Tekstit

Näytetään tunnisteella listat merkityt tekstit.

Those bloody sexy vampires... (Top 10, part 2)

Kuva
Seksikkäiden vampyyrien listan toinen osa eli Top 5 oli ihan hirvittävän vaikea laittaa järkevään järjestykseen. Edelleenkään en ole ihan varma, mihin järjestykseen sijat 2-4 laittaisin, koska nämä hemmot ovat aivan liian tasaväkisiä. Ykkönen oli kuitenkin tällä kertaa ylivoimainen. 5. Jason Patric - "Michael" - The Lost Boys Nuoruuteni suuri rakkaus, Jason Patric söpönä Michaelina The Lost Boysissa oli aikoinaan jotain ihan käsittämättömän kaunista. Muistan sijoittaneeni Patricin pitkään ykköseksi seksikkäimpien nuorukaisten listallani ja harmitelleeni sitä, että hän teki tuolloin aikoinaan niin harvakseltaan mainitsemisen arvoisia elokuvia. Joillekin isoin hottis Lost Boysissa on Kiefer Sutherlandin esittämä blondi David. Minä taas olin silloin aikoinaan ihan totaalisen Team Michael ;-) Michaelissa on jotain täydellisen viatonta, mutta samalla vaarallista - juuri sellaista aikuiseksi kasvamisen kompleksisuutta, jota aika moni tahollaan kokee. Michael tosin sotke

Those bloody sexy vampires... (Top 10, part 1)

Kuva
Oli aika jolloin vampyyrit elokuvissa olivat kalmankalpeita Nosferatuja, rumia hirviöitä, jotka yön pimeydessä kävivät juomassa viattomien uhriensa veret. Mutta eivät ole enää. Nykyvampyyrit ovat seksikkäitä kuin mitkä, ja jotkut jopa kimaltavat, mutta ei nyt mennä siihen. Koska olen tässä kevään aikana katsellut yhtä jos toistakin vampyyrikomistusta tv-sarjoissa, pannaanko torahammaspojat komeusjärjestykseen? :) Porukkaan ei nyt tällä kertaa kelpuutettu yhtään naispuolista vampyyria, vaikkapa esimerkiksi Salma Hayek ensimmäisen Hämärästä aamunkoittoon -elokuvan jumalaisena Satanico Pandemoniumina ehdottomasti kuuluisikin seksikkäimpien vampyyreiden joukkoon. This one's for you girls :) Osa 1 - sijat 10 - 6. Enjoy! 10. Peter Facinelli - "Carlisle Cullen" - Twilight-saaga Minulla oli itse asiassa vaikeuksia keksiä, kenet laittaisin listan häntään numerolle 10. Päädyin sitten antamaan sijoituksen blondille nimeltä Carlisle Cullen elokuvasarjasta Twilight . Jo

Omat suosikit: Guilty pleasures, movies Top 5

Kuva
Meillä kaikilla on elokuvia, joita katsomme kerta toisensa jälkeen, uudestaan ja uudestaan. Osa niistä elokuvista on hyviä, kriitikoidenkin arvostamia klassikoita ja mestariteoksia, osa taas sisältää jotain sellaista kummallista ja mukavaa, että se vetoaa meihin huolimatta siitä, ettei elokuva välttämättä mikään arvostelumenestys koskaan olisi ollutkaan. Tässä minun viiden tällaisen guilty pleasuren joukko, joskin se on hieman laajempi kokonaisuus kuin vain viisi elokuvaa. Young Einstein Vaihtoehtoinen tarina Albert Einsteinin nuoruudelle on Yahoo Seriousin versio vuodelta 1988. Tasmaniassa syntynyt Albert yrittää keksiä, miten olueen saadaan kuplia, ja tulee siinä samalla keksineeksi ydinvoiman. Koittaessaan saada patenttia maailmankuululle kaavalleen E=mc2, paha kilpailija varastaa kaavan ja Albert joutuu matkaamaan Ranskaan asti estämään ydinkatastrofin. Tämä komedia on jotenkin niin sydämellisen hömppä, että katsoin sitä nuorempana ties kuinka monta kertaa. Vieläkin se aiheu

