Kotona katseltua: Artificial Intelligence: AI (2001) (****)


Steven Spielbergin ohjaama Artificial Intelligence: AI on yksi niistä elokuvista, joka on vain jostain syystä jäänyt katsomatta aikoinaan ja sitten sitä, edelleenkin jostain kumman syystä, ei ole tullut katsottua edes kotiversiona. Nyt leffa on julkaistu Suomessakin teräväpiirtona ja katselinpa sen sitten vuoden ensimmäiseksi elokuvaksi Uuden Vuoden päivänä. Ihan hyvä, että katsoin, sillä pidin elokuvasta yllättävän paljon.

Eletään jossain ei-niin-kaukaisessa tulevaisuudessa, jossa ilmaston lämpeneminen on aiheuttanut vedenpaisumuksen ja yhteiskunta on rajoittanut ihmisten määrää ja alkanut rakentaa työtekijöiksi robotteja. Tässä maailmassa Monica (Frances O'Connor) ja Henry (Sam Robards) surevat ainoan poikansa Martinin menetystä. Martin makaa syväjäädytettynä, vailla suurta toivoa henkiin heräämisestä. Robotteja valmistavassa yrityksessä työskentelevä Henry saa kuulla uuden, lapsen tapaisen robotin suunnittelusta. Tämä robotti kykenee ihmismäisiin tunteisiin - ja jopa rakastamaan.

Henry tuo kotiin Monicalle tekoälyllä varustetun prototyypin lapsirobotista nimeltä David (Haley Joel Osment) Martinin korvaajaksi ja pikkuhiljaa Monica kiintyy robottipoikaansa ja sen ehdottomaan rakkauteen. Kunnes yllättäen Martin (Jake Thomas) herää ja palaa kotiin. Perheessä alkaa sattua onnettomuuksia ja lopulta Monica ja Henry päättävät luopua robottipojastaan. Monica ei kuitenkaan halua viedä ihmismäistä poikaa romuttamolle ja jättää sen selviämään yksin (ja riutumaan menetetystä äidinrakkaudesta) metsään. Siellä David tapaa muita robotteja ja tutustuu mm. Jude Law'n esittämään kilttiin rakastajarobottiin.

Kuunneltuaan aikoinaan "äitinsä" lukemana Pinocchio-satua David alkaa etsiä sadun Sinistä Haltiatarta, joka voisi muuttaa hänetkin Pinocchion tapaan oikeaksi pojaksi. Hän kun uskoo, että silloin Monica rakastaisi myös häntä.

Artificial Intelligence: AI on hirvittävän surullinen elokuva ja Davidia käy oikeasti sääliksi. Ihmisen kaltaiseksi rakennettu, inhimillisillä tunteilla varustettu pikkurobotti on sydäntäsärkevä näky ja Osment sopii rooliinsa loistavasti. Digisukupolven Pinocchio pistää ajattelemaan, että olisiko ihmismäisten robottien rakentaminen moraalisesti oikein. AI on siinäkin mielessä mielenkiintoinen tuttavuus, että siinä robotit eivät ole mitään Terminaattoreita vaan ihmisen avuksi rakennettuja, ystävällisiä luomuksia, joita osa ihmisistä kohtelee kuin natsit juutalaisia ikään.

Oli muuten spookya nähdä vedenpaisumuksen alle jääneestä New Yorkista kuitenkin WTC:n tuplatornien huiput. Elokuva ehdittiin ilmeisesti juuri saada valmiiksi ennen Nykin terrori-iskuja. Toisaalta tuplatornien näkeminen aiheutti kivan nostalgiafiiliksen, toisaalta tuntui vähän tyhmältä, koska elokuva kuitenkin sijoittui tulevaisuuteen.

Tuomio: ★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: Artificial Intelligence: AI
Ohjaus: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: Ian Watson, Steven Spielberg, Brian Aldissin novellin pohjalta
Pääosissa:  Haley Joel Osment, Frances O'Connor, Sam Robards, Jake Thomas, Jude Law, William Hurt
Valmistusmaa: USA 2001
Genre: sci-fi / seikkaiilu / draama
Ikäraja: 15
IMDb
Traileri >> 

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010