Tekstit

Näytetään tunnisteella ethan hawke merkityt tekstit.

Those bloody sexy vampires... (Top 10, part 1)

Kuva
Oli aika jolloin vampyyrit elokuvissa olivat kalmankalpeita Nosferatuja, rumia hirviöitä, jotka yön pimeydessä kävivät juomassa viattomien uhriensa veret. Mutta eivät ole enää. Nykyvampyyrit ovat seksikkäitä kuin mitkä, ja jotkut jopa kimaltavat, mutta ei nyt mennä siihen. Koska olen tässä kevään aikana katsellut yhtä jos toistakin vampyyrikomistusta tv-sarjoissa, pannaanko torahammaspojat komeusjärjestykseen? :) Porukkaan ei nyt tällä kertaa kelpuutettu yhtään naispuolista vampyyria, vaikkapa esimerkiksi Salma Hayek ensimmäisen Hämärästä aamunkoittoon -elokuvan jumalaisena Satanico Pandemoniumina ehdottomasti kuuluisikin seksikkäimpien vampyyreiden joukkoon. This one's for you girls :) Osa 1 - sijat 10 - 6. Enjoy! 10. Peter Facinelli - "Carlisle Cullen" - Twilight-saaga Minulla oli itse asiassa vaikeuksia keksiä, kenet laittaisin listan häntään numerolle 10. Päädyin sitten antamaan sijoituksen blondille nimeltä Carlisle Cullen elokuvasarjasta Twilight . Jo

New Yorkia rakkaudella - New York, I love you (2009) (****)

Kuva
Pidin kovasti vuonna 2006 ilmestyneestä episodielokuvasta Pariisi, rakkaudella - Paris, Je t'aime , jossa useat ohjaajat ja käsikirjoittajat yhteistyössä rakensivat rakkaustarinoihin kiedotun tilkkutäkin Pariisista. Mukana oli hyvin erilaisia tarinoita, osa hyvinkin taiteellisia, osa perinteisiä, mutta monet tarinoista olivat herkkiä. Nyt Paris, Je t'aimelle on tehty sisarelokuva New Yorkiin - New York, I love you , joka samalla tavalla koostuu useiden ohjaajien ja käsikirjoittajien työstämistä New Yorkiin sijoittuvista rakkaustarinoista. Elokuva on koostettu hieman eri tavalla kuin pariisilainen sisarensa - siinä missä Pariisin tarinat olivat yksittäisiä ja irrallaan toisistaan, New Yorkin tarinat kietoutuvat enemmän toisiinsa ja luovat tietyllä tavalla miellyttävämmän, varsinaisesta episodielokuvasta perinteisemmän draamaelokuvan tyylisen katsomiskokemuksen. Vaikka pidinkin Paris, Je t'aimesta , minun on myönnettävä, että viihdyin New York, I love you'n seurassa

Kotona katseltua: What doesn't kill you (2008) (***)

Kuva
Ohjaaja-käsikirjoittaja Brian Goodmanin omiin kokemuksiin pohjautuva What doesn't kill you on tarina kahdesta kaveruksesta, jotka lapsuudesta lähtien ovat kuin veljekset, mutta jotka jo nuorena päätyvät lain väärälle puolelle. Brian ( Mark Ruffalo ) ja Paulie ( Ethan Hawke ) elävät aikuisenakin kädestä suuhun, ryöstellen kaikkea pientä, mitä paikallinen rikollispomo Pat Kelly (jota esittää Goodman itse) heitä pyytää tekemään. Brian on naimisissa suloisen Stacyn ( Amanda Peet ) kanssa ja hänellä on kaksi lasta, Paulie puolestaan on naisia hurmaava ikisinkku, joka haluaa elämältään enemmän kuin mitä pikkurikollisena on mahdollista saada. Kun Pat joutuu vankilaan, pomon talutushihnasta irti päässeiden poikien nälkä kasvaa ja niin myös rikosten koko. Lisäksi Brian vajoaa käyttämään mitä tahansa huumeen kaltaista hänelle tarjotaankaan. Kun rötöstelyjen koko kasvaa, niin kasvaa myös kiinnijäämisen riski. What doesn't kill you ei vakuuta ihan niin voimakkaasti kuin se haluaisi