Omat suosikit: Jouluelokuvat Top 5

Kuva
Jouluun ei ole enää kauan ja päätinpä sitten minäkin kantaa korteni kekoon ja listata mielestäni parhaat jouluelokuvat. Kun aloin muistella oikein hyviä jouluelokuvia, pääni löi tyhjää. Enkö muka muista yhtään jouluelokuvaa? Enkö minä muka ole katsonut jouluelokuvia? Hetken aikaa kaiveltuani sain kasaan tällaisen listan :) Die Hard (1988) Vuonna 1988 ilmestynyt John McTiernanin ohjaama Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli on yksi toimintaelokuvien klassikoita ja samalla yksi suurimpia suosikkejani. Joulun viettoon vaimonsa luokse haikaileva John McClane ( Bruce Willis ) päätyy kotijoulun sijaan taistelemaan Hans Gruberin ( Alan Rickman ) johtamaa terroristijoukkoa vastaan pilvenpiirtäjän sokkeloissa. Eipä ole tarjolla ainakaan liian imelää joululässytystä ;-) Nightmare Before Christmas (1993) Nightmare Before Christmas on Henry Selickin ohjaama animaatio Halloweenin kuninkaasta Jack Skellingtonista, joka haluaakin perinteisen Halloween-pelottelun sijaan Joulupukiksi Joulup

Judge me by my quotes, do you?

Kuva
Jokin aika sitten Bubble ehdotteli minulle postauksen aiheeksi listata leffasanontoja, jotka ovat siirtyneet ihan normaalin elämän käyttöön. Mitään ehdotonta listaa näistä on mahdotonta tehdä, sillä sanonnatkin muuttuvat ajan mittaan ja joskus paljonkin käytössä ollut lausahdus saattaa kadota jossain vaiheessa jäljettömiin. Eilen illalla nukkumaan mennessä aloin mietiskellä näitä sanontoja ja huomasin, että yllätys yllätys, aika monet niistä liittyvät Star Warsiin . Ja kaikki eivät ole edes sanontoja, mutta liittyvät kyseiseen leffasarjaan muuten. Esimerkiksi maantiellä autolla ajaessani / kyydissä ollessani saatan jedimäisesti huitoa kädelläni edellä hitaasti ajavan auton suuntaan ja sanoa "käänny tuosta risteyksestä oikealle", jotta hidastelijasta pääsisi eroon. Joskus tämä toimiikin ;-) Tähtien sodasta tulevia sanontoja riittää. Jos jollakin läheiselläni tai tuttavallani menee jokin asia todella hyvin, saatan sanoa "The Force is strong with this one" tai j

Top 10 Badass Movie Babes, osa 2

Kuva
Esittelin puolet Badass Babe Top 10 -listastani eilen , tässä tulee listan toinen puolisko :) Prinsessa Mononoke Prinsessa Mononoke (1997) Minusta piti tulla isona susitutkija. Siksi Hayao Miyazakin jättimäisellä sudella ratsastava ärhäkkä San - muiden tuntema Prinsessa Mononoke - ratsasti tiensä minun sydämeeni kertakatsomisella. Mononoke ei kuvia eikä ihmisiä kumarra, vaan elää juuri sellaista oikeaksi katsomaansa elämää kuin haluaa. Hän on oikeamielinen jopa niin pitkälle, että se uhkaa ylittää maalaisjärjen, mutta kaiken temperamentin alla on kuitenkin hyvä sydän. Minulle Mononoke on Nausicaän ohella yksi Miyazakin tärkeimpiä naishahmoja, vaikka kaikki Miyazakin tyttöhahmot ovatkin itsenäisiä ja ihania, ja sitä kautta erittäin rakastettavia. Charly Baltimore Long kiss goodnight (1996) Muistinsa menettäneen naisen muisti alkaa palailla pätkittäin ja kiltistä kiharatukkaisesta brunetista kuoriutuu sähäkkä blondi, opettajattaresta ammattitappaja. Äidin roolista tämä nain

