Tekstit

Näytetään tunnisteella neil gaiman merkityt tekstit.

Lisää Neil Gaimania elokuvaksi - American Gods tulossa!

Kuva
Neil Gaiman ja hänen ihastuttava valkoinen paimenkoiransa Cabal Olen ollut pitkään suuri Neil Gaiman -fani, sillä äijän mielikuvituksesta on toistaiseksi irronnut aivan loistavia teoksia. Nuorempana luin Sandman -sarjakuvia, mutta koska rakastan aikuisten satuja, monet Gaimanin kirjat tuntuvat toimivan minulle täydellisesti. Stardust - Tähtisumua on ollut suuri suosikkini pitkään, ja sen elokuvaversiota rakastan myös. Samoin Neverwhere - Maanalainen Lontoo on kirjana yksiä suosikkejani (BBC:n minisarjasta en niin suuresti välittänyt ja sen katsominen jäikin itse asiassa kesken). Episodi uutisoi tällä viikolla, että Gaimanin American Gods - Unohdetut jumalat filmatisoidaan. Luin kyseisen kirjan jokin aika sitten (juttu täällä ) ja pidin tuosta vankilasta vapautuvan miehen matkasta yliluonnollisiin maailmoihin kovasti. Mielenkiinnolla odotan, millainen elokuva tästä tuleekaan - tehtävä ei nimittäin ole helppo, sen verran moniulotteinen tarina on kyseessä. Mielenkiinnolla m

2009 leffafiilikset - osa 4/4

Kuva
Viimeisessä osiossa vuoden parhaat näyttelijäsuoritukset ja paras elokuva :) Vuoden 3D Coraline Neil Gaimanin tarinaan perustuva Coraline on 3D:tä parhaimmillaan, hienoa ja kaunista! Tarina kertoo nuoresta Coraline-tytöstä, joka löytää uudesta kodistaan rinnakkaistodellisuuden, jossa elävät häntä rakastavat äiti ja isä (työhönsä uppoutuneiden oikeiden vanhempien sijaan) - joskin heillä on napit silmien paikalla. Toinen maailma vetää Coralinea puoleensa, mutta kuten arvata saattaa, toinen maailma ei olekaan sitä, miltä aluksi näyttää. Kolmiulotteisuus on tehty mahtavasti värikästä ja mielikuvituksellista tarinaa tukien. Vuoden Visut Avatar James Cameronin vuosikymmenen tekeillä ollut fantasiaseikkailu on visuaalisuudestaan palkintonsa ansainnut. Pandora -maailma, mihin tarina sijoittuu, on hurjan kauniisti toteutettu, todentuntuinen ekosysteemi, jossa kaikki on täydellistä ja alkuperäisasukkaat, monimetriset, siniset ja hännälliset na'vit eteerisen kauniita new age-tyy

Neil Gaimanin jumaltarinat

Kuva
Luin peräkkäin kaksi Neil Gaimanin romaania: Unohdetut jumalat (American gods) sekä Hämähäkkijumala (Anansi boys) . Hämähäkkijumala jatkaa samaa teemaa kuin Unohdetut jumalat , mutta Gaiman oli halunnut tehdä siitä kokonaan oman kirjansa. Unohdetut jumalat - American gods, 2001 Oli kulunut aivan liian pitkä aika siitä, kun olin viimeksi lukenut Gaimania. Olen rakastanut hänen uskomatonta mielikuvitustaan pitkään - Tähtisumua - Stardust ja Neverwhere - Maanalainen Lontoo ovat loistavaa fantasiaa ja Sandman -piirretyt yksinkertaisesti mahtavia. Jokin oli pidätellyt minua lukemasta Gaimanin hienoa Unohdetut jumalat -romaania, mutta nyt se on luettu, ja olen iloinen siitä. Kyseessä on nimittäin loistavan mielikuvituksellinen tarina vanhoista jumalista, jotka heihin uskovien ihmisten mukana ovat siirtyneet Amerikkaan, mutta jotka ovat alkaneet painua unohduksiin. Tarina kerrotaan vankilasta vapautuvan Shadow'n kautta. Vapauduttuaan hän päätyy työskentelemään miehelle nimelt

Klassikoista 3D-animaatioihin - uusimmat katselut

Kuva
Muutama elokuva on taas tullut katsastettua ja tässäpä niistä jorinoita :) 105. S. Frears: Chéri (2009) (cinema 17/6) - **** Varsinainen arvostelu joristu englanniksi Babblingsiin. Lisäksi kirjoittelin siitä jotain jo tänne . Re: R. Kelly: Donnie Darko (2001) (dvd 19/6) - **** Katsoin Donnie Darkon joskus vuosia sitten, mutta jostain syystä en ihan ymmärtänyt sitä. Se tuntui hyvältä, mutta sen syvällisempi sanoma ei minulle avautunut. Se jäi kaivamaan mieltä ja dvd:kin piti ostaa, että saisin katsottua elokuvan uudelleen. Vasta nyt tuli tehtyä tuo uudelleenkatselu ja jälleen tunsin elokuvan jälkeen oloni sellaiseksi, että tässä oli edelleenkin jotain sellaista, mitä en tajunnut. Elokuvahan on loistava sci-fi-trilleri, mutta minun piti googlata, että mitä käsikirjoittaja lopulta tällä tarkoitti. Muut epätietoiset voivat vilkaista vastausta täältä . Joka tapauksessa nuori Jake Gyllenhaal tekee elokuvassa mahtavaa työtä, ja oli hassua bongata mukana myös Seth Rogen, joka on min