Tekstit

Näytetään tunnisteella komistukset merkityt tekstit.

Those bloody sexy vampires... (Top 10, part 2)

Kuva
Seksikkäiden vampyyrien listan toinen osa eli Top 5 oli ihan hirvittävän vaikea laittaa järkevään järjestykseen. Edelleenkään en ole ihan varma, mihin järjestykseen sijat 2-4 laittaisin, koska nämä hemmot ovat aivan liian tasaväkisiä. Ykkönen oli kuitenkin tällä kertaa ylivoimainen. 5. Jason Patric - "Michael" - The Lost Boys Nuoruuteni suuri rakkaus, Jason Patric söpönä Michaelina The Lost Boysissa oli aikoinaan jotain ihan käsittämättömän kaunista. Muistan sijoittaneeni Patricin pitkään ykköseksi seksikkäimpien nuorukaisten listallani ja harmitelleeni sitä, että hän teki tuolloin aikoinaan niin harvakseltaan mainitsemisen arvoisia elokuvia. Joillekin isoin hottis Lost Boysissa on Kiefer Sutherlandin esittämä blondi David. Minä taas olin silloin aikoinaan ihan totaalisen Team Michael ;-) Michaelissa on jotain täydellisen viatonta, mutta samalla vaarallista - juuri sellaista aikuiseksi kasvamisen kompleksisuutta, jota aika moni tahollaan kokee. Michael tosin sotke

Those bloody sexy vampires... (Top 10, part 1)

Kuva
Oli aika jolloin vampyyrit elokuvissa olivat kalmankalpeita Nosferatuja, rumia hirviöitä, jotka yön pimeydessä kävivät juomassa viattomien uhriensa veret. Mutta eivät ole enää. Nykyvampyyrit ovat seksikkäitä kuin mitkä, ja jotkut jopa kimaltavat, mutta ei nyt mennä siihen. Koska olen tässä kevään aikana katsellut yhtä jos toistakin vampyyrikomistusta tv-sarjoissa, pannaanko torahammaspojat komeusjärjestykseen? :) Porukkaan ei nyt tällä kertaa kelpuutettu yhtään naispuolista vampyyria, vaikkapa esimerkiksi Salma Hayek ensimmäisen Hämärästä aamunkoittoon -elokuvan jumalaisena Satanico Pandemoniumina ehdottomasti kuuluisikin seksikkäimpien vampyyreiden joukkoon. This one's for you girls :) Osa 1 - sijat 10 - 6. Enjoy! 10. Peter Facinelli - "Carlisle Cullen" - Twilight-saaga Minulla oli itse asiassa vaikeuksia keksiä, kenet laittaisin listan häntään numerolle 10. Päädyin sitten antamaan sijoituksen blondille nimeltä Carlisle Cullen elokuvasarjasta Twilight . Jo

Maaliskuun poika: Jensen Ackles (synt. 1. maaliskuuta 1978)

Kuva
Maaliskuun pojan esittely tulee hieman myöhässä, sillä syntymäpäivä ehti harmillisesti mennä heti ensimmäisenä päivänä maaliskuuta. Tässä kuussa 33 vuotta täyttänyt, Teksasin Dallasissa syntynyt Jensen Ross Ackles hurmasi minut pikkuisessa indieromcomissa nimeltä Ten Inch Hero (josta juttu täällä ) ja sittemmin demoninmetsästäjäveljeksistä kertovassa tv-sarjassa Supernatural (josta kertovat jutut löytyy tämän tagin alta), johon koukutuin Anzin ja Mikaelan yllytyksestä täysin vuosi sitten. Tämä lähes liian komea näyttelijä valittiin vuonna 2009 Entertainment Weeklyn lukijoiden äänestyksessä vuoden toiseksi seksikkäimmäksi miesnäyttelijäksi (pöh, tyhmästi Robert Pattinsonin jälkeen). Supernaturalin lisäksi Ackles on nuorempana esiintynyt muissakin tv-sarjoissa kuten esimerkiksi Dawson's Creek , Dark Angel ja Smallville . Itse en ole näitä sarjoja katsonut ja tiedän Acklesin vain Winchesterin veljessarjan vanhimpana, ja jos nyt ei aina ehkä viisaimpana, mutta ainakin en

Joulukuun poika - Brad Pitt (synt. 18. joulukuuta 1963)