Top 10 Badass Movie Babes, osa 1

Kuva
Minusta on ihana katsella elokuvissa rankkoja toiminnan naisia, naisia, jotka eivät vikise vaan jotka toimivat itse. Naisia, jotka ovat oikeita badasseja - oikealla asialla olevia oikeuden puolustajia, ja joskus jopa koston enkeleitä. Minun Top 10 suosikkini tässä, lista jaettuna kahteen osaan, koska muuten tästä tulisi juttuna kuvineen niin pitkä, ettei sopisi mihinkään :) Lisbeth Salander Millennium -trilogia: Miehet jotka vihaavat naisia, Tyttö joka leikki tulella ja Pilvilinna joka romahti (kaikki 2009) Listan saa kunnian aloittaa viime vuonna yhdeksi kaikkien aikojen suosikkinaishahmojani noussut Lisbeth Salander ( Noomi Rapace ). Lisbeth ei ole mitenkään tyypillinen naishahmo: hän on raju ja rankka, tatuoitu, lävistetty, androgyyninen. Hän on teknisellä alalla, huippuhakkeri, mikä yleensä yhdistetään nörttipoikiin. Lisbeth on lapsuudessaan ja nuoruudessaan kaltoin kohdeltu, mutta aikuisena hän ei enää suostu pompoteltavaksi. Hän toimii yksin, ei luota kehenkään, ja hän h

Lukijoiden Disney -suosikit

Kuva
Viikko sitten päättyneessä Disney-kilpailussa oli tehtävänä kertoa suosikkihahmonsa Disney-maailmasta. Tuo maailmahan on niin rikas, että usealle valinta oli selkeästi vaikea - niin myös itselleni! Koska suosikkihahmoja tuli monilta niin monta, otin kaikki ääniä saaneet hahmot mukaan listaukseen. Diversiteetti oli yllättävän laaja - ääniä saivat niin klassiset satuhahmot kuin pienet sivuhahmot uudemmista elokuvista. Maksimiäänimäärä oli kolme ääntä - sen saivat Aku Ankka , sympaattinen roskankerääjärobotti Wall-E ja Prinsessa Ruusunen . "Aku Ankkaan, täydellisen epätäydelliseen hahmoon jolle ei nyt vain löydy vertaista minun kirjoissani."  "Aku on aina aku, hyväntahtoinen hölmö. Laiskanpulskea, naapureitaan vihaava ja epätoivoisesti Iinestä piirittävä ankka. " "Akun huono-onnisuus ja temperamentti on jotain johon me suomalaiset varsinkin voimme samaistua " Kaksi ääntä puolestaan saivat Toy Storyn avaruusrangeri Buzz Lightyear , Nemo -kala, Sim

Vuonna 2010 nähdyt elokuvat

Viime vuoden tapaan listaan näkemäni elokuvat (uusin ylimpänä) samaan pakettiin, mihin linkki löytyy tuosta oikeasta sivusta. Täältä löytyy myös linkitykset kirjoittamiini arvosteluihin. Ikävä kyllä en ehdi arvostella jokaista näkemääni elokuvaa, mutta koitan ainakin muutaman sanasen kirjoitella uusista elokuvista :) Numerojärjestystä kasvattavat vain ensi kertaa näkemäni elokuvat, mahdolliset uudelleenkatselut laitan merkinnällä Re: Lue lisää arvosteluperusteistani täältä . MAALISKUU: 44. Brothers (J. Sheridan, 2009) (cinema 24/3) - *** - IMDb Re. Alice in Wonderland - Liisa Ihmemaassa (T. Burton, 2010) (cinema 24/3) - ***** - IMDb 43. Gisaku (B. Pedrosa, 2005) (dvd 18/3) - *** - IMDb Re: Twilight New Moon (C. Weitz, 2009) (in a plane 17/3) - *** - IMDb 42. Invention of lying (R. Gervais, M. Robinson, 2009) (in a plane 17/3) - ** - IMDb 41. An Education (L. Scherfig, 2009) (in a plane 7/3) - *** - IMDb 40. Everybody's fine (K. Jones, 2009) (in a plane 7

Suururakka ohi - leffaläjä listattu!

