Tekstit

Näytetään tunnisteella leffauutiset merkityt tekstit.

Tulossa ensi viikolla: Pienin painajainen perheessä

Kuva
Focker -komediaelokuvasarjan ( Perhe on painajainen ja Painajainen perheessä ) jatko-osa Pienin painajainen perheessä ilmestyy Blu-ray Combo Pack- ja DVD-julkaisuina 25.5.2011. Perheet Focker ja Byrnes ovat kirvoittaneet makeita nauruja elokuvayleisöistä jo yli vuosikymmenen ajan. Perhetarinan kolmannessa osassa keskitytään lasten kasvatukseen. Elokuvablogi.comissa ensi viikolla julkaisun kunniaksi Robert De Niron haastattelu sekä arvio elokuvasta! Greg Fockerin (Ben Stiller) appiukko, entinen CIA-agentti Jack Byrnes (Oscar-voittaja Robert DeNiro) arvostaa vihdoinkin vävypoikaansa, mutta yksi tulikoe on vielä edessä: Gregin täytyy pystyä todistamaan, että hän kykenee olemaan perheen seuraava ”Godfocker”. Komediahittien Perhe on painajainen ja Painajainen perheessä jatko-osaa Pienin painajainen perheessä tähdittävät Robert De Niro (Kaikki hyvin) ja Ben Stiller (Night at the Museum -elokuvat) sekä Oscar®-voittajat Dustin Hoffman (Kung Fu Panda) ja Barbra Streisand (Vuorovetten

Harry Potter ja Kuoleman varjelukset, osa 2 - traileri

Kuva
Heinäkuussa 13. päivä saa ensi-iltansa Harry Potter -sarjan viimeinen osa, Kuoleman varjelukset, osa 2 . Elokuva julkaistaan sekä 2D- että 3D-formaateissa. Eeppisessä loppuhuipentumassa taistelu velhomaailman hyvien ja pahojen voimien välillä kärjistyy avoimeksi sodaksi. Kun panokset ovat korkeammalla kuin koskaan, kukaan ei ole turvassa. Ja juuri Harry saattaa joutua tekemään äärimmäisen uhrauksen dramaattisessa viimeisessä taistelussa Voldemortia vastaan. Kaikki päättyy tähän. Elokuvassa “ Harry Potter ja kuoleman varjelukset – Osa 2 ” Daniel Radcliffe, Rupert Grint ja Emma Watson palaavat Harry Potterin, Ron Weasleyn ja Hermione Grangerin päärooleihin. Nimekkäässä tähtikaartissa nähdään myös Helena Bonham Carter, Jim Broadbent, Robbie Coltrane, Warwick Davis, Tom Felton, Ralph Fiennes, Michael Gambon, Ciarán Hinds, John Hurt, Jason Isaacs, Matthew Lewis, Gary Oldman, Alan Rickman, Maggie Smith, David Thewlis, Emma Thompson, Julie Walters ja Bonnie Wright . Tänään jul

Nightwishiltä uuden levyn mukana elokuva

Kuva
Kun asiassa yhdistyy jopa kolme omaa sydäntä lähellä olevaa asiaa, on se silloin pakko kertoa myös muille. Hifi-kaiuttimia valmistavan Genelecin facebook -sivulla oli linkki videoon, jossa Nightwish-yhtyeen Marco Hietala ja Tuomas Holopainen kertovat uuden Nightwish-levyn teosta ja siitä, kuinka levystä tuleekin samalla elokuva. Kuulostaa vallan mielenkiintoiselta! Nightwish on itselleni yksi niitä bändejä, joiden musiikkia olen kuunnellut ja uraa seurannut ihan ensimmäisestä levystä lähtien. Vuosia sitten rakastin bändin musiikkia suurin piirtein yli kaiken muun (musiikin siis), mutta kuten niin usein käy, pikkuhiljaa innostus laimenee perustykkäämiseksi. Koskaan en kuitenkaan ole lopettanut Nightwishin musiikista tykkäämisestä, vaikka levyjä en viime aikoina olekaan suuresti kuunnellut. Viime levyllä Nightwishin musiikki oli muuttunut jo niin mahtipontiseksi, että tuntui kuin olisi kuunnellut elokuvan soundtrackia - ja siitähän onkin luonnollinen siirtymä sitten tehdä kokonain

Lisää Neil Gaimania elokuvaksi - American Gods tulossa!

