Robert Downey Jr ja Zach Galifianakis matkalla mantereen halki - Due Date (2010) (***)


Kauhea kankkunen oli sekä yleisön että kriitikoiden rakastama hittikomedia puolisentoista vuotta sitten ilmestyessään. Myös minä ihastuin tuohon totaalisen älyttömällä huumorilla varustettuun poikien komediaan ikihyviksi, sillä kun idea lentää senkin verran korkealla, mutta toteutus on kuitenkin tehty asiallisesti, tuloksena oli nautittava(n kammottava) elokuva pieleen menneistä polttareista Las Vegasissa (mikä ideana muuten noin kirjoitettuna kuulostaa mielestäni todella lattealta). Elokuvan ohjaaja Todd Phillips suunnittelee parhaillaan Kankkuselle jatkoa, mutta välissä hän on ottanut käsittelyyn Kankkusen tyyliin matalalla lentävän road movien.

Laskettu aika kertoo Peteristä (Robert Downey Jr.), takakireästä arkkitehdista, joka on työmatkalla jenkkilän itärannikolla ja on matkalla vaimonsa (Michelle Monaghan) luo kotiin Kaliforniaan, koska hänen lapsensa on määrä syntyä viikon kuluttua. Erinäisten sattumien kautta Peter saa lentokiellon, ja jää ilman henkkareita ja rahaa miettimään keinoa päästä mantereen läpi ajoissa. Avuksi tulee omaperäinen, näyttelijäksi halajava Ethan (Zach Galifianakis), joka koirineen tarjoaa Peterille kyydin kotiin.

Matka ei kuitenkaan suju aivan kommelluksitta ja kun yhden älyttömän päähänpiston jälkeen katsoja miettii, ettei homma voi tästä enää mennä enemmän pieleen, se menee kuin meneekin enemmän pieleen. Matkalla miehet tapaavat mm. Peterin ystävän Darryllin (Jamie Foxx) ja huumeita (lääkkeeksi totta kai) kasvattavan Heidin (Juliette Lewis).

Laskettu aika oli itselleni siinä mielessä hauska yllätys, että en tiennyt etukäteen elokuvan teemasta mitään ja odotin nimen perusteella jotain kamalaa raskauteen ja/tai synnytykseen liittyvää komediaa á la Yhdeksän kuukautta (jonka tyyppisiä yksinkertaisesti vihaan). Ja kun elokuva olikin höpsö road movie, tunsin itseni positiivisesti yllätetyksi ja elokuvan aikana viihdytetyksi.

Laskettu aika ei kuitenkaan ole Kauhea kankkunen. Se näyttää tyylillisesti samanlaiselta - onhan siinä sama kuvaajakin (Lawrence Sher) kuin Kankkusessa- mutta elokuvana se ei yllä Kankkusen lähes nerokkaaseen kokonaisuuteen. Jopa yleensä loistava Downey Jr. on tiukkapipoisena liikemiehenä kuin huono karikatyyri, jonka hahmo on kaavamaisuudessaan lähes tylsä. Galifianakis on puolestaan Kankkusen tapaan roolissaan pehmo ja höpsö, mutta hän sopii rooliinsa huomattavasti paremmin kuin jäykistelevä Downey Jr.

Elokuva tarjoaa kuitenkin oivaa aivot narikkaan -viihdettä, joka paikoitellen naurattaa aidosti. Siinä on mukana niin toimintaa kuin hieman draamaakin, ja toimintakomediansa ylilyönnit Phillips osaa vetää tyylillä niin, että elokuvasta ei tule pelkkää mukahauskaa väkisinnaurattajaa.


Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Due Date
Ohjaus:  Todd Phillips
Käsikirjoitus: Alan R. Cohen, Alan Freedland, Adam Sztykiel, Todd Phillips
Pääosissa:  Robert Downey Jr., Zach Galifianakis, Michelle Monaghan, Jamie Foxx, Juliette Lewis
Valmistusmaa: USA 2010
Genre: komedia
IMDb
Traileri >>

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>