Tekstit

Näytetään tunnisteella jon favreau merkityt tekstit.

Kotona katseltua: Lomaterapiaa (2009) (**)

Kuva
[Teksti julkaistu alun perin Episodissa #5/2010 ja on siitä pidennetty blogia varten] Lomaterapiaa kertoo neljän pariskunnan lomasta paratiisimaisella Bora Boralla. Kontrollifriikin Jasonin ( Jason Bateman ) ja hänen vaimonsa Cynthian ( Kristen Bell ) suhde on kriisissä ja he haluavat eksoottiselle terapialomalle testaamaan avioliittonsa kestävyyttä. Mukaan he tahtovat ystävänsä, vaikka väkisin. Hupilomaksi suunniteltu reissu paljastuu määränpäässä oikeaksi työlomaksi, jota vetää paikan omistaja Marcel ( Jean Reno ). Mikäli suhteessa ei vielä reissuun lähtiessä ollut ongelmia, niitä tulee ainakin nyt! Vitsiä toisen perään väkisin vääntävä Lomaterapiaa sisältää pari hauskaa kohtausta, mutta muuten se yksiulotteisten hahmojensa takia tuntuu vain tekijöidensä tekosyyltä päästä Tahitin paratiisisaarelle. Elokuvassa on upeiden maisemien lisäksi hyvin vähän mitään aitoa tai omaperäistä. Lisäksi siinä ärsyttää suunnattomasti stereotypia, että kaikkien pariskuntien naiset ovat viimei

Ei ole kakkonen edeltäjänsä veroinen - Iron Man 2 (**)

Kuva
Odotin Iron Manin kakkososaa ristiriitaisin tuntein - pidin nimittäin todella paljon pari vuotta sitten ilmestyneestä Iron Man ykkösestä ja sen Robert Downey Jr:n avulla tuomasta raikkaasta tuulahduksesta sarjakuviin perustuvien elokuvien joukkoon. Toisaalta siis odotin kakkososaa, mutta toisaalta pelkäsin, että se saattaisi pahimmassa tapauksessa olla vain vanhan lämmittelyä. Ja niinhän siinä kävi: Iron Man 2 ei yllä edeltäjänsä tasolle millään kriteereillä. Tony Stark/Iron Man (Downey) on nyt virallisesti koko maailman suojelija ja maailmanrauhan tuoja. Mutta hänen ihmepukuaan havittelevat käyttöönsä myös muut tahot: Yhdysvaltain sotavoimat kun haluaa sen omaan käyttöönsä toisen asesuunnittelijan, Justin Hammerin ( Sam Rockwell ) avulla. Toisaalla kaukana Venäjällä Starkin isälle aikanaan työskennelleen fyysikon poika Ivan ( Mickey Rourke ) [miksi muuten Hollywood -elokuvissa kaikki venäläiset aina ovat Ivaneja?] saa käsiinsä isänsä piirustukset - ja rakentaa itselleen Iron