Kuva
Neil Gaiman ja hänen ihastuttava valkoinen paimenkoiransa Cabal Olen ollut pitkään suuri Neil Gaiman -fani, sillä äijän mielikuvituksesta on toistaiseksi irronnut aivan loistavia teoksia. Nuorempana luin Sandman -sarjakuvia, mutta koska rakastan aikuisten satuja, monet Gaimanin kirjat tuntuvat toimivan minulle täydellisesti. Stardust - Tähtisumua on ollut suuri suosikkini pitkään, ja sen elokuvaversiota rakastan myös. Samoin Neverwhere - Maanalainen Lontoo on kirjana yksiä suosikkejani (BBC:n minisarjasta en niin suuresti välittänyt ja sen katsominen jäikin itse asiassa kesken). Episodi uutisoi tällä viikolla, että Gaimanin American Gods - Unohdetut jumalat filmatisoidaan. Luin kyseisen kirjan jokin aika sitten (juttu täällä ) ja pidin tuosta vankilasta vapautuvan miehen matkasta yliluonnollisiin maailmoihin kovasti. Mielenkiinnolla odotan, millainen elokuva tästä tuleekaan - tehtävä ei nimittäin ole helppo, sen verran moniulotteinen tarina on kyseessä. Mielenkiinnolla m

Alkuvuoden 2011 odotetuimmat

Kuva
Vuosi vaihtuu pian ja ensi vuodeksi on taas runsaasti odotettavaa leffarintamalla. Tässä muutamia alkuvuoden julkaisuja, joita itse odotan kovasti, sillä näistä monet ovat jo ehtineet kerätä kiinnostusta suuressa maailmassa ja monia on povattu ainakin jonkinasteisiksi Oscar-suosikeiksi. Oscar-ehdokkaathan julkistetaan tammikuun 25. päivä ja varsinainen gaala on helmikuun 27. päivä, joten onneksi iso osa näistä ehditään Suomessakin nähdä ennen palkintojen julkistamista. Vähän viime tippaan jää esimerkiksi Black Swanin kohdalla, mutta jospa ehtisi kuitenkin! Leffat on listattu tässä ensi-iltapäivämääränsä mukaisessa järjestyksessä. Huomioithan, että julkaisupäivämäärät saattavat vaihtua tai elokuva saatetaan jättää kokonaan julkaisemattakin! Hereafter - Suomen ensi-ilta 14.1.2011 Clint Eastwoodin ohjaama Hereafter kertoo kuoleman kohtaamisesta ja mahdollisesta kuoleman jälkeisestä elämästä. Pääosassa nähdään Matt Damon , jolla on erityinen yhteys tuonpuoleiseen. Traileri täällä

Tulossa 2011: Terrence Malickin The Tree of Life

Kuva
Yksi ensi vuoden odotetuimpiin elokuviin kuuluvista on Terrence Malickin ohjaama ja käsikirjoittama The Tree of Life . Ohjaajana Malick on mielenkiintoinen - vuonna 1978 ohjaamansa Days of Heaven - Onnellisten aika -elokuvan jälkeen hän piti kahdenkymmenen vuoden tauon ennen kuin palasi takaisin ohjaajan puikkoihin 7 Oscarin ehdokkuuden saaneella sotadraamalla Thin Red Line - Veteen piirretty viiva . Malickin seuraava työ, The New World vuonna 2005 puolestaan kertoi kapteeni Smithin (esittäjänään Colin Farrell ) ja intiaaniprinsessa Pocahontasin (täydellisen ihastuttava Q'orianka Kilcher ) tarinan. Disneyn piirretystä huomattavastikin ;-) poikkeava tarina on huikean hieno - Malick selvästikin haluaa paneutua asiaansa täydellisesti, ennen kuin antaa elokuvansa julkaistavaksi. Vuosia on taas kulunut New Worldin jälkeen ja siksipä Malickin laadun tunteva yleisö odottaakin innolla hänen ensi vuonna ilmestyväksi merkittyä fantasiaa, sci-fiä ja draamaa sekoittelevaa elokuvaa The

