Ei ole kakkonen edeltäjänsä veroinen - Iron Man 2 (**)

Odotin Iron Manin kakkososaa ristiriitaisin tuntein - pidin nimittäin todella paljon pari vuotta sitten ilmestyneestä Iron Man ykkösestä ja sen Robert Downey Jr:n avulla tuomasta raikkaasta tuulahduksesta sarjakuviin perustuvien elokuvien joukkoon. Toisaalta siis odotin kakkososaa, mutta toisaalta pelkäsin, että se saattaisi pahimmassa tapauksessa olla vain vanhan lämmittelyä.

Ja niinhän siinä kävi: Iron Man 2 ei yllä edeltäjänsä tasolle millään kriteereillä.

Tony Stark/Iron Man (Downey) on nyt virallisesti koko maailman suojelija ja maailmanrauhan tuoja. Mutta hänen ihmepukuaan havittelevat käyttöönsä myös muut tahot: Yhdysvaltain sotavoimat kun haluaa sen omaan käyttöönsä toisen asesuunnittelijan, Justin Hammerin (Sam Rockwell) avulla. Toisaalla kaukana Venäjällä Starkin isälle aikanaan työskennelleen fyysikon poika Ivan (Mickey Rourke) [miksi muuten Hollywood -elokuvissa kaikki venäläiset aina ovat Ivaneja?] saa käsiinsä isänsä piirustukset - ja rakentaa itselleen Iron Man -puvun pienillä muutoksilla.

Samalla Stark pitää yllä kuvaa hyvin menestyvästä miehestä, mutta todellisuudessa hänen rinnassaan oleva generaattori alkaa ottaa veroaan - sen polttoaineena toimiva paladium kun on myrkyllistä. Mies alkaa lähestyä kuolemaa kovaa vauhtia ja nimittää seuraajakseen Stark Industriesin johtoon topakan assistenttinsa Pepper Pottsin (Gwyneth Paltrow). Samoihin aikoihin firmaan ilmestyy silmää miellyttävä uusi assistentti Natalie (Scarlett Johansson).

Loppupuolella ihmetellään isä-poika -suhdetta, taistellaan Iron Man -puvuissa ja kostetaan kaikille, räjäytellään kaikkea mahdollista ja mennään niin hirvittävää vauhtia, ettei vanhan silmät enää pysy mukana. Sekamelskaksi siis menee. Mietityttää, että miksi nykyisin kaikki toimintakohtaukset pitää tehdä niin sekaviksi? Että vauhti korvaa laadun? Hauskoja kohtauksia toki Iron Man 2:ssakin on ja muutaman kerran huomasin typerästi virnuilevani leffateatterin pimeydessä.

Downey Jr. on edelleenkin mies paikallaan, mutta hieman on hänkin menettänyt iskuaan ensimmäisestä Iron Manista. Johansson on sähäkkä mimmi toimintakohtauksissa, puhuu vähän, mutta toimii sitäkin enemmän, ja hänelle huvittavan kontrastin antaa Happy Hogan (ohjaaja Jon Favreau). Oli jotenkin outoa nähdä yleensä niin sympaattinen Rockwell täydellisen niljakkeen roolissa.Terrence Howardin on Rhodeyn roolissa korvannut Don Cheadle, joka toimii roolissaan ihan pätevästi, eikä näyttelijän vaihto häiritse.

Lopputekstien jälkeen muuten pohjustetaan taas uutta Marvel -elokuvaa, jota minä ainakin odotan ihan mielenkiinnolla, sillä kyseessä on yksi omia suosikkejani Marvel -teinivuosiltani.

Tuomio: *****


F A C T  F I L E:
Ohjaus: Jon Favreau
Käsikirjoitus: Justin Theroux, perustuu Stan Leen luomaan Marvelin sarjakuvaan
Pääosissa: Robert Downey Jr., Gwyneth Paltrow, Scarlett Johansson, Mickey Rourke, Don Cheadle, Sam Rockwell, Samuel L. Jakson
Valmistusmaa: USA 2010
Genre: toiminta
Ensi-ilta: 5. toukokuuta 2010
IMDb
Traileri: täällä

Photo Credit: Francois Duhamel
Copyright: © 2010 MVLFFLLC. TM & © 2010 Marvel. All Rights Reserved. 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>