Tekstit

Näytetään tunnisteella tom hiddleston merkityt tekstit.

Elokuva-arvostelu: Thor (2011)

Kuva
Kenneth Branagh on ohjaajana parhaiten tunnettu arvostetuista Shakespeare-tulkinnoistaan (mm. Henry V , Paljon melua tyhjästä, Hamlet ). Taustansa vuoksi hän kuulosti hieman epäuskottavalta vaihtoehdolta ohjaamaan myyttistä, joskin Marvelin sarjakuvatehtaan popularisoimaa tarinaa ukkosenjumala Thorista. Lopputulos kuitenkin tekee kunniaa niin ikiaikaiselle jumaltarulle kuin sarjakuvallekin. Kolmiulotteisena julkaistava Thor ottaa pääasialliseksi tarinan kohteekseen isän ja pojan suhteen sekä veljeskateudesta juurensa juontavan hyvän ja pahan kamppailun. Sarjakuvan hengen mukaisesti tarina kulkee sekä visuaalisesti komeassa ja maagisessa Asgardin valtakunnassa että rahvaanomaisessa Maassa. Asgardissa tapahtuvissa kohtauksissa sekä kolmiulotteisuus että koko tarinan henki on parhaimmillaan, kun taas Maassa vietetyn ajan ympärille kiedottu tarina on puolestaan hieman hatara, vaikkakin hauska. Ukkosenjumala Thor ( Chris Hemsworth ) on nousemassa valtaistuimelle isänsä Odinin ( Anth