Tekstit

Näytetään tunnisteella johnny depp merkityt tekstit.

Depp ja Jolie Venetsiassa - The Tourist (2010) (**)

Kuva
Florian Henckel von Donnersmarck teki vuonna 2006 upean elokuvan Muiden elämä (Das Leben der Anderen) , joka voitti tuolloin parhaan ulkomaisen elokuvan Oscarin. Palkinto ei tullut suotta, sillä elokuva oli mykistävän hieno kokonaisuus salaisen palvelun agentista, joka uppoutui hieman liikaa salakuuntelemiensa ihmisten elämään. Kun ohjaajalla on takanaan tällainen meriitti ja elokuvan päätähtinä kaksi suurinta näyttelijäsuosikkiani - Johnny Depp ja Angelina Jolie - ajattelin, ettei mikään voisi mennä von Donnersmarckin seuraavassa tuotannossa vikaan. The Touristin tarina kietoutuu kahden epätavallisen ihmisen ympärille - Frank (Depp) on amerikkalainen turisti matkalla junalla Pariisista Venetsiaan, kun hänen pöytäänsä istahtaa hieman liiankin upea Elise (Jolie). Elise on erään talousrikollisen mielitietty jolla on poliisit perässään. Poliisi kun haaveilee nappaavansa tuon rikollisen hänen avullaan. Elisen ystävällisyys Frankia kohtaan saa sekä poliisin että erään toisen riko

Kesäkuun poika, Johnny Depp (s. 9.6.1963)

Kuva
Kesäkuun pojaksi valikoitui vuoden 2010 kalenterissa Kentuckyssä kesäkuun 9. päivä 1963 syntynyt John Christopher Depp II , joka täyttää tänään 47 vuotta. Kolmen Oscarin ehdokas (2004: Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl , 2005: Finding Neverland ja 2008: Sweeney Todd ) Depp on mielestäni yksi tämän hetken karismaattisimpia ja lahjakkaimpia näyttelijöitä, ja yksi suurimpia näyttelijäsuosikkejani. Olisikohan se ollut Cry-Baby ensimmäinen Depp-leffa, jonka silloin pikkutyttönä näin? Joka tapauksessa muistan, kuinka minulla oli Cry-Baby -leffan jostain lehdestä repäisty sivun kokoinen kuva seinällä kaikkien hevareiden joukossa. Silloin nuorena kun itsellä oli tapana päällystää kaikki seinät bändi- yms. kuvilla. Se elokuva, joka kuitenkin lopullisesti teki minusta suuren Johnny -fanin, oli Gilbert Grape ja sen jälkeen olen hänen uraansa mielenkiinnolla seurannut (kuten myös samassa elokuvassa Deppin pikkuveljeä esittävän Leonardo DiCaprion , joka teki siinä yhde

Rakkautta ensi silmäyksellä - Liisa ihmemaassa (*****)

Kuva
Pikainen postaus ja hehkutus on paikallaan kiireenkin keskellä - näin eilen Tim Burtonin elokuvan Liisa ihmemaassa ja pitkästä pitkästä aikaa rakastuin elokuvaan ihan täydestä sydämestäni. Olin valmis katsomaan elokuvan uudestaan vaikka heti, sillä se on täydellinen, ihanan nautittava satu. Burtonin Liisa on 19-vuotias, kun hän sattumalta palaa unena pitämäänsä Ihmemaahan eli tarina ei ole vanhan klassikon uusinta. On todella ihana nähdä kerrankin kunnollinen suuren luokan fantasiaseikkailu, jossa on nuori, pätevä mimmi sankarina. On sitä odotettukin tässä niin miehisessä maailmassa! Liisa ihmemaassa on taattua Burtonia - on värikäs ihmemaailma gootahtavine vivahteineen, upea kuvasto, mahtavat hahmot, hyvät näyttelijät ja ennen kaikkea - taianomainen tarina :) Suosittelen kaikille fantasiasatujen ystäville! Näin elokuvan 3D-versiona, mutta olen sitä mieltä, että kolmeulotteisuus ei tuonut mainittavaa lisäarvoa suloiselle elokuvalle. Uusintakatsomisen tekisinkin varmasti 2D-ve

Johnny Depp ohjaa Keith Richardsista kertovan dokumentin

Kuva
Variety uutisoi tänään, että Johnny Depp ohjaa dokumentin Rolling Stonesin kitaristilegenda Keith Richardista . Richardshan toimi Deppin esikuvana hänen luodessaan kapteeni Jack Sparrow'n hahmoa elokuvasarjaan Pirates of the Caribbean . Richards myös näytteli Jack Sparrow'n isää sarjan kolmannessa osassa At World's End . Lisäksi miehet ovat olleet ystäviä yli vuosikymmenen ajan. Ohjaaminen ei ole Deppille uutta - hän on aikaisemmin ohjannut Marlon Brandon tähdittämän elokuvan The Brave (1997). Lehtitietojen mukaan dokumentin työstäminen alkaa ensi viikolla. Ennen tätä dokkaria ihaillaan kuitenkin Deppin ammattitaitoa kameran etupuolella, kun hän saapuu yhdessä Mia Wasikowskan , Anne Hathawayn , Helena Bonham Carterin ja Crispin Gloverin kanssa valkokankaalle 12. maaliskuuta Tim Burtonin ohjaamassa Liisa ihmemaassa :) Jos joku ei ole vielä sen traileria nähnyt, sen voi vilkaista täältä .

