Tekstit

Näytetään tunnisteella noomi rapace merkityt tekstit.

Joulukuun tyttö - Noomi Rapace (synt. 28. joulukuuta 1979)

Kuva
Joulukuun tytöksi vuoden 2010 kalenterissa valikoitui ruotsalainen, joulukuun 28. päivä vuonna 1979 syntynyt Noomi Rapace . Viime vuonna valitsin hänet vuoden naisnäyttelijäksi uskomattomasta suorituksestaan Stieg Larssonin romaanisarjasta tehdyssä elokuvatrilogiassa ( Miehet jotka vihaavat naisia , Tyttö joka leikki tulella , Pilvilinna joka romahti - linkeistä pääset arvioihini), joissa Rapace esittää hyväksikäytettyä, itsensä kovettanutta Lisbeth Salanderia, jonka sisällä palaa ja roihuaa. Tuo roolisuoritus nousi kertalinttuulla omissa kirjoissani yhdeksi elokuvahistorian parhaimmista naisrooleista. Rapace herätti roolillaan myös Hollywoodin tähtikoneiston huomion ja vuonna 2011 hänet nähdään mm. Sherlock Holmesin jatko-osassa Robert Downey Jr.:n ja Jude Law'n rinnalla. Yksityiselämässä Rapacella on vuonna 2005 syntynyt poika nimeltä Lev ja hän on naimisissa näyttelijä Ola Rapacen kanssa, joskin pari on hakenut arvioeroa.

Top 10 Badass Movie Babes, osa 1

Kuva
Minusta on ihana katsella elokuvissa rankkoja toiminnan naisia, naisia, jotka eivät vikise vaan jotka toimivat itse. Naisia, jotka ovat oikeita badasseja - oikealla asialla olevia oikeuden puolustajia, ja joskus jopa koston enkeleitä. Minun Top 10 suosikkini tässä, lista jaettuna kahteen osaan, koska muuten tästä tulisi juttuna kuvineen niin pitkä, ettei sopisi mihinkään :) Lisbeth Salander Millennium -trilogia: Miehet jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna joka romahti (kaikki 2009) Listan saa kunnian aloittaa viime vuonna yhdeksi kaikkien aikojen suosikkinaishahmojani noussut Lisbeth Salander ( Noomi Rapace ). Lisbeth ei ole mitenkään tyypillinen naishahmo: hän on raju ja rankka, tatuoitu, lävistetty, androgyyninen. Hän on teknisellä alalla, huippuhakkeri, mikä yleensä yhdistetään nörttipoikiin. Lisbeth on lapsuudessaan ja nuoruudessaan kaltoin kohdeltu, mutta aikuisena hän ei enää suostu pompoteltavaksi. Hän toimii yksin, ei luota kehenkään, ja hän h

2009 leffafiilikset - osa 4/4

Kuva
Viimeisessä osiossa vuoden parhaat näyttelijäsuoritukset ja paras elokuva :) Vuoden 3D Coraline Neil Gaimanin tarinaan perustuva Coraline on 3D:tä parhaimmillaan, hienoa ja kaunista! Tarina kertoo nuoresta Coraline-tytöstä, joka löytää uudesta kodistaan rinnakkaistodellisuuden, jossa elävät häntä rakastavat äiti ja isä (työhönsä uppoutuneiden oikeiden vanhempien sijaan) - joskin heillä on napit silmien paikalla. Toinen maailma vetää Coralinea puoleensa, mutta kuten arvata saattaa, toinen maailma ei olekaan sitä, miltä aluksi näyttää. Kolmiulotteisuus on tehty mahtavasti värikästä ja mielikuvituksellista tarinaa tukien. Vuoden Visut Avatar James Cameronin vuosikymmenen tekeillä ollut fantasiaseikkailu on visuaalisuudestaan palkintonsa ansainnut. Pandora -maailma, mihin tarina sijoittuu, on hurjan kauniisti toteutettu, todentuntuinen ekosysteemi, jossa kaikki on täydellistä ja alkuperäisasukkaat, monimetriset, siniset ja hännälliset na'vit eteerisen kauniita new age-tyy

Kalenteri 2010 - Hollywoodin naiset, osa 4/4

Kuva
Tyttökalenterin viimeisessä osassa sankarittaret lokakuusta jouluun. Lokakuussa on syntynyt monta suosikkiani kuten vaikkapa huippulahjakas Kate Winslet (5. lokakuuta 1975) ja supersuloinen Winona Ryder (29. lokakuuta 1971). Lokakuun tytöksi valikoitui kuitenkin yhtä elokuvahistorian hienointa naisroolia, prinsessa Leiaa, esittänyt Carrie Fisher . Fisher ei ikinä päässyt kunnolla Leian roolista yli ja on nähty sen jälkeen pääasiassa pienehköissä rooleissa, kuten useissa Kevin Smithin elokuvissa cameorooleissa sekä Ron Reinerin ihanassa Kun Harry tapasi Sallyn... -elokuvassa Sallyn ystävänä. Suursuosionsa jälkeen rankkaan lääke-, viina- ja huumekierteeseen jäänyt Fisher suuntautui myöhemmin kirjalliselle uralle ja on julkaissut useita romaaneja, joista omaelämäkerrallinen "Wishful Drinking" julkaistiin vuonna 2008. Lisää Carriesta IMDb:ssä .   Marraskuun tyttö on häkellyttävän kaunis Anne Hathaway , jonka silmiä voisin tuijotella ikuisuuden. Brokeback Mountainissa

