Tekstit

Näytetään tunnisteella orlando bloom merkityt tekstit.

New Yorkia rakkaudella - New York, I love you (2009) (****)

Kuva
Pidin kovasti vuonna 2006 ilmestyneestä episodielokuvasta Pariisi, rakkaudella - Paris, Je t'aime , jossa useat ohjaajat ja käsikirjoittajat yhteistyössä rakensivat rakkaustarinoihin kiedotun tilkkutäkin Pariisista. Mukana oli hyvin erilaisia tarinoita, osa hyvinkin taiteellisia, osa perinteisiä, mutta monet tarinoista olivat herkkiä. Nyt Paris, Je t'aimelle on tehty sisarelokuva New Yorkiin - New York, I love you , joka samalla tavalla koostuu useiden ohjaajien ja käsikirjoittajien työstämistä New Yorkiin sijoittuvista rakkaustarinoista. Elokuva on koostettu hieman eri tavalla kuin pariisilainen sisarensa - siinä missä Pariisin tarinat olivat yksittäisiä ja irrallaan toisistaan, New Yorkin tarinat kietoutuvat enemmän toisiinsa ja luovat tietyllä tavalla miellyttävämmän, varsinaisesta episodielokuvasta perinteisemmän draamaelokuvan tyylisen katsomiskokemuksen. Vaikka pidinkin Paris, Je t'aimesta , minun on myönnettävä, että viihdyin New York, I love you'n seurassa

Tammikuun poika - Orlando Bloom (s. 13.1.1977)

Kuva
Tammikuun pojaksi valikoitui ennen joulua Englannin Canterburyssä tammikuun 13. päivä 1977 syntynyt Orlando Bloom . Orlandon sukujuuret ovat mielenkiintoiset siinä mielessä, että hänen isänä pitämänsä Harry Bloom, joka kuoli pojan ollessa 4-vuotias, ei ollutkaan Orlandon biologinen isä. Orlandon ollessa 13-vuotias hänen äitinsä paljasti, että biologinen isä onkin perhetuttu Colin Stone, joka Harryn kuoleman jälkeen auttoi äitiä Orlandon ja sisarensa Samanthan kasvatuksessa. Lievästi lukihäiriöinen Orlando ei pärjännyt kovin hyvin koulussa, muuten kuin taideaineissa. 16-vuotiaana hän muutti Lontooseen ja liittyi National Youth Theatreen, jonka kautta hän sai stipendin British American Drama Academyyn. Kuten moni muukin aloitteleva näyttelijä, Orlandokin näytteli uransa alkuaikana lukuisissa brittisarjoissa. Vuonna 1999 Orlando osallistui ohjaaja Peter Jacksonin näyttelijöidenetsintätilaisuuteen ja loppu onkin historiaa: 18 kuukaudeksi Uuteen-Seelantiin kuvaamaan Tarua sormusten

Kalenteri 2010 - Hollywoodin miehet, osa 1/4

Kuva
Muutama tuttava (mm. Ofelia ja Hane ) on jo tehnyt hauskan poika- ja/tai tyttökalenterin uudelle vuodelle 2010, ja pitihän se minunkin sitten tehdä :) Päätin ottaa kalentereihini mukaan vain suosikkinäyttelijöitäni ja esitellä kunkin kuukauden kohdalla tämän kyseisen kuukauden aikana syntymäpäiväänsä viettävän suosikkini. Omat versiot ovat tulossa sekä miehille että naisille, molemmat neljässä osassa. Vuoden aloittaa tammikuun Orlando Bloom . Mies ei ole suurimpia suosikkejani, mutta pääsi listalle mukaan siksi, että tammikuulle oli ihan hirvittävän vaikea löytää ketään - eivätkö alkuvuodesta syntyneet ole Hollywoodiin suuremmin lähteneet? Bloomiin kiinnitin (kuten niin moni muukin) huomiota ensimmäisen kerran vaaleatukkaisena ja sinisilmäisenä Legolasina Tarussa sormusten herrasta , mutta sydämeni hän sulatti kunnolla vasta tummatukkaisena nuorukaisena Pirates of the Caribbeanissa . Suloinen ja sympaattisen oloinen engelsmanni, jonka varttumista seuraan mielenkiinnolla. Lisää Orl