Tekstit

Näytetään tunnisteella jessica alba merkityt tekstit.

Kotona katseltua: Pienin painajainen perheessä (2010) (**)

Kuva
Perhe on painajainen -elokuvasarja on edennyt kymmenessä vuodessa kolmanteen osaansa. Sarjan ensimmäinen osa oli ihastuttavan kaheli perhekohellus, jossa Ben Stillerin esittämä Greg Focker pyrki pääsemään tulevan appiukkonsa, entisen CIA-agentti Jack Byrnesin ( Robert De Niro ) kanssa sinuiksi. Sarjan kolmas osa on nimeltään Pienin painajainen perheessä (Little Fockers) ja voisi kuvitella, että se kertoo Fockereiden lapsista. Lapsiahan Gregillä ja hänen vaimollaan Pamilla ( Teri Polo ) toki on kaksin kappalein, mutta nämä keskenään hyvin erilaiset kaksoset jäävät kyllä elokuvassa aivan kokonaan taka-alalle. Elokuva keskittyy siihen, mistä sarjan edetessä suurin huumori on tähänkin asti saatu, eli Gregin ja Jackin suhteeseen. Heidän suhteensa on alkanut nimittäin lämmetä ja niinpä Jack kaksosten syntymäpäiväjuhlien aattona päättää ojentaa suvun päämiehen -Godfockerin- tehtävät Gregille. Greg hämmentyy tästä kovin, mutta lopulta ottaa kunnian vastaan juhlallisesti. Kapuloita

Kotona katseltua: Tappaja sisälläni (2010) (***)

Kuva
Jos haluat ahdistua ja masentua, katso Michael Winterbottomin Jim Thompsonin romaanin pohjalta ohjaama Tappaja sisälläni - The Killer Inside Me . Elokuva sijoittuu myöhäiselle 1940-luvulle pieneen Oklahomalaiseen kaupunkiin, jossa ei suuria järjestyshäiriöitä tapahdu. Nuori sheriffi Lou Ford ( Casey Affleck ) lähetetään huolehtimaan siitä, että kaupungin laitamilla asustava prostituoitu Joyce ( Jessica Alba ) muuttaa pois. Nainen kun on saanut pauloihinsa kaupungin pääjehun pojan ja isäpappa ei tästä tykkää. Sheriffi Ford kuitenkin jollakin perverssillä tavalla ihastuu kauniiseen Joyceen ja kietoo itsensä juoneen, jonka takia moni kaupungissa saa heittää hyvästit maalliselle elämälle. Tappaja sisälläni on täydellinen psykopaattimurhaajan muotokuva. Affleckin Ford on ilmeetön, täysin tunteettomalta vaikuttava mies, joka murhaa ihmisiä lähes mielijohteesta asenteella "ai niin, sekin piti tappaa" - vaikka hänen pitäisi olla yhteisönsä lain valvoja. Tämä ilmeettömyys ja tun

Robert Rodriguezin Machete (2010) (***)

Kuva
Robert Rodriguezin ja Quentin Tarantinon Grindhouse -tuplassa nähdystä feikkitrailerista omaksi elokuvakseen laajennettu Machete on asiallinen mättöraina, jossa hakataan irti pää jos toinenkin. "Mexploitaatioksi" itseään kutsuva Machete on genrelleen uskollinen - äijää kaatuu kuin heinää ja naiset ovat seksikkäitä pimuja, jotka puolestaan kaatavat äijiä omalla tavallaan. Aikaisemmin pääasiallisesti sivuhahmoja ja pahiksia näytellyt, runsaasti tatuoitu Danny Trejo on Machete Cortez, poliisi, joka perheensä raa'an murhan jälkeen päätyy listimään rikollisia omalla terävällä tyylillään. Meksikosta rajan yli loikannut Machete palkataan hoitamaan päiviltä tiukkaa siirtolaislinjaa kannattava senaattori ( Robert De Niro ), mutta palkkamurha epäonnistuu ja Machete saa kannoilleen niin poliisit kuin jotain paljon pahempaakin. Alkaessaan selvittää kuka tai mikä kaiken takana on, Machete törmää rajaloikkareista huolehtivaan Luziin ( Michelle Rodriguez ) sekä maahanmuuttoasi

Kotona katseltua: Valentine's Day (2010) (***)

Kuva
Useiden romanttisten komedioiden (mm. Pretty woman, Prinsessapäiväkirjat ) isä Garry Marshall on kasannut yhteen huikean määrän tähtinäyttelijöitä ja koostanut heidän kanssaan sympaattisen, joskin osittain melkoisen tavanomaisista tarinoista koostuvan episodielokuvan ystävänpäivästä eli amerikkalaisittain rakkaudentunnustusten ja kosimisten Valentine's Daystä. Elokuvassa nähdään kokoelma ihmissuhteiden soppaa eroineen ja rakastumisineen paketoituna rakkaudenväriseen rasiaan. Ashton Kutcher on kukkakauppias, joka elää vuoden vilkkainta päivää ja samalla kosii Jessica Alban näyttelemää tyttöystäväänsä, Jennifer Garner on hänen paras ystävänsä, jolla on suhde hieman luihun Patrick Dempsey -kirurgin kanssa, Anne Hathaway puolestaan tekee kyseenalaista työtä puhelimessa, mikä järkyttää häneen ihastunutta Topher Gracea . Julia Roberts on rintamalta lentokoneessa pikaiselle kotilomalle rakkaansa luokse palaava nainen, jonka vierustoverina istuu ystävällinen ja sympaattinen Bradle