Luettua: Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina

Tänä keväänä Suomessakin (toivottavasti, tällä hetkellä ensi-ilta on merkitty 6. toukokuuta) elokuvana ilmestyvä Ole luonani aina perustuu Kazuo Ishiguron kiiteltyyn samannimiseen romaaniin. Tammi on elokuvan ensi-iltaa enteillen julkaissut romaanin elokuvan näköisenä pokkarina.

Ole luonani aina kertoo Kathystä, Tommystä ja Ruthista, kolmesta nuoresta, jotka varttuvat Hailshamin tarkoin varjellussa sisäoppilaitoksessa lapsuudesta aikuisuuteen. Tarinan kertojana toimii 31-vuotiaaksi ehtinyt Kathy.

Hailsham ei ole mikä tahansa sisäoppilaitos ja sen synkkää salaisuutta Kathyn kertoma tarina avaa lukijalle sivu sivulta. Mikä tarkoitus Hailshamilla oikein on? Miksi lapset kasvatetaan siellä täysin ulkomaailmasta suljettuina? Miksi lapset kutsuvat koulun aikuisia "kasvattajiksi" opettajan sijaan?

Hienovaraisin askelin, mutta sitäkin hätkähdyttävämmällä tavalla Ishiguro johdattaa lukijaa kohti päätöstä. Kathyn kertojaminän kautta tarina on tyylillisesti kevyttä nuoren ja viattoman tytön "jutustelua", mutta lopulta herkän kuoren alla kasvava kokonaisuus paljastuu lukijalle. Lukijaa pidetään tietyllä tavalla yhtä askelta kirjan hahmoja edellä, ja tämä antaa kirjalle astetta synkemmän sävyn.

Mikä alkaa hyvin perinteisenä nuoren tytön kasvutarinana muuttuu pikkuhiljaa järkyttäväksi dystopiaksi, jonka vaikuttavuutta lisää Kathyn rauhallinen ja tyyni kertojaminä. Draama muuttuu scifiksi.

Ole luonani aina on kauhistuttava, mutta samalla erittäin kaunis kertomus eräästä todellisuudesta ja sitä voin suositella luettavaksi kaikille, jotka eivät pidä tarinoissa kompromisseista ja jotka haluavat vaikuttua lukemastaan.

Kirjoittaja: Kazuo Ishiguro
Alkuperäisteos: Never Let Me Go
Sivuja: 405
Kustantaja: Tammi

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>