Kotona katseltua: Me and Orson Welles (2008) (****)

Richard Linklaterin ohjaama Me and Orson Welles oli jo jonkin aikaa katsottavien elokuvien listalla ja vihdoin sain sen käsiini. Linklater on tehnyt monia mielenkiintoisia elokuvia, kuten Philip K. Dickin romaaniin perustuvan, oikeiden näyttelijöiden päälle animoidun Scanner darklyn (2006) sekä Julie Delpyn ja Ethan Hawken tähdittämät Before sunrise (1995) ja Before sunset (2004), jonka käsikirjoituksesta Linklater oli Oscar-ehdolla.

Me and Orson Welles kertoo nuoresta Richardista (Zac Efron), joka halajaa näyttelijäksi ja pääsee sattuman kautta yhteistyöhön legendaarisen Orson Wellesin (Christian McKay) kanssa. Welles on parhaillaan työstämässä näytelmäänsä nimeltä Caesar ja on irtisanonut näytelmänsä Luciuksen, ja kun Richard sattumalta osuu paikalle ja osoittaa osaavansa laulaa, hän saa paikan.

Richard ihastuu Wellesillä töissä olevaan Sonjaan (Claire Danes) ja ihastus on molemminpuoleista. Sonja on kuitenkin uranainen, jolla ei lopulta ole varaa hengailla nuoren koulupojan kanssa, kun isommatkin kalat uivat lähistöllä.

Wellesin näytelmän työstämisen ilojen ja surujen seuraaminen on mielenkiintoista ja tarina on punottu hauskalla ja maanläheisellä tavalla. Me and Orson Wellesin parhautta on kuitenkin McKayn esittämä ohjaajanero. Mies näyttää aivan Wellesiltä ja käyttäytyy kuin ohjaaja konsanaan. Söpöliini Efron, vaikkakin nimellisesti elokuvan pääosanesittäjä, jää armottomasti McKayn varjoon.

Richardin ystävää Grettaa näyttelevä Zoe Kazan on muuten legendaarisen Elia Kazanin pojantytär.


Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Alkuperäinen nimi: Me and Orson Welles
Ohjaus: Richard Linklater
Käsikirjoitus: Holly Gent Palmo, Vincent Palmo Jr. perustuu Robert Kaplowin romaaniin
Pääosissa: Zac Efron, Christian McKay, Claire Danes, Ben Chaplin, Zoe Kazan, Kelly Reilly, Eddie Marsan, Leo Bill
Valmistusmaa: UK USA 2008
Genre: komedia, draama, romantiikka
IMDb
Traileri >>

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010