The Hangman's Joke

Missä nykypäivänä ovat elokuvat, joiden pääosassa voitaisiin nähdä naisia arkipäivän sankareina? Tasa-arvon lisääntymisestä huolimatta elokuvat tuntuvat määrittelevän naisen edelleenkin tyttäreksi, tyttöystäväksi, vaimoksi tai äidiksi, mutta harvoin varsinaisesti ihmiseksi . Onko viihdemaailmassa edelleen vallalla käsitys, että ihminen = mies ja sen lisäksi on olemassa myös nainen, kokonaan oma lajinsa? Naisista tehdyt elokuvat tai elokuvat, joissa pääosassa on naisia, tuntuvat ainakin Hollywoodin osalta noudattavan samaa kaavaa, jossa naiset ovat historiallisten draamojen kuningattaria, kikattavia ja/tai kirkuvia teinejä, shoppailuaddikteja, petettyjä itkijänaisia, väsyneitä kotirouvia tai pullantuoksuisia äitejä, tai sitten überseksikkäitä toimintapimuja. Kun tehdään elokuva tavallisesta elämästä tai arkipäivän sankaruudesta, pääosan ihmisenä on lähestulkoon aina mies. Yhtä Thelmaa ja Louisea kohtaan tuotetaan ainakin tusina Easy Rideria . Johtuuko tämä siitä, että katsojat eivä

Rumasta, pilkatusta ja yksin jätetystä ankanpoikasesta kasvoi kaunis ja uljas joutsen, rääsyisestä Tuhkimosta kuoriutui ihastuttava prinsessa (joskin hyvän haltiatarkummin pienoisella avustuksella), Carriessa kaikkien pilkkaama Sissy Spacek muuttui tanssiaisten kuningattareksi (joskaan tämä tarina nyt ei kovin hyvin lopulta päättynyt), Miss Congenialityssä poikamaisesta, huonotapaisesta Sandra Bullockista löytyi pinnan alta missi (joskin Michael Cainen avustuksella), Twilightissa ujo ja kömpelö Kristen Stewart sai itselleen koulun komeimman pojan (joskin tässä auttoi hieman hänen verensä magneettinen tuoksu)... Näitä tuhkimotarinoita on elokuvamaailma puolillaan, ellei jopa ylikin. On ruma ja yksinäinen nörtti, josta kuoriutuu kaikkien ihailema kaunotar tai kylän coolein jätkä, jonka kavereita haluavat olla kaikki. Ja nämä tyypit eivät edes ole ainoastaan kauniita, vaan myös älykkäitä ja lopulta myös sosiaalisesti äärettömän fiksuja. Miksi tuntuu, ettei tällaista tapahdu oik

Vali vali ja vänkyti vänkyti, mutta kun ottaa pattiin joidenkin ihmisten käyttäytyminen leffateatterissa. Käyn nykyisin melkoisen harvoin, ehkä noin kerran kuussa, normaaleissa elokuvanäytännöissä, sillä pyrin näkemään suurmman osan (ainakin itseäni kiinnostavista) elokuvista lehdistönäytöksissä. Niissä ihmiset yleensä osaavat käyttäytyä, ovathan he elokuvaihmisiä sekä toimittajia, jotka istuvat teatterin pimeydessä näytettävän elokuvan takia, eivät terrorisoidakseen muita katsojia tai sosialisoidakseen kavereiden kanssa. Pari viikkoa sitten kävin katsomassa normaalinäytöksessä Kick-Assin . Näytös oli Tennarin pienessä salissa päivänäytöksessä, katsojia oli alle puolet salista. Mutta silti siellä oli mukana muutama yksilö, joilla oli suuri tarve esittää kovaa itsetuntoaan muille katsojille. Toki ääneen saa nauraa silloin kun naurattaa, mutta on eri asia, nauraako oikeasti itsekseen vai haluaako sillä nauramisellaan esittää jotain. Salin takaosassa nimittäin istui ryhmä tyttöjä, jotka

Kävin hetki sitten katsomassa leffassa Neil Gaimanin kirjaan perustuvan animaation Coraline. Se oli erilainen animaatio myös siinä mielessä, että siinä pääosassa oli tyttö, ja vielä sankarillisessa, aktiivisessa osassa. Minua on pitkään ottanut päähän se, että lapsille suunnattujen animaatioiden sankarit ovat pääasiallisesti kaikki poikapuolisia. Missä ovat naispuoliset animaatiosankarit? Japanissa? Onko Disney edelleenkin sitä mieltä, että sankarin pitää olla menestyäkseen poika? Vai missä on vika, ettei meillä ole enemmän tyttösankareita? Disneyllä on toki prinsessansa, mutta ovatko he sankareita? He ovat kauniita sekä ulkoa että sisältä, yleensä hieman epätoivoisessa tilanteessa ilman omaa syytään - ja odottavat unelmien prinssiä pelastamaan heidät ahdingolta. Mutta he eivät aktiivisesti vaikuta oman elämänsä suuntaan. Lapsille suunnatuissa elokuvissa naispuoliset hahmot ovat yleensä niitä passiivisia sivustakatsojia, jotka odottavat että heille tapahtuu jotain. Miespuoliset