Kuva
Minulla on ollut ikuisuusprojektina kaikkien nurkkiin ja kirjahyllyihin kertyneiden dvd:iden ja blu-rayiden listaaminen. Levyjä on nimittäin kertynyt sen verran monta, että olen huomannut, että en ihan aina edes muista, onkohan minulla jo joku levy vai ei... Lisäksi olen ajatellut listan tekemistä verkkoon. Monia levylistauksia olen aloittanut tekemään, mutta aina ne jossain vaiheessa ovat jääneet päivittämättä, sillä käyttöliittymä ei ole ollut ihan täysin minun mieleeni. Kun aloin suunnitella levylistan laittamista blogin yhteyteen (jossa sitä ehkä tulisi paremmin pidettyä ajan tasalla), mietin pitkään mitä systeemiä käyttäisin. Listan päivittäminen tuntui liian työläältä, mikäli listan olisi tehnyt suoraan blogipohjaan, vaikkakin se luettavuutensa kannalta ehkä olisikin ollut mukavin. Päädyin lopulta laittamaan levyt Google-dokumenttiin, sillä sinne sain jo aikaisemmin Exceliin kirjatut levyt helposti copy-pastettua, ja sorttaus sekä monet muut Excelistä tutut featuret toimivat

Top 5: Lastenleffat jotka saavat aikuisen herkistymään

Kuva
Entertainment Weeklyssä taannoin oli esittely aikuisia itkettävistä lastenelokuvista. Pari viikkoa sitten Suomenkin teattereihin ilmestynyt Disney-Pixarin Up - Kohti korkeuksia toi asian taas pinnalle syvällisen ja herkän tarinansa ansiosta. Tässä viisi kappaletta omia ehdotuksiani (osa kyllä samoja) samaan kategoriaan. Allaolevat elokuvat eivät ole missään järjestyksessä. Up - Kohti korkeuksia (2009) Harvinaislaatuisen "lastenelokuvan" pääosassa on yli 80-vuotias mies, joka olosuhteiden pakosta päätyy vihdoinkin toteuttamaan haaveen, jota ei koskaan ehtinyt toteuttaa yhdessä vaimonsa kanssa tämän vielä eläessä. Syvällisiä teemoja, kuten lapsettomuutta, rahattomuutta, elämänkumppanin kuolemaa ja lopulta niiden elämän tärkeimpien asioiden tajuamista käsittelevä elokuva onnistuu herkkyydellään itkettämään aikuista katsojaa samalla kun viihdyttää lapsikatsojia värikkäällä maailmalla ja hauskoilla hahmoilla. Elokuvasta olen kirjoittanut tarkemmin täällä . Topi ja Tessu

Leffoja jotka saavat kyyneleet silmiin

Kuva
Facebookin Top 5 -listojen innoittamana alan kirjoitella listoja myös tänne, perustelujen kanssa. Tänä aamuna huomasin erään FB-tuttavani tehneen listan leffoista, jotka saavat silmät kostumaan ja se sai sitten minutkin muistelemaan niitä elokuvia, jotka jonkin aspektinsa takia olivat niin vaikuttavia (surullisia tai kauniita, jätetään tällä kertaa pois laskuista ne joita katsoessa kyynelehtii naurun voimasta), että saivat minullekin, kyynikolle, kyyneleet silmiin. Vanhemmiten tosin olen alkanut pehmetä ja kyynel saattaa vierähtää ihan hassussakin kohden myös sellaisissa elokuvissa, jotka muuten eivät vaikuta. Mutta kokonaisuutena niitä sydäntä riipaisevia elokuvia on muutamia, ja tässä niistä mieleenpainuvimmat. 1. Tulikärpästen hauta (Grave of the fireflies) - IMDb Japanilainen animaatio vuodelta 1988 kertoo kahdesta lapsesta Japanissa Toisen Maailmansodan temmellyksessä. Lasten isä on teillä tietymättömillä rintamalla, kun äiti kuolee ilmaiskussa. Nuori poika ja hänen pieni sisk