Vampyyreitä jotka eivät kimalla - Daybreakers (***)

Kuva
On vuosi 2019 ja ihmiskunta on saanut vampyyritartunnan - nyt vampyyrit johtavat maailmaa ja ihmiskunta on kuolemassa sukupuuttoon. Ihmisiä kasvatetaan tehotuotantofarmeilla kuin eläimiä ikään ja heistä kerätään verta vampyyrikunnan tarpeisiin. Vähiin käy ennen kuin loppuu, sanotaan, ja näin on käymässä ihmisille. Heitä metsästetään veritehtaaseen, mutta mikäli aitoa luomutuotetta on tarjolla, harva metsästäjistäkään pystyy vastustamaan kiusausta. Veren vähyys alkaa saada aikaan ikäviä mutaatioita vampyyreissä - toistensa verta syövät muuttuvat kammottaviksi hirviöiksi, joissa ihmisyyttä ei ole jäljellä lainkaan. Veritehtaassa tohtori Edward Dalton ( Ethan Hawke ) pyrkii toisaalta löytämään keinoa tuottaa verivalmistetta, jolla veripula ja mutaatiot saataisiin aisoihin. Oikeasti hän kuitenkin haluaisi löytää parannuskeinon vampyrismille, mutta tutkimus tuottaa enemmän räjähtäneitä ruumiita kuin tuloksia. Sattumalta Edward törmää ryhmään ihmisiä, joita johtaa Willem Dafoen esit

Kaunis elämä ennen auringonlaskua

Kuva
113. R. Benigni: Kaunis elämä (La vita e bella) (1997) (dvd 29/6) - ***** Aikanaan listatessani Top 5 elokuvia, jotka saavat kyyneleet silmiin , Tero vinkkasi oman suosikkinsa kyseiselle listalle - Roberto Benignin Kaunis elämä . Laitoin leffan saman tien tilaukseen, mutta vasta nyt sen sain katsottua. Piti nimittäin odottaa sopivaa hetkeä tällaisen teoksen katsomiselle. Ja täytyy myöntää, että Tero oli oikeassa. Kaunis elämä on todella koskettava elokuva. Se on tarina yltiöpositiivisesta Guidosta (Benigni itse), joka Toisen Maailmansodan alaisessa Italiassa ihastuu kauniiseen opettajaan Doraan ( Nicoletta Braschi ). Pari menee naimisiin ja perheeseen syntyy poika - mutta sitten kylästä viedään kaikki juutalaissyntyiset keskitysleirille Saksaan. Guido ja hänen poikansa ovat listalla, mutta positiivisen elämänasenteensa ansiosta Guido saa pidettyä leirin todellisen puolen pojaltaan salassa. Kun loppu lopulta tulee, on se karu, mutta kaunis ja Guidon tapaan surullisuudessaan positiiv

Loppukuun leffa-arviot

Kuva
93. McG: Terminator Salvation (2009) (cinema 27/5) - ** (Tarkemmin Babblingsissa ) Terminaattorin neljäs osa kertoo tarinaa saagan toiseksi suurimman legendan, aikuisen John Connorin ( Christian Bale ) maailmassa, jonka koneet ovat vallanneet ja Skynet kaappaa jäljellä rimpuilevia ihmisiä vangeikseen. Pienet kapinallissolut ympäri maailmaa koittavat taistella alati tehokkaamiksi kehittyviä koneita vastaan, mutta homma alkaa toimia vasta kun Connor ottaa ohjat käsiinsä. Edellisiin Terminaattoreihin verrattuna huteraan tarinaansa liian ryppyotsaisesti suhtautuva, paikoitellen kylläkin viihdyttävää ja vauhdikasta actionia tarjoava elokuva ei vedä vertoja kahdelle ensimmäiselle mestariteokselle. 94. F. Cavayé: Kaiken se kestää (Pour elle) (2008) (cinema 27/5) - *** Ranskalainen Kaiken se kestää kertoo kolmehenkisestä perheestä, jonka äiti yllättäen pidätetään epäiltynä murhasta. Äiti ( Diane Kruger ) tuomitaan 20 vuodeksi vankeuteen ja isä ( Vincent Lindon ) koittaa kaikkia kein