Tekstit

Näytetään tunnisteella marion cotillard merkityt tekstit.

Syyskuun tyttö: Marion Cotillard (synt. 30. syyskuuta 1974)

Kuva
Syyskuun tytöksi tämän vuoden kalenterissa valikoitui jo toinen ranskatar, 30. syyskuuta 1974 Pariisissa syntynyt Marion Cotillard . Alun perin suunnittelin valitsevani syyskuun tytöksi pitkäaikaisen suosikkini, 27. syyskuuta 1972 syntyneen Gwyneth Paltrow 'n, mutta päätin kuitenkin antaa kunnian elokuun Audrey Tautoun jälkeen toiselle ranskattarelle, naispääosa-Oscarin vuonna 2007 Edith Piafin hienosta roolistaan elokuvassa Pariisin varpunen (La vie en Rose) saaneelle Marion Cotillardille .   Lyhyessä ajassa Cotillard on näytellyt tiensä sydämeeni. Viime keväänä Suomessa ilmestyneessä Rob Marshallin musikaalissa Nine Cotillard pääsi taas laulamaan ja niinpä hän lauloi tiensä suoraan katsojan sisimpään yhdessä kauniin äänensä ja ilmeikkäiden silmiensä avulla. Cotillardin roolisuoritus oli jotain todella kaunista tuossa muuten hyvin keskinkertaisessa elokuvassa. Hieman erilaista puolta Cotillardista nähtiin kesällä ensi-iltansa saaneessa, Christopher Nolanin ohjaama

Unen ja toden rajamailla - Inception (2010) (*****)

Kuva
Christopher Nolanin jo Mementon (2000) ja Prestigen (2006) aikana todistettu huikea mielikuvituksen voittokulku jatkuu. Hartaasti odotettu Inception ei nimittäin petä kovia odotuksia, vaan kiepauttaa katsojan mielikuvituksen juuri sellaiselle solmulle kuin voi vain toivoa. Inception on upea elokuva, koska se jättää katsojalle tulkitsemisen varaa, ja se elokuvan teeman tavoin istuttaa katsojaan idean, jonka jälkeen ei voi enää olla varma mistään, mikä on totta ja mikä unta. Leonardo DiCaprio on Cobb, mies, joka pystyy erikoisen systeemin kautta soluttautumaan ihmisten uniin ja kaivamaan heidän alitajunnastaan erilaisia tietoja. Cobbin ja hänen kumppaninsa Arthur ( Joseph Gordon-Levitt ) viimeisin keikka menee kuitenkin mönkään ja miehet joutuvat pakenemaan kostonhimoista asiakastaan. Mönkään menneen keikan kohde Saito ( Ken Watanabe ) kuitenkin tarjoaa heille vastineeksi uutta työtä, tällä kertaa päinvastaisella metodilla, eli kohteen alitajuntaan pitäisin istuttaa uusi idea (m

Oscar-ehdokas: Take it all musikaalista Nine (Marion Cotillard)

Kuva
Tämän vuoden Oscareissa parhaan laulun kategoriassa kisaa Nine -musikaalista ihastuttavan Marion Cotillardin esittämä Take it all . Satuin sen youtubesta löytämään - tässä nähtäväksi ja kuultavaksi teillekin. Muut ehdokkaat Oscareiden laulukategoriassa ovat: “The Weary Kind” elokuvasta Crazy Heart “Loin de Paname” elokuvasta Faubourg 36 sekä "Almost there" ja “Down in New Orleans” elokuvasta The Princess and the Frog Ja jos embeddaus ei toimi - tässä suora linkki videoon Youtubessa. Nine -musikaalin ensi-ilta on viikon päästä. Kirjoittelin siitä enemmän täällä . Muista myös osallistua Disney-skabaan! Voit voittaa yhden kolmesta Disney-dvd:stä. Kisa päättyy pe 26. helmikuuta >> Kuva © Disney/Pixar

Upeiden naisten musikaali - Nine (***)

Kuva
Rob Marshall oli Oscar-ehdolla musikaalistaan Chicago vuonna 2002. Tänä vuonna tarkoitus oli selkeästikin uusia tuo nomineeraus, mutta mitenkähän käynee? Golden Globe-ehdokkuuksia Marshallin uusi ohjaus sai viisi kappaletta, mutta yhtään se ei voittanut. Ulkoisilta arvoiltaan Nine on kaikkea, mitä elokuvantekijä voi toivoa: on loistava tähtikaarti, jonka lähes kaikki esiintyjät ovat himoitun pystin voittaneet, pääosamies jopa kahteen kertaan ja rahaa on selvästikin ollut käytössä studiolta. Mutta mutta. Eipäs hätäillä. Kunnon käsikirjoitus tarvitaan myös. Nine on tarina italialaisesta elokuvaohjaajasta Guido Continista ( Daniel Day-Lewis ), joka on menettänyt inspiraationsa tehdä elokuvia. Enää ei vaan ideoita tule. Henkilökohtaisen elämänsä miesrukka on sotkenut täysin - vaikka hänellä on ihana vaimo Luisa ( Marion Cotillard ), hän on täysin koukussa rakastajattareensa Carlaan ( Penelope Cruz ). Guidon naiset eivät lopu näihin kahteen: häntä auttaa ja ymmärtää puvustaja / he

Kalenteri 2010 - Hollywoodin naiset, osa 3/4

Kuva
Kalenterin kolmososassa synttärisankarisuosikit heinäkuusta syyskuuhun. Rempseä Sandra Bullock on niitä, jotka eivät välttämättä aina loista näyttelijälahjoillaan, mutta joissa on jotain omaperäistä, minuun vetoavaa karismaa. Bullockin tähdittämä Miss Congeniality on loistava esimerkki tästä - leffa kuuluu omilla listoillani samaan satsiin Reese Witherspoonin tähdittämän Legally Blonden kanssa - rakastan näitä komedioita!. Hieman kömpelö mutta omaperäisen kaunis Bullock tuo usein fyysistä komediaa elokuviinsa. Bullockin paras on Speed ihanan Keanu Reevesin rinnalla. Tämä parivaljakko voidaan nähdä uudelleen yhdessä suloisessa Lake Housessa . Lisää Sandrasta IMDb:ssä . Muita heinäkuun tyttöjä on mm. ihastuttava Eva Green (synt. 5. heinäkuuta 1980) ja Diane Kruger (15. heinäkuuta 1976).   Elokuulle meinasi olla hankala löytää sopivaa synttärisankaria, mutta lopulta päädyin ranskattareen. Huolimatta useista uudemmista ja suuremmista rooleistaan Audrey Tautou on edelleen A