Tekstit

Näytetään tunnisteella sharlto copley merkityt tekstit.

Kotona katseltua: District 9 (2009) (****)

Kuva
[Teksti julkaistu alun perin Episodissa #2/2010, siitä ajankohtaistettu blogia varten] Vuoden 2009 erikoisimpiin tuotoksiin kuuluu etelä-afrikkalaisen Neil Blomkampin Johannesburgin slummissa ohjaama District 9 . Se kertoo kaupungin ylle 20 vuotta aikaisemmin ilmestyneestä avaruusaluksesta ja sen pakolaisleirille siirretyistä matkustajista, rapumiehiksi kutsutuista avaruusolioista. Rapumiehet eivät ole Linnunradan älymystöä ja siksi heidät on voitu sijoittaa slummin kaltaiseen leiriin. Jännite ihmisten ja muukalaisten välillä kasvaa ja hallitus päättää siirtää rapumiehet kauemmaksi asutuksesta. Häätötyöhön valitaan toimistorotta Wikus van der Merwe ( Sharlto Copley ), jonka elämä mullistuu hommassa täysin. Toimivalla tavalla tämän päivän muukalaisvihaa ja Apartheidia sivuava tieteiselokuva sekoittaa aidolta tuntuvaa dokumentaarista reportaasia näyteltyyn, toimintapainotteiseen elokuvaan. Surkeissa oloissa asustavat muukalaiset ovat kuin suoraan uutisista ja antavat mielenkiint

Toimintaa pilke silmäkulmassa - The A-Team (2010) (****)

Kuva
Kun näin The A-Teamin trailerin, ajattelin, että tuo leffa on pakko nähdä. Olen fanittanut pilke silmäkulmassa tehtyjä toimintaleffoja lähes aina, jopa niin, että nuorempana listasin suosikkigenrekseni juurikin kunnon toimintamätön. The A-Team perustuu 80-luvulla suosittuun tv-sarjaan, joka ilmeisesti kuitenkin näkyi Suomessa rajoitetusti, koska en itse muista sarjasta kuuleenikaan tuolloin, vaikka kaikki Ritari Ässät ja muut katsoin silmä tapilla. Elokuva The A-Team kertoo Hannibal Smithin ( Liam Neeson ) johtamasta soturiporukasta, johon kuuluu kaunis poika Face - Bradley Cooper , hullu lentäjä-ässä Murdock - Sharlto Cooper ja joukon lihaslimppu B.A. - Quinton "Rampage" Jackson , ja joka selvittää aina ne hankalimmat jutut. Kunnes heidät petetään ja koko joukko nakataan vankilaan. Näppäräsormiset miehet eivät kuitenkaan makaa laakereillaan edes vankilassa vaan pakosuunnitelma on vireillä - maine kun pitää puhdistaa ja vankilan seinien sisäpuolelta se ei niin helpost