitän aina heti katsomisen jälkeen pika-arvion tänne , mutta sanallisempi juttu tulee sitten vähän myöhemmin. 96. R. Mulligan: Kuin surmaisi satakielen (To kill a mockingbird) (1962) (dvd 3/6) - ***** Elokuvayleissivistyksessä on nyt paikattu Satakielen kokoinen aukko. Yksi