Kuva
Joulukuun pojaksi vuoden 2010 kalenterissa valikoitui Oklahomassa 18. joulukuuta 1963 syntynyt William Bradley Pitt . Söpöstä kiiltokuvapojusta pikkuhiljaa vakavasti otettavaksi näyttelijäksi kasvanut Pitt on ollut suosikkini pitkään, eikä pelkästään ulkonäkönsä takia. Tämäkin mies, niin kuin niin monet muut, vain paranee vanhetessaan. Thelman ja Louisen (1991) nuorena komistuksena ja Veren vankien (1994) surullisena vampyyrinä Pitt jäi helposti mieleen. 12 apinaa (1995) puolestaan esitteli aivan erilaisen Pittin - sekopäisen Jeffrey Goinesin rooli toi Pittille myös ensimmäisen Oscar-ehdokkuuden. David Fincherin ohjaamat Seitsemän (1995) ja Fight Club (1999) nostivat Pittin arvoa entisestään ja antoivat näyttelijälle jatkourallaan enemmän liikkumavaraa. Guy Ritchien elokuvassa Snatch (2000) Pitt esitti resuista mustalaista, jonka puheesta ei saanut mitään tolkkua, Steven Soderberghin Ocean-sarjassa hän oli puolestaan koko ajan jotain ruokaa natustava George Clooneyn para

Marraskuun poika - Gael Garcia Bernal (synt. 30. marraskuuta 1978)

Kuva
Marraskuun pojaksi vuoden 2010 kalenterissa valikoitui Meksikossa marraskuun 30. päivä 1978 syntynyt Gael Garcia Bernal . Tällä nuorella miehellä on takanaan laadukas merittilista ja hän on päässyt työskentelemään monien aikamme omaperäisimpien ja lahjakkaimpien ohjaajien kanssa. Uskomattoman kauniskasvoinen, erittäin lahjakas näyttelijä nousi tietoisuuteeni nähtyäni Alejandro Gonzales Iñarritun ulkomaisen elokuvan Oscar-ehdolla olleen elokuvan Amores Perros (2000), mistä myös tuli yksi suosikkielokuvistani. Koirien ympärille kiedottujen ihmissuhdetarinoiden kudelman jälkeen Gael nähtiin toisen maanmiehensä, Alfonso Cuaronin ohjaamassa elokuvassa Ja äitiäs kans (Y tu mama tambien) (2001), joka niin ikään pääsi Oscar-ehdolle, mutta käsikirjoituksesta. Näiden kahden elokuvan kautta nuoren meksikaanin tie Hollywoodiin oli auki, mutta siltikään Gaelia ei ole koskaan nähty kaupallisissa suurtuotannoissa. Gael esitti nuorta Ernesto Guevaraa nuoresta kapinallisesta kertovassa elokuva

Lokakuun poika: Hugh Jackman (synt. 12. lokakuuta 1968)

Kuva
Vuoden 2010 kalenterissa lokakuun pojaksi valikoitui Australian Sydneyssä 12. lokakuuta 1968 syntynyt Hugh Michael Jackman . Jackman nousi omaan tietoisuuteni vuonna 2000, kun näin ensimmäisen X-men -elokuvan. X-men (tai silloin aikoinaan suomalaisittain Ryhmä-X) oli suurin Marvel-suosikkini silloin teini-iässä, aivan loistava sarjakuva, josta suosikkihahmoikseni nousivat Storm ja tietenkin Wolverine. Kun näin Jackmanin X-menissä Wolverinena, mietin, että tällä kertaa valinta oli osunut täydellisesti kohdalleen. Siinä missä Halle Berryn Storm on hieman aneeminen ja hahmosta puuttuu sen sarjakuvassa nähtävä rankkuus, Jackman ON Wolverine. Vaikka Jackman osaa tanssia ja laulaa, ja onnistuu smoothilla asenteellaan vakuuttamaan vaikkapa kieroilevana taikurina Christopher Nolanin fantasiatrillerissa The Prestige , on hän silti parhaimmillaan hieman karheissa hahmoissaan - Wolverinen lisäksi vaikkapa Baz Luhrmanin Australia -eepoksen partasuisena karjapaimenena.