Ruotsalaistrilogian tyydyttävä päätös - Pilvilinna joka romahti (****)

Kuva
Stieg Larssonin Millenium -trilogia saa päätöksensä tammikuun ensimmäisenä päivänä. Vuoden aikana julkaistu trilogia on ollut kunnianhimoinen ruotsalaishanke edesmenneen kirjailijan mestariteoksista. Miehet jotka vihaavat naisia kohahdutti rankalla kuvastollaan esitellessään meille sarjan päähahmon, Lisbeth Salanderin, jota ansiokkaasti läpi trilogian esittää Noomi Rapace . Tyttö joka leikki tulella oli vielä tiiviimmin Lisbethin elokuva jättäen toista pääosaa esittävän Michael Nyqvistin hahmon toimittaja Mikael Blomkvistin hyvinkin taustalle. Olen aikaisemmin kirjoitellut sarjan ykkösosasta täällä , kakkososasta täällä . Pilvilinna joka romahti sitoo nyt Lisbethin tarinan langat yhteen ja päättää trilogian katsojaa tyydyttävällä, joskaan ei ykkösosan tapaan yhtä mieleenpainuvasti. Viimeisessä osassa killbillimäisesti kuolleista noussut, henkitoreissaan oleva Lisbeth makaa sairaalassa. Häntä epäillään isänsä Alexander Zalachenkon ( Georgi Staykov ) murhayrityksestä ja pidetä

Tyttö joka leikki tulella - Lisbeth Salanderin seikkailu jatkuu

Kuva
Stieg Larssonin Millenium -trilogiaan perustuvan elokuvasarjan kakkososa Tyttö joka leikki tulella tulee teattereihin samaan aikaan (18.9.) romanttisen komedian The Ugly Truthin   kanssa. Voin vain kuvitella, kumpi elokuvista saa paremmat arvostelut ;-) Tyttö joka leikki tulella jatkaa Miehet jotka vihaavat naisi a -elokuvassa alkanutta hakkeri Lisbeth Salanderin ja Millenium -lehden päätoimittaja Mikael Blomkvistin tarinaa. Lisbeth ( Noomi Rapace ) palaa Ruotsiin reilun vuoden "maanpaon" jälkeen ja saa heti jäljilleen miehiä, jotka vihaavat naisia. Mikael ( Michael Nyqvist ) puolestaan saa toimitukseensa freelancer-toimittajan, joka on asiasta väitöskirjaa tekevän tyttöystävänsä kanssa selvittänyt naiskauppaa sekä uhrien että ostajien kantilta. Tutkimuksessa on ilmennyt raflaavia seikkoja mm. korkeiden virkamiesten osallisuudesta asiaan. Kun Dag tyttöystävineen murhataan, ja murha-aseesta löytyy Lisbethin sormenjäljet, alkaa maanlaajuinen ajojahti sekä virallisen pol

Ruotsalaista laatuelokuvaa

Kuva
Kirjoitan tätä junassa matkalla Helsingistä Savoon ja vieressäni istuu kaksi turistia, jotka puhuvat keskenään englantia minun ylitseni. Huomaan suomeksi kirjoittamisen olevan hirvittävän hankalaa tässä tilanteessa! Oman äidinkielen sanat ja sanajärjestykset katoavat täysin, kun toiseen korvaa höpistään maailmanpolitiikkaa vieraalla kielellä. Ruotsista on tänä vuonna tullut ainakin kaksi todella hyvää elokuvaa: Tomas Alfredsonin ohjaama erilainen vampyyridraama Ystävät hämärän jälkeen sekä N iels Arden Oplevin ohjaama, Stieg Larssonin bestselleriin perustuva loistava trilleri Miehet jotka vihaavat naisia . Näin Ystävät hämärän jälkeen keväällä teatterissa ja olin hyvin vaikuttunut sen erilaisuudesta ja viehätyksestä. Kirjoittelin siitä tuolloin arvion englanninkieliseen blogiini Movie Babblingsiin – voit lukea sen täältä . Miehet jotka vihaavat naisia jäi teatterikierroksellaan minulta väliin, joten odotin innolla sen näkemistä dvd:llä, ja näkemisen jälkeen voin sanoa olleeni v