Tulossa 2011: Danny Boylen 127 Hours

Kuva
Danny Boyle on itselleni edelleenkin "se Trainspotting -ohjaaja" huolimatta Slummien miljonäärillä ansaitusta Oscar-voitosta 2009. Boylen uusin elokuva 127 Hours , pääosassaan James Franco , kertoo tositarinan vuorikiipeilijä Aron Ralstonista , joka jumittui kiipeilyreissullaan kädestään kiinni kivenlohkareen alle ja joutui taistelemaan hengestään 127 tunnin ajan. Elokuvan tarina kuulostaa järkyttävältä, mutta koska kyseessä on Boylen ohjaama elokuva, tämä on tietenkin ihan must see. 127 Hours tulee näillä tiedoin Suomen ensi-iltaan helmikuun 2. päivä 2011 eli ennen Oscareita tämä pitäisi ehtiä näkemään. Elokuvalle kun on povattu jo monenmoista... EDIT 3.2.2011: Arvio leffasta täällä >> Tsekkaa traileri alta - ainakin maisemat ovat huikaisevat!

Tulossa: Your Highness (2011)

Kuva
Ken muistaa ihastuttavan sekopäisen pilviveikkokomedian parin vuoden takaa nimeltään Pineapple Express ? Siinä James Franco ja Seth Rogen hengailivat pilvessä koko leffan ajan. Ensin Pineapple Express oli suhteellisen perinteistä pilven polttoa ja buddykomediaa, mutta muuttui loppua kohden aivan hysteerisen hauskaksi toimintakomediaksi, jolle nauroin vedet silmissä. Pineapple Expressin ohjaajan David Gordon Greenin seuraava komedia, Your Highness , on tulossa teattereihin ensi keväänä - jenkeissä leffan ensi-illaksi on merkitty huhtikuun 8. päivä 2011. Leffassa esiintyvät James Franco ja Danny McBride (joka on myös mukana käsikirjoittamassa tätä), jotka sekoilivat yhdessä jo Pineapple Expressissä , mutta mukana ovat myös ihastuttavat Natalie Portman ja Zooey Dechanel . Vielä ei ole mitään tietoa, julkaistaanko tämä Suomessa missä muodossa eli tuleeko teattereihin ollenkaan. Pelko on, että tälle käy samoin kuin vaikkapa kauan odottamalleni Get him to the Greek -elokuvalle, j

Tulossa: Rare Exports (ensi-ilta 3.12.2010)

Kuva
Joulupukki tulee Suomesta, senhän tietävät kaikki, ainakin me suomalaiset. Mutta millainen se pukki onkaan? Suomalainen fantasiaelokuva Rare Exports kertoo tarinan alkuperäisestä pukista koko maailmalle -ja hyvän vastaanoton elokuva onkin maailmalla saanut. Lokakuussa Sitgesin fantasiaelokuvajuhlilla Espanjassa se valittiin festivaalien parhaaksi elokuvaksi ja pari viikkoa sitten sen traileri oli parhaalla mainospaikalla IMDb:ssä, mikä minusta on hieno asia suomalaiselle elokuvalle! Jalmari Helanderin ohjaama ja käsikirjoittama Rare Exports pohjaa vuosina 2003 ja 2005 ilmestyneisiin lyhytelokuviin, jotka löytyvät myös YouTubesta - suosittelen katsastamaan, jos siis et ole niitä vielä koskaan nähnyt :) UK:ssa Rare Exportsia on markkinoitu kauhuna, mutta minusta se on enemmänkin fantasiaa tai seikkailua. Vinksahtanut jouluelokuva nähtiin jo kertaalleen Rakkautta ja Anarkiaa -festivaaleilla alkusyksystä, mutta virallisen ensi-iltansa se saa joulukuun kolmantena päivänä. Vilkaise

Huomenna Potteria - toiseksi viimeistä kertaa!

