Kotona katseltua: Boys are back (2009) (***)

Australian maaseudulle sijoittuvassa The Boys are Backissa Clive Owen on Joe Warr, karismaattinen urheilutoimittaja, jolle elämä kotosalla on melkoisen vierasta. Kun hänen vaimonsa yllättäen kuolee, joutuu mies uuden tilanteen eteen nuoren pojan yksinhuoltajaisänä. Pakkaa sekoittaa lisää hänen Briteissä asustava teini-ikäinen poikansa edellisestä avioliitosta, sillä tämä matkustaa Britannian kylmyydestä maapallon toiselle puolelle asumaan vaihteeksi isänsä luona.

Elokuva kertoo monenlaisesta uuden opettelusta: Joe oppii toimimaan itsenäisenä isänä samalla kun Artie (Nicholas McAnulty) opettelee elämää ilman rakastavaa äitiä, mutta saa sen sijaan itselleen isoveljen. Harry (George MacKay) puolestaan löytää kauan kadoksissa olleen isänsä, mutta samalla myös koti-Britannian jäykistelystä poikkeavan, rennon ilmapiirin Australian. Kaksi maata näytetäänkin ihastuttavan erilaisina, mutta silti kauniina ja mielenkiintoisina.

Simon Carrin omien kokemustensa pohjalta kirjoittamaan romaaniin perustuva elokuva on yhtälailla kaunis kuin surullinenkin matka lähimmäisen kuoleman jälkeen taas kokonaiseksi ihmiseksi. Samalla se on isän sukellus itseensä kahden poikansa avustuksella, minkä esittämisessä Owen tekee hienoa jälkeä.

Tarinan sanoma on arvoiltaan ristiriitainen, mikä hieman latistaa Joe’ta kohtaan tunnettavaksi tarkoitettua sympaattisuutta. Vanhempaa poikaa esittävän, aivan loistavan roolisuorituksen tekevän MacKayn nimi kannattaa laittaa korvan taakse.

Tuomio: ★★★★★

F A C T   F I L E:
Alkuperäinen nimi: The Boys are Back
Ohjaus:  Scott Hicks
Käsikirjoitus: Allan Cubitt, perustuu Simon Carrin romaaniin
Pääosissa:  Clive Owen, Nicholas McAnulty, George MacKay, Emma Booth, Julia Blake
Valmistusmaa: Australia / Iso-Britannia 2009
Genre: draama
IMDb
Traileri >> 

[tekstiä muokattu alunperin Episodissa #9/2010 julkaistusta]

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Naisista elokuvissa - Bechdelin testi

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Lisää >>

Elokuva-arvostelu: Kuninkaan puhe - The King's Speech (2010)

Kuva
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Lisää >>

Tapani Maskulan haastattelusta Filmihullussa 5-6/2010

Kuva
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän  suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
Lisää >>