Tekstit

Näytetään tunnisteella ian somerhalder merkityt tekstit.

Those bloody sexy vampires... (Top 10, part 2)

Kuva
Seksikkäiden vampyyrien listan toinen osa eli Top 5 oli ihan hirvittävän vaikea laittaa järkevään järjestykseen. Edelleenkään en ole ihan varma, mihin järjestykseen sijat 2-4 laittaisin, koska nämä hemmot ovat aivan liian tasaväkisiä. Ykkönen oli kuitenkin tällä kertaa ylivoimainen. 5. Jason Patric - "Michael" - The Lost Boys Nuoruuteni suuri rakkaus, Jason Patric söpönä Michaelina The Lost Boysissa oli aikoinaan jotain ihan käsittämättömän kaunista. Muistan sijoittaneeni Patricin pitkään ykköseksi seksikkäimpien nuorukaisten listallani ja harmitelleeni sitä, että hän teki tuolloin aikoinaan niin harvakseltaan mainitsemisen arvoisia elokuvia. Joillekin isoin hottis Lost Boysissa on Kiefer Sutherlandin esittämä blondi David. Minä taas olin silloin aikoinaan ihan totaalisen Team Michael ;-) Michaelissa on jotain täydellisen viatonta, mutta samalla vaarallista - juuri sellaista aikuiseksi kasvamisen kompleksisuutta, jota aika moni tahollaan kokee. Michael tosin sotke

Vampire Diaries, Season 1

Kuva
Buffy, Angel, True Blood ja nyt Vampire Diaries . Varsinainen vampyyrisarjojen täyteinen kevät meikäläisellä, I might say. Vampire Diaries perustuu L.J. Smithin samannimiseen nuortenkirjasarjaan (jota en ole lukenut), joka vie vampyyrien tarua kauas kauas alkuperäisistä Nosferatun kaltaisista kalpeista hirviöistä. Se on pääasiallisesti teini-ikäisille suunnattu vampyyriromantiikkasarja, joka kertoo pienessä Mystic Fallsin kaupungissa asustavasta söpöstä Elenasta ( Nina Dobrev ), joka nuoremman veljensä Jeremyn ( Steven R. McQueen ) kanssa käy paikallista high schoolia. Elena ja Jeremy ovat toipumassa siitä, että menettivät vanhempansa onnettomuudessa. Kun kaupunkiin saapuvat Salvatoren komeat veljekset Stefan ja Damon ( Paul Wesley ja Ian Somerhalder ), pyörälle menevät kaikkien päät. Varsinkin tyttöjen. Ja mitäs muuta veljekset ovatkaan kuin 150 vuotta vanhoja vampyyreitä, toinen ravintoonsa eettisemmin suhtautuva, toinen taas ei niin. Molemmat kuitenkin iskevät si