Kotona katseltua: Blood: The Last Vampire (2009) (***)

Olen jostain syystä viime aikoina katsonut paljon vampyyrielokuvia -sekä hyviä että huonoja sellaisia. Viime viikolla arvioimani Friikkisirkus: Vampyyrin oppipoika oli sieltä heikoimmasta päästä, Blood: The Last Vampire on puolestaan omassa genressään ihan mukiinmenevä seikkailu.

Samannimiseen, vuonna 2000 ilmestyneeseen japanilaiseen animeen pohjautuva Blood: The Last Vampire kertoo demoneita metsästävästä, vuosisataisesta puolivampyyri-Sayasta (Gianna), joka soluttautuu koulutyttöä näytellen Toisen Maailmansodan jälkeiseen Yhdysvaltain tukikohtaan tarkoituksenaan tuhota siellä liikkuvat demonit. Hänen tärkeimpänä tehtävänään on kuitenkin löytää Onigen (Koyuki), voimakas demoni, joka aikoinaan tappoi Sayan isän.

Elokuvan visuaaliset efektit jäävät paikoitellen tökeröiksi verrattuna siihen, mitä nykytekniikalla voidaan saada aikaiseksi. Tämän lisäksi hölmön näköiset demonit häiritsevät muuten ihan näpsäkkää miekanheiluttelua, jota siivittää toimiva musiikki. Tarinallisesti Blood: The Last Vampire ei ole kummoinen, mutta se ei ole tämän tyylilajin elokuvissa aina tarkoituskaan, vaan tarina toimii raameina näyttäville taisteluille. Lisäksi Gianna on ihanan tehokas taistelijana.

Pitäisi varmaan katsoa se alkuperäinen anime, sillä voisin kuvitella vauhdikkaan ja toiminnallisen tarinan toimivan paremmin animoituna kuin tällaisena näyteltynä versiona.

Dvd:lln ekstrana mukana on parikymmenminuuttinen making of sekä kooste kulissien takaa, missä mm. Gianna vertaa elokuvan stunttien tekemistä kidutukseen.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Blood: The Last Vampire
Ohjaus: Chris Nahon
Käsikirjoitus:  Chris Chow, perustuu Kenji Kamiyaman ja Katsuya Teradan alkuperäiskäsikirjoitukseen
Pääosissa:  Gianna, Allison Miller, Liam Cunningham, Larry Lamb, JJ Feild
Valmistusmaa: Hong-Kong / Ranska / Kiina 2009
Genre: toiminta
IMDb

[tekstiä muokattu alunperin Episodissa #8/2010 julkaistusta]

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>