Tekstit

Näytetään tunnisteella dustin hoffman merkityt tekstit.

Kotona katseltua: Pienin painajainen perheessä (2010) (**)

Kuva
Perhe on painajainen -elokuvasarja on edennyt kymmenessä vuodessa kolmanteen osaansa. Sarjan ensimmäinen osa oli ihastuttavan kaheli perhekohellus, jossa Ben Stillerin esittämä Greg Focker pyrki pääsemään tulevan appiukkonsa, entisen CIA-agentti Jack Byrnesin ( Robert De Niro ) kanssa sinuiksi. Sarjan kolmas osa on nimeltään Pienin painajainen perheessä (Little Fockers) ja voisi kuvitella, että se kertoo Fockereiden lapsista. Lapsiahan Gregillä ja hänen vaimollaan Pamilla ( Teri Polo ) toki on kaksin kappalein, mutta nämä keskenään hyvin erilaiset kaksoset jäävät kyllä elokuvassa aivan kokonaan taka-alalle. Elokuva keskittyy siihen, mistä sarjan edetessä suurin huumori on tähänkin asti saatu, eli Gregin ja Jackin suhteeseen. Heidän suhteensa on alkanut nimittäin lämmetä ja niinpä Jack kaksosten syntymäpäiväjuhlien aattona päättää ojentaa suvun päämiehen -Godfockerin- tehtävät Gregille. Greg hämmentyy tästä kovin, mutta lopulta ottaa kunnian vastaan juhlallisesti. Kapuloita

Elokuun viiden tähden leffat

Kuva
Viimekertaisesta leffakatselujen yleispäivityksestä on mennyt jo sen verran aikaa, etten jaksa arvioida kaikkia niitä lomaelokuvia, jotka tuli kesän aikaan läpi kahlattua. Joistakin saatan jossakin vaiheessa kirjoitella, mutta tähditykset niistä löytyy edelleen täältä . Mutta elokuu on ollut jännä - tähän mennessä olen katsonut vain hyviä elokuvia :) ja mikäs sen mukavampaa! 133. S. Dunn, S. McFadyen: Global metal (2008) (dvd 1/8) - ***** Sam Dunnin ja Scot McFadyenin ohjaama dokumentti hevimetallin globaaliudesta on loistava katselmus. Global metal on jatkoa miesten aikaisemmalle dokumentille, arvostetulle Metal: A headbanger's journey :lle . Dokumentissa matkaillaan sellaisissa maissa kuin Brasilia, Intia, Kiina, Indonesia ja Arabiemiraatit (Iraniin ryhmä ei päässyt kuvaamaan) - ja kaikista maista he löytävät sydämeltään samanlaisia, musiikille sielunsa menettäneitä ihmisiä, jotka kuitenkin ovat hyvin erilaisia maansa omasta kulttuurista johtuen. Dokumentti on äärimmäisen