Tekstit

Näytetään tunnisteella claire danes merkityt tekstit.

Kotona katseltua: Me and Orson Welles (2008) (****)

Kuva
Richard Linklaterin ohjaama Me and Orson Welles oli jo jonkin aikaa katsottavien elokuvien listalla ja vihdoin sain sen käsiini. Linklater on tehnyt monia mielenkiintoisia elokuvia, kuten Philip K. Dickin romaaniin perustuvan, oikeiden näyttelijöiden päälle animoidun Scanner darkly n (2006) sekä Julie Delpyn ja Ethan Hawken tähdittämät Before sunrise (1995) ja Before sunset (2004), jonka käsikirjoituksesta Linklater oli Oscar-ehdolla. Me and Orson Welle s kertoo nuoresta Richardista ( Zac Efron ), joka halajaa näyttelijäksi ja pääsee sattuman kautta yhteistyöhön legendaarisen Orson Wellesin ( Christian McKay ) kanssa. Welles on parhaillaan työstämässä näytelmäänsä nimeltä Caesar ja on irtisanonut näytelmänsä Luciuksen, ja kun Richard sattumalta osuu paikalle ja osoittaa osaavansa laulaa, hän saa paikan. Richard ihastuu Wellesillä töissä olevaan Sonjaan ( Claire Danes ) ja ihastus on molemminpuoleista. Sonja on kuitenkin uranainen, jolla ei lopulta ole varaa hengailla nuoren