Tekstit

Näytetään tunnisteella joseph gordon-levitt merkityt tekstit.

Helmikuun poika: Joseph Gordon-Levitt (synt. 17. helmikuuta, 1981)

Kuva
Helmikuun 2011 poika on Los Angelesissa 17. helmikuuta vuonna 1981 syntynyt Joseph Leonard Gordon-Levitt , joka täyttää tänään 30 vuotta. Hän on monille tuttu kasvo tv-sarjasta Kolmas kivi auringosta , mutta minulle miekkonen tuli enemmän tutuksi vasta ihastuttavan (500) Days of Summer -komedian kautta, jossa hän esitti Zooey Dechanelin näyttelemään tyttöön rakastunutta nuorukaista. Lisäksi hän on näytellyt mm. vuonna 2008 Kimberly Peircen sotadraamassa Stop-Loss ja vuotta myöhemmin kammottavassa toimintaseikkailussa G.I. Joe: The Rise of Cobra . Huomasin Gordon-Levittin IMDb:n biografiaa selaillessani, että nuorukainen on esiintynyt myös yhdessä nuoruuteni suosikkisarjoista nimeltä China Beach . Tuolloin hän oli vielä ihan pikkupoika ja roolihahmonsakin vain 9-vuotias. Viime kesänä Gordon-Levitt loisti Leonardo Di Caprion rinnalla Christopher Nolanin ohjaamassa tieteisjännärissä Inception, jota itse pidän yhtenä viime vuoden parhaimmista elokuvista. Ensi vuonna hän jatkaa

Unen ja toden rajamailla - Inception (2010) (*****)

Kuva
Christopher Nolanin jo Mementon (2000) ja Prestigen (2006) aikana todistettu huikea mielikuvituksen voittokulku jatkuu. Hartaasti odotettu Inception ei nimittäin petä kovia odotuksia, vaan kiepauttaa katsojan mielikuvituksen juuri sellaiselle solmulle kuin voi vain toivoa. Inception on upea elokuva, koska se jättää katsojalle tulkitsemisen varaa, ja se elokuvan teeman tavoin istuttaa katsojaan idean, jonka jälkeen ei voi enää olla varma mistään, mikä on totta ja mikä unta. Leonardo DiCaprio on Cobb, mies, joka pystyy erikoisen systeemin kautta soluttautumaan ihmisten uniin ja kaivamaan heidän alitajunnastaan erilaisia tietoja. Cobbin ja hänen kumppaninsa Arthur ( Joseph Gordon-Levitt ) viimeisin keikka menee kuitenkin mönkään ja miehet joutuvat pakenemaan kostonhimoista asiakastaan. Mönkään menneen keikan kohde Saito ( Ken Watanabe ) kuitenkin tarjoaa heille vastineeksi uutta työtä, tällä kertaa päinvastaisella metodilla, eli kohteen alitajuntaan pitäisin istuttaa uusi idea (m

2009 leffafiilikset - osa 1/4

Kuva
Vuosi 2009 alkaa lähennellä loppuaan ja on aika summata elokuvavuosi. Monta vuoden aikana ensi-iltansa saanutta elokuvaa olen nähnyt, monta on jäänyt näkemättä, ja kirjoittelen nyt näissä postauksissa omia leffafiiliksiäni niistä nähdyistä. Suomessa tänä vuonna ensi-iltansa saaneista elokuvista olen nähnyt 88 kappaletta, osan teatterissa, osan vasta dvd:llä. Näkemättä ovat edelleen esimerkiksi hyviä arvosteluja saaneet Lukija , District 9 , Frost/Nixon , Hurt Locker ja Ilmiantaja! . Vuoden Mielikuvitus The Imaginarium of Dr Parnassus Heath Ledgerin viimeiseksi elokuvaksi jäänyt Terry Gilliamin elokuva on niin mielikuvituksellinen perinteisine Gilliam-vempaimineen ja Monty Python -tyylisine maailmoineen, että Vuoden Mielikuvitus -palkinnon on pakko mennä Gilliamille. Vaikka elokuva ei aivan pysykään kasassa kokonaisuutena, sen visuaalisuus ja omaperäiset kojeet, vehkeet, vimpaimet ja härpäkkeet ovat ihastuttavia. Kirjoittelin leffasta enemmän tänne . Vuoden Sci-fit Moon /

(500) days of Summer

Kuva
Romanttisen komedian voi tehdä kahdella tavalla: hyvin tai huonosti. (500) days of Summer kuuluu tuohon ensimmäiseen ryhmään, vaikka se väittääkin ettei ole rakkaustarina. Se on kuitenkin tarina rakkaudesta, ja siitä, kun rakkautta ei sitten olekaan. Tom ( Joseph Gordon-Levitt ) on söötti romantikko, pikkuisen reppana onnittelukorttien copywriter, joka on oikeasti arkkitehti, mutta joka ole vielä oikein koskaan päässyt työskentelemään unelmiensa ammattissa. Mutta haaveilla aina voi ja piirrellä. Tomin elämän pistää sekaisin toimistolle uudeksi työntekijäksi tuleva, kaunis ja sinisilmäinen Summer ( Zooey Deschanel ), nainen, joka "ei kuitenkaan etsi mitään vakavaa”. Kuin kohtalon oikusta nämä kaksi aluksi täysin erilaiselta persoonalta vaikuttavaa ihmistä lyöttäytyy yhteen... ... mutta kuten odottaa saattaa, Tomin ja Summerin intressit eivät ole aivan samanlaiset, ja Tomin kauhuksi suhde päättyy ja mies masentuu täysin. Elokuva kuvaa heidän yhdessä viettämiään 500 päivää lö