Kuva
© 2010 Warner Bros. Ent. Harry Potter Publishing Rights © J.K.R. Huomenna se sitten on täällä, se toiseksi viimeinen Harry Potter eli Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 . Sarjan tiiliskivimäiseksi muodostunut viimeinen kirja päätettiin jakaa kahteen osaan ja se ihan vihoviimeinen Potter-elokuva tulee teattereihin sitten ensi kesänä. Mielenkiinnolla elokuvaa odotan - olen siis menossa huomenillalla sen vasta katsomaan, sillä ikävästi missasin leffan pressinäytöksen -vaikka varsinainen Potter-mania on meidänkin perheessä hieman hiipunut viimeisen kirjan lukemisen jälkeen. Eilen kuitenkin kirjaa hetken aikaa silmäilin ja tulin siihen tulokseen, että helposti voisin uppoutua tarinan vietäväksi vaikka koko illaksi ;-) Vaikka suurin into on siis hiipunut, tarinan tenho ei kuitenkaan ole mihinkään kadonnut. On ollut jännä seurata Harryn tarinaa myöskin näyttelijöiden kasvun kautta. Juuri eilen lukaisin Bubblen blogista juttua hoteimmista Potter-näyttelijöistä ja ihmettelin,

Harry Potterin Evanna Lynch ja Matthew Lewis tulossa Helsinkiin to 4.11!!

Kuva
Harry Potter -elokuvissa omaperäistä Luna Lovekivaa ja hiljaista Neville Longbottomia esittävät Evanna Lynch ja Matthew Lewis vierailevat Helsingissä Tennispalatsiaukiolla torstaina 4.11. klo 16.00 – 18.00 järjestettävässä fanitapahtumassa. Lewis ja Lynch nousevat lavalle haastateltaviksi ja jakavat nimikirjoituksia. Faneja kehotetaan pukeutumaan Harry Potter -teeman mukaisesti, sillä parhaat puvut palkitaan samoin kuin aikaisemmissakin vastaavissa tapahtumissa (ks. edellinen juttuni kesältä 2009 , kun paikalla olivat Weasleyn kaksosveljeksiä näyttelevät Phelpsin veljekset). Lynchiä ja Lewisia ole menossa ihmettelemään myös minä (tosin ilman teeman mukaista pukua), joten raporttia tapahtumasta on tiedossa sitten loppuviikolla :) Harry Potter ja kuoleman varjelukset - osa 1 saa Suomen ensi-iltansa elokuvateattereissa 17.11.2010 ja päätöselokuva Harry Potter ja kuoleman varjelukset - osa 2 saapuu teattereihin 15.7.2011. Kuva © 2010 Warner Bros. Ent. Harry Potter Publishing Rig

Viikon ensi-ilta - Toy Story 3

Kuva
Perjantaina 27. elokuuta saa Suomen ensi-iltansa kolmas Toy Story - 15 vuotta ensimmäisen Leluelämää -elokuvan jälkeen. Olin ensin (kuten hyvin usein jatko-osien suhteen) hieman skeptinen ajatuksesta vanhan ja ihanan animaation uudelleenlämmittelystä, mutta pelkoni oli aivan turha. Toy Story 3 on nimittäin yksi vuoden parhaista elokuvista! Animaatioista ja varsinkin Pixar-animaatioista pitäville tiedoksi: tämä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa! Ja yhtään herkempien kannattaa varata pari nenäliinaa mukaan, sillä ainakin minä tirautin pari kyyneltä siinä katsoessani. Varsinainen arvioni elokuvasta on luettavissa uusimmassa Episodissa , joten täällä blogissa kokonainen arvio tulee sitten hieman myöhemmin. Traileri täällä >>

