Kotona katseltua: Me and Orson Welles (2008) (****)

Richard Linklaterin ohjaama Me and Orson Welles oli jo jonkin aikaa katsottavien elokuvien listalla ja vihdoin sain sen käsiini. Linklater on tehnyt monia mielenkiintoisia elokuvia, kuten Philip K. Dickin romaaniin perustuvan, oikeiden näyttelijöiden päälle animoidun Scanner darklyn (2006) sekä Julie Delpyn ja Ethan Hawken tähdittämät Before sunrise (1995) ja Before sunset (2004), jonka käsikirjoituksesta Linklater oli Oscar-ehdolla.

Me and Orson Welles kertoo nuoresta Richardista (Zac Efron), joka halajaa näyttelijäksi ja pääsee sattuman kautta yhteistyöhön legendaarisen Orson Wellesin (Christian McKay) kanssa. Welles on parhaillaan työstämässä näytelmäänsä nimeltä Caesar ja on irtisanonut näytelmänsä Luciuksen, ja kun Richard sattumalta osuu paikalle ja osoittaa osaavansa laulaa, hän saa paikan.

Richard ihastuu Wellesillä töissä olevaan Sonjaan (Claire Danes) ja ihastus on molemminpuoleista. Sonja on kuitenkin uranainen, jolla ei lopulta ole varaa hengailla nuoren koulupojan kanssa, kun isommatkin kalat uivat lähistöllä.

Wellesin näytelmän työstämisen ilojen ja surujen seuraaminen on mielenkiintoista ja tarina on punottu hauskalla ja maanläheisellä tavalla. Me and Orson Wellesin parhautta on kuitenkin McKayn esittämä ohjaajanero. Mies näyttää aivan Wellesiltä ja käyttäytyy kuin ohjaaja konsanaan. Söpöliini Efron, vaikkakin nimellisesti elokuvan pääosanesittäjä, jää armottomasti McKayn varjoon.

Richardin ystävää Grettaa näyttelevä Zoe Kazan on muuten legendaarisen Elia Kazanin pojantytär.


Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Alkuperäinen nimi: Me and Orson Welles
Ohjaus: Richard Linklater
Käsikirjoitus: Holly Gent Palmo, Vincent Palmo Jr. perustuu Robert Kaplowin romaaniin
Pääosissa: Zac Efron, Christian McKay, Claire Danes, Ben Chaplin, Zoe Kazan, Kelly Reilly, Eddie Marsan, Leo Bill
Valmistusmaa: UK USA 2008
Genre: komedia, draama, romantiikka
IMDb
Traileri >>

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>