Syyskuun poika: Keanu Reeves (synt. 2. syyskuuta 1964)

Kuva
Syyskuun pojaksi tämän vuoden kalenterissa valikoitui Beirutissa, Libanonissa, 2. syyskuuta 1964 syntynyt Keanu Charles Reeves , joka siis täyttää tänään 46 vuotta. Keanu on Johnny Deppin ohella pitkäaikaisin suosikkini näyttelijärintamalla, ja edelleen going strong. Keanun näyttelijänlahjoista voidaan sanoa mitä sanotaan, mutta minä pidän hänen hieman jäykästä, mutta jollakin tavalla viattomuutta uhkuvasta tyylistään. Lisäksi minulle tämä suklaasilmä on ollut pitkäaikaisin valkokangasihastukseni, jota katson elokuvassa kuin elokuvassa. Keanun eksoottinen ulkonäkö tulee hänen geenisekoituksestaan - äitinsä on britti, mutta isänsä havaijilais-kiinalainen. Hänen nimensä tulee havaijista ja tarkoittaa kutakuinkin "vuorten yli nousevaa viileää tuulta". Libanonissa syntymänsä jälkeen hän asui lapsuutensa ja nuoruutensa Kanadassa, missä myös sai innostuksen pelata jääkiekkoa. Keanu on aina pitänyt yksityiselämänsä visusti omana tietonaan, eikä ole antanut paljoakaan itse

Elokuun poika: Ben Barnes (synt. 20. elokuuta 1981)

Kuva
Elokuun pojaksi tämän vuoden kalenterissa valikoitui 20. elokuuta 1981 Lontoossa syntynyt Benjamin Thomas Barnes . Barnes ei ole suurimpia suosikkejani, mutta koska ketään sellaista ei näyttänyt olleen syntynyt elokuussa, päätin antaa tilaa tälle kauniskasvoiselle brittinuorukaiselle. Barnes on jäänyt minulle mieleen Narnia 2: n prinssi Kaspianina sekä esimerkiksi Stardust - Tähtisumua -fantasian nuorena Dunstan Thornina. Viimeksi näin hänet Oscar Wilden klassikkoromaaniin perustuva elokuva Dorian Gray , jossa Barnes esitti nimiroolia sekä esittämässä venäläistä maahanmuuttajaa Britanniassa elokuvassa Bigga than Ben . Prinssi Kaspianin rooliin hän palaa loppuvuodesta kolmannessa Narniassa   ( The Chronicles of Narnia: The Voyage of the Dawn Trader ) (tai kuningas Kaspian se taitaa olla tällä kertaa). Ben on söötti poju, josta saattaa iän karttuessa kuoriutua vielä vaikka mitä :) Ulkonäöksellisesti Benissä on jotain samaa kuin nuoressa Keanu Reevesissa - ehkä siksi hän niin

Heinäkuun poika: Vin Diesel (synt. 18.7.1967)

Kuva
Vuoden 2010 kalenterissa heinäkuun pojaksi valikoitui 18. heinäkuuta 1967 New Yorkissa syntynyt Mark Sinclair Vincent eli Vin Diesel . Jostain syystä (en enää muista oliko se jonkun ystäväni suositus vai mikä) katsoin 2000-luvun alussa scifi-trillerin Pitch Black , joka oli mielestäni ihanan synkkä. Siinä oli pääosassa muskelimies, josta en muistaakseni ollut koskaan kuullut. Minä en silloin nuorempana suuremmin muskelimiehistä välittänyt, mutta jokin tässä äijänköriläässä sai minun mielenkiintoni heräämään. Ehkä se oli se matalan möreä, hieman rahiseva ääni. Sittemmin olen katsonut miehen elokuvat melkein kaikki. Tilasin jopa jenkeistä hänen itsensä ohjaaman lyhytelokuvan Multi-Facial , josta pidin paljon ja tulin siihen tulokseen, että ei tämä mies mikään huono näyttelijä ole, vaikka niin monet häntä sellaisena pitivätkin - kuten niin monia muskeleilla varustettuja toimintasankareita nyt yleisestikin. Ja kyllä, jopa The Pacifier - Tuttisoturi on minusta hauska ja ihan onnist

Kesäkuun poika, Johnny Depp (s. 9.6.1963)

Kuva
Kesäkuun pojaksi valikoitui vuoden 2010 kalenterissa Kentuckyssä kesäkuun 9. päivä 1963 syntynyt John Christopher Depp II , joka täyttää tänään 47 vuotta. Kolmen Oscarin ehdokas (2004: Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl , 2005: Finding Neverland ja 2008: Sweeney Todd ) Depp on mielestäni yksi tämän hetken karismaattisimpia ja lahjakkaimpia näyttelijöitä, ja yksi suurimpia näyttelijäsuosikkejani. Olisikohan se ollut Cry-Baby ensimmäinen Depp-leffa, jonka silloin pikkutyttönä näin? Joka tapauksessa muistan, kuinka minulla oli Cry-Baby -leffan jostain lehdestä repäisty sivun kokoinen kuva seinällä kaikkien hevareiden joukossa. Silloin nuorena kun itsellä oli tapana päällystää kaikki seinät bändi- yms. kuvilla. Se elokuva, joka kuitenkin lopullisesti teki minusta suuren Johnny -fanin, oli Gilbert Grape ja sen jälkeen olen hänen uraansa mielenkiinnolla seurannut (kuten myös samassa elokuvassa Deppin pikkuveljeä esittävän Leonardo DiCaprion , joka teki siinä yhde