A film from Heath Ledger and friends - Imaginarium of Dr Parnassus (***)

Kuva
Kauan sitä on odotettu, mutta vihdoinkin Terry Gilliamin uusi elokuva, The Imaginarium of Dr. Parnassus on tulossa teattereihin! Heath Ledgerin viimeinen roolisuoritus, melkein jo keskeneräiseksi jäänyt elokuva saatiin kasaan mielikuvituksen ja Ledgerin näyttelijäystävien Johnny Deppin , Jude Law' n ja Colin Farrellin avulla. Tästä kertoo myös se, että elokuvan lopussa mainitaan sen olevan "A film from Heath Ledger and friends" . Ohjaaja Gilliam on ollut melkoisen huono-onninen produktioidensa kanssa: milloin hän taistelee tuulimyllyjä vastaan Don Quixotensa kanssa, milloin hänen pääosanäyttelijänsä kuolee kesken kuvauksien. Ledgerin surullisen, ennenaikaisen poismenon jälkeen kuvaukset lakkautettiinkin muutamaksi kuukaudeksi, ennen kuin yllämainittu kolmikko päätti viimeistellä elokuvan ystävänsä muistolle. Depp, Law ja Farrell lahjoittivat elokuvasta saamansa palkkiot Ledgerin perinnöttömäksi jääneelle tyttärelle Mathildalle (Ledgerin testamentti nimittäin oli laa

Kalenteri 2010 - Hollywoodin miehet, osa 2/4

Kuva
Uuden vuoden Hollywoodmieskalenterissa seuraa kvartaalitalouden maailmassa osa 2/4, kuukaudet huhtikuusta heinäkuuhun. Suloisesta Heath Ledgerista tuli suosikkini oikeastaan vasta Brokeback Mountainin myötä, samalla kun kyseinen elokuva hyppäsi minun all time leffasuosikkien kärkeen. Yksi maailman kauneimmista, mutta toki myös traagisimmista rakkaustarinoista esitteli minulle loistavan aussinäyttelijän, jonka työt Grimmin veljeksistä Casanovaan , Ritarin tarinasta Ned Kellyyn kahlasin antaumuksella läpi ja olin äärimmäisen surullinen, kun tämä lahjakkuus poistui keskuudestamme niin nuorena. Lue Ledgerin urasta lisää IMDb:stä .   Colin Farrell ihastuttavan renttuisen irkkuaksenttinsa ja tummien kulmiensa kanssa hurmasi minut ensisilmäyksellä. Tai ei ihan ensi... Ensimmäinen näkemäni Farrellin leffa oli Minority Report , jossa en kovinkaan suurta huomiota kiinnittänyt siihen Tom Cruisen taustalla häärivään tyyppiin. Hienoissa pikkuelokuvissa kuten Intermission ja Home at th

Hassu hatuntekijä

Kuva
Juhannus on juhlittu ja paluu arkeen edessä. Hauska oli heti aamutuimaan löytää kuvia yksien suurimpien suosikkieni - Tim Burtonin ja Johnny Deppin - uudesta projektista. Burton ohjaa ensi maaliskuussa USAssa ensi-iltaan tulevan version Liisan seikkailuista Ihmemaassa. Elokuvassa Hassua Hatuntekijää esittää Johnny Depp ja Herttakuningatarta Burtonin vaimo Helena Bonham Carter. Liisaa näyttelee toistaiseksi melko tuntematon nimi, Australiassa syntynyt Mia Wasikowska. Muissa osissa nähdään laatunimiä kuten Anne Hathaway, Michael Sheen, Alan Rickman, Christopher Lee, Stephen Fry, Timothy Spall ja Crispin Glover. Ohessa tuoreet kuvat Deppin Hatuntekijästä ja Bonham Carterin Kuningattaresta. Tätä jos jotakin odotan mielenkiinnolla!

Johnny Depp, 46 vuotta (9/6)

Kuva
John Christopher Depp II täyttää tänään 46 vuotta, onneksi olkoon! Jos maailmasta pitäisi valita vain ja ainoastaan yksi näyttelijä, jonka haluaisi säilyttää ikuisesti, niin minun kohdallani se olisi ehdottomasti Johnny Depp. Olen fanittanut häntä ensimmäisestä näkemästäni Depp-elokuvasta lähtien. Se ensimmäinen oli Cry-Baby joskus 90-luvun alussa. Vaikka Depp ei kyseisessä elokuvassa nyt vielä ollutkaan ulkonäöksellisesti minun vaativaan pitkätukka-rokkipoika-muottiin mahtuva, seinälleni hän silti pääsi - sinne niiden pitkätukkien keskeen Wade "Cry-Baby" Walkerin fiftari-lookkeineen. Seuraavaksi tulleet Tim Burtonin suloinen Saksikäsi-Edward (josta alkoi Burtonin ja Deppin jo kuuden elokuvan verran kestänyt yhteistyö) ja Lasse Hallströmin sympaattinen Gilbert Grape sulattivat sydämeni Deppille ihan täysin ja mies nousi suosikkinäyttelijälistani kärkeen, ja siellä on pysynyt tähän päivään asti, vaikka hänen uralleen onkin mahtunut niin huippusuorituksia kuin vikavali