Helinä Laajalahden elokuva-arvostelut löytyvät nykyisin Muropaketista:
Muropaketti.com
Kotona katseltua: Jennifer's Body (**)
Hae linkki
Facebook
Twitter
Pinterest
Sähköposti
Muut sovellukset
Kaksi vuotta sitten Oscarin teiniraskautta käsitelleen Junon käsikirjoituksesta pokanneen Diablo Codyn käsikirjoittama kauhukomedia Jennifer's Body on jotain ihan muuta. Megan Fox näyttelee koulun suosituinta tyttöä, Jenniferiä, joka parhaan ystävänsä, nörtähtävän Needyn (Amanda Seyfried) kanssa lähtee Low Shoulder -nimisen bändin keikalle läheiseen räkälään - ja tämä ilta muuttaa monen ihmisen elämän.
Saatanan kanssa sopimuksen tehnyt bändi uhraa neitsyenä pitämänsä Jenniferin paholaiselle, mutta koska tämä ei olekaan neitsyt, hän ei kuole vaan saa ylleen kirouksen, joka laittaa hänet kerran kuukaudessa lahtaamaan ihmisen (mieluiten pojan, josta Needy pitää) ja syömään tämän veren. Tyttöjen ystävyys hieman kärsii tästä yllättävästä muutoksesta.
Tulos on melkoisen aivotonta teinikauhua, joka ei oikeastaan mitään kauhua olekaan, eikä edes kunnolla komediaakaan. Dialogissa on muutamia hauskoja heittoja ja visuaalisestihan elokuva on kaunista katsella, lisäksi pidin lopputekstien mukana nähtävästä loppuratkaisusta. Megan Fox on toki hot, mutta en suoranaisesti ihmettele hänen roolistaan saamaansa Razzie -ehdokkuutta.
Tuomio: *****
F A C T F I L E: Ohjaus: Karyn Kusama Käsikirjoitus: Diablo Cody Pääosissa: Megan Fox, Amanda Seyfried, Johnny Simmons, Adam Brody, J.K. Simmons Valmistusmaa: USA 2009 Genre: kauhu, komedia IMDb Traileri:
Olen aina silloin tällöin kirjoitellut tässä blogissa naisen asemasta elokuvassa ja naishahmoista yleensäkin. Jokin aika sitten kirjoittamani jutun jälkeen Cinefiliaan Jutta esitteli minulle aikaisemmin tuntemattoman Bechdelin testin , jonka avulla voi tutkiskella, millä tavalla naishahmot elokuvassa esitellään. Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että halusin esitellä sen myös täällä, sillä aloin heti käyttää sitä katsomissani elokuvissa. Itseään kunnioittavan naisen näkökulmasta tulokset eivät ole toistaiseksi olleet kovin mairittelevia... Eli kun katsot mitä tahansa elokuvaa, kysy itseltäsi: Onko elokuvassa vähintään 2 naishenkilöä joilla on nimet? Puhuvatko he keskenään? Onko puheenaiheena jokin muu kuin miehet? Ovat muuten todella harvassa ne Hollywood-elokuvat -varsinkin lapsille suunnatut- jotka läpäisevät tämän testin. Olenkin usein miettinyt (ja kirjoitellutkin siitä), että millaisen kuvan naisen asemasta lapset saavat näiden miespainotteisten elokuvien perustee
Tom Hooperin ohjaama Kuninkaan puhe alkaa äärimmäisen vaivaannuttavalla kohtauksella. Siinä Englannin kuninkaan Yrjö V:n toinen poika, Yorkin herttua ( Colin Firth ) astelee hitaasti monituhatpäisen yleisön eteen asetetulle mikrofonille. Fokus on vanhanaikaisessa mikrofonissa. Herttua kävelee mikrofonille, avaa suunsa -tässä vaiheessa jännitys muuttuu käsinkosketeltavaksi - eikä saa sanottua sanaakaan. Herttua - Albert, tuttavallisemmin Bertie - on änkyttänyt noin 5-vuotiaasta saakka, mutta ongelma siitä alkaa syntyä vasta teknisen vallankumouksen, radion yleistymisen jälkeen. Vanhan kuninkaan ( Michael Gambon ) kunto ei ole enää parhaimmillaan ja tuleva kuningas Edward, herttuan vanhempi veli ( Guy Pearce , joka oikeasti on seitsemän vuotta Firthiä nuorempi) huitelee maailmalla miten sattuu ja jättää julkiset velvollisuudet veljensä hoidettavaksi - niin myös puheiden pitämiset koko kansalle. Herttuan vaimo ( Helena Bonham Carter ) etsii apua miehensä ongelmaan puheterapeutilta t
Turun Sanomien elokuvakriitikko Tapani Maskula on ollut pitkän aikaa henkilökohtainen ihmetyksen aiheeni, kun viikottaisen Helsingin Sanomien Nyt-liitteen elokuvatähditykset selaan. Olen monesti miettinyt, millainen ihminen hän oikein onkaan, koska tähditystensä perusteella hänestä saa sellaisen käsityksen, että hän suurin piirtein "vihaa" kaikkia nykyelokuvia. Olen miettinyt, että onko kyseessä kyllästyminen, vai tehdäänkö nykyisin oikeasti vain niin huonoja elokuvia? Vuonna 1941 syntynyt Maskula on tehnyt pitkän uran elokuvakriitikkona ja työskennellyt Turun Sanomissa jo vuodesta 1980. Osa meistä bloggareista ei ollut tuolloin vielä edes syntynyt ja itsekin olin tuolloin vasta 6-vuotias. Eipä meillä siis ole paljoa nokan koputtamista tuollaisen historian edessä. Wikipedian mukaan Maskula katsoo vuosittain 500- 1 000 elokuvaa, mikä on erittäin kunnioitettava määrä. Itse hädin tuskin pari sataa elokuvaa ehdin vuodessa katsomaan, ja sekin tuntuu jo suurelta määrältä! Tuo