Jos ei muuta niin edes silmänruokaa - Prince of Persia: The Sands of time (2010) (**)

Kuva
Kauniiden miesten, silmänruoan ja seikkailun ystävänä minunkin piti lähteä leffateatteriin kuluttamaan kaksi tuntia elämästäni Persian Prinssin seurassa :) Suosittuun peliin pohjautuva Prince of Persia: The sands of time kertoo Dastanista ( Jake Gyllenhaal ), joka orpona pikkupoikana pääsee oikeamielisen kuninkaan ( Ronald Pickup ) ottopojaksi tämän biologisten poikien vertaiseksi. Aikuisenakin veljekset pitävät yhtä, vaikka pieniä jännitteitä ilmassa onkin. Vanhin veli Tus ( Richard Coyle , joka oli suuri suosikkini brittiläisessä Coupling -tv-sarjassa), keskimmäinen Garsiv ( Toby Kebbell ) ja nuorimmainen Dastan (Gyllenhaal) suuntaavat setänsä Nizamin ( Ben Kingsley ) tiedustelujen takia sotaretkelle Alamutin pyhänä pidettyyn kaupunkiin. Kaupungin valtaus onnistuu Dastanin neuvokkuuden ansiosta, mutta kun kuningas valtausjuhlallisuuksissa salamurhataan, epäilykset osoittavat ottopoikaan. Dastan pakenee Alamutin prinsessan Taminan ( Gemma Arterton ) kanssa mukanaan salaperäinen

Toukokuun poika - Colin Farrell (s. 31.5. 1976)

Kuva
Toukokuun pojaksi vuoden 2010 kalenterissa valikoitui Irlannin Dublinissa 31. toukokuuta 1976 syntynyt Colin James Farrell , joka siis täyttää tänään 34 vuotta. Ensimmäisen kerran näin suklaasilmäisen Farrellin Steven Spielbergin ohjaamassa, Philip K. Dickin novelliin perustuvassa scifissä Minority Report (2002), missä hän oli Tom Cruisen vastanäyttelijänä. Tuolloin en jostain syystä suuremmin vielä kiinnittänyt huomiota tähän Irlannin lahjaan maailmalle, vaan vasta Daredevilissä Ben Affleckin näyttelemän sankarin vastustajana Napakymppinä. Koska olen melkoisen näyttelijäuskollinen, siitä lähtien Farrellin nimi on kuulunut niihin, jotka heti saavat näppini tarttumaan elokuvaan kiinni. Joel Schumacherin ohjaaman Tigerlandin (2000) kautta Hollywoodin isoksi nimeksi noussut Farrell on sittemmin saavuttanut yhtä jos toista ja päässyt työskentelemään arvostettujen ohjaajien kuten vaikkapa Spielberg, Oliver Stone , Terrence Malick ja Woody Allen . Silti hän ei ole kieltäytynyt pi

Huhtikuun poika - Heath Ledger (s. 4.4. 1979)

Kuva
Vuoden 2010 Hollywood-kalenterissa huhtikuun pojaksi valikoitui edesmennyt Heath Andrew Ledger , joka tänään täyttäisi 31 vuotta ellei surullisesti olisi menehtynyt kaksi vuotta sitten. Australian Perthissä syntynyt Ledger oli kompromisseja tekemätön näyttelijä, joka jo nuoresta pitäen tiesi mitä halusi. Hän valikoi roolinsa sen mukaan, mikä häntä itseään kiinnosti ja minkä koki haasteena itselleen, ei sen mukaan mistä saisi eniten palkkaa. Teatteria harrastavan sisarensa Katen jalanjäljissä näyttelijämaailmaan kivunnut Ledger muutti kotoa pois 16-vuotiaana ja ajoi kaverinsa kanssa läpi Australian Sydneyiin, jossa kuvitteli olevan paremmat mahdollisuudet uran luomiselle. Surffaripoika pääsi mukaan pikkurooleihin, joista ponnisti ensimmäiseen isompaan tuotantoon nimeltä Two hands , vastapelurinaan Bryan Brown . Tämän innoittamana hän matkusti Amerikkaan, jossa pääsi mukaan teinikomediaan 10 things I hate about you , mikä olisi poikinut söpölle nuorelle aussille teinirooleja yllin