Kotona katseltua: 1983 Maasta sinä olet tullut (Red Riding -trilogian 3. osa)

Brittiläisen jännitystrilogian kolmas osa, 1983 - Maasta sinä olet tullut, ajoittuu kolmisen vuotta myöhempään ajankohtaan kuin kakkososa. Taas katoaa nuori tyttö samaan tapaan kuin lähes kymmenen vuotta aiemmin, vaikka silloin katoamisista ja murhista tuomittu mies istuu kiven sisällä.

Poliisivoimien sisäpiirissä toimiva Maurice (David Morrissey, joka on ollut mukana koko trilogian ajan, mutta aikaisemmin pienemmässä roolissa) alkaa tutkia asiaa ja ounastella, ettei kaikki ole kunnossa, varsinkin kun hän nyt sattuu tietämään yhtä jos toistakin poliisin toiminnasta, mikä ei välttämättä kestäisi päivänvaloa. Tarinasta ei voi paljoa kertoa spoilaamatta sitä tai trilogian aikaisempia osia, mutta lopulta kaikki nivoutuu yhteen, niin vuoden 1974 murhat kuin vuonna 1980 käsitellytkin murhat.

Maasta sinä olet tullut on taas värimaailmaltaan ja tunnelmaltaan erilainen kuin edeltäjänsä, peilaten omaa aikaansa. Tämä visuaalinen keino on ollut ihastuttava tapa luoda aikaan sidottua ilmapiiriä. Samoin Fitzwilliamin kaupungin taustalla näkyvät ydinvoimaloiden jyhkeän karut muodot puhuvat omaa kieltään ja leimaavat koko kaupungin synkkyydellään.

Red Riding -trilogia on kokonaisuutena loistava jännäri, joka käsittelee syvälle ulottuvaa korruptiota hyvin seikkaperäisesti. Jopa niin, että se alkaa huolestuttaa, kun ajattelee, mitä kaikkea normaalielämässäkin näennäisen lain kuoren alla piileekään ja mitä kaikkea voidaan tehdä ja peitellä lain nimissä.


Tuomio: *****

F A C T  F I L E:
Alkuperäinen nimi: Red Riding: In the year of our Lord 1983
Ohjaus: Anand Tucker
Käsikirjoitus: Tony Grisoni, perustuu David Peacen romaaniin
Pääosissa: David Morrissey, Mark Addy, Robert Sheehan, Peter Mullan, Daniel Mays, Warren Clarke, Sean Bean
Valmistusmaa: UK 2009
Genre: trilleri, jännitys, draama
IMDb

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>