Tulossa: David Fincherin ohjaama The Social Network

Kuva
Sain työkaveriltani lainaan Ben Mezrichin kirjan Accidental Billionaires , joka kertoo romaanityylisesti ja varsin elävällä tavalla Facebookin perustajista ja palvelun perustamisesta. Ainakin näin alussa kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Kirjan aihepiiri kuulosti hyvin samanlaiselta kuin tänä syksynä elokuviin tulossa olevan, yhden aikamme kiinnostavimpien ohjaajien, David Fincherin ( Fight Club , Se7en ) ohjaaman The Social Network -elokuvan juoni - ja yllätys yllätys, tarkistuksen jälkeen huomasin, että kyseinen kirjahan on todellakin elokuvan taustamateriaalina. Aluksi ajatus "Facebook-elokuvasta" kuulosti vähän kummalliselta, mutta nyt tuota kirjaa muutaman sivun kahlanneena olen sitä mieltä, että tämä leffa on ihan pakko nähdä. Pääseminen kurkistamaan Harvardin kulissien taakse ja tutustumaan sen salaisiin seuroihin, joiden kautta monet maailman suurmiehet kasvavat, kuulostaa tavalliselle ihmiselle ihanalta mahdollisuudelta päästä sammuttamaan uteliaisuut

Let me in -traileri (Ystävät hämärän jälkeen jenkkiversio)

Parin vuoden takainen ruotsalainen kauhu/fantasiadraama Ystävät hämärän jälkeen ( Låt den rätte komma in ) on saamassa "kansainvälisen" version Hollywood -tyyliin. Let me in -elokuvan traileri on nyt julkaistu ja sen voi vilkaista tuosta YouTube -linkistä alla. Jenkkiversiossa vampyyrityttöä esittää Chloe Moretz , joka nähtiin tänä keväänä pahiksia teurastavana Hit-Girlinä elokuvassa Kick-Ass . Leffan ohjaa Cloverfieldin ohjaaja Matt Reeves . Kuten hyvin usein näiden englanniksi tehtävien uusintaversioiden kohdalla, myös tällä kertaa ainakin trailerin perusteella näyttää siltä, että alkuperäistä tunnelmaa ei ihan ole saavutettu. Ruotsalainen elokuva oli mielestäni todella hieno, sopivan creepy ja pienieleinen, ja pidin siitä todella paljon. Kirjoittelin siitä aikoinaan vanhaan englanninkieliseen blogiini ja juttu löytyy täältä >> Jos embeddaus ei toimi, tässä linkki traileriin IMDb:ssä >>

Traileri: Harry Potter and the Deathly Hallows, part 1

Kuva
Voi että tuntuikin kotoisalta nähdä pitkästä pitkästä aikaa ystävämme Harry Potter kumppaneineen! Melkein tuon sarjan on ehtinyt unohtaa, kun kirjat on kaikki luettu (vaikkakin moneen kertaan) ja elokuvia ei ole vähään aikaan julkaistu, ja monet muut mielenkiintoiset sarjat ja elokuvat ovat alkaneet viedä tilaa. Nyt kun Harry Potter ja Kuoleman varjelukset, osa 1:n traileri julkaistiin, into sarjaa kohtaan alkoi taas nousta. Traileri näyttää nimittäin ihan törkeän hyvältä! Minä tykkään katsella trailereita Applen trailerivarastosta (nykyisin iTunesin alla, mutta toimii entisen tapaan), koska se on jotenkin niin mukavan selkeä paikka, joten tässä linkki traileriin siellä >> Harry Potter ja Kuoleman varjelukset, osa 1 Suomen ensi-ilta marraskuun 19. 2010 - osa 2 sitten ensi vuonna. Kuva: (c) 2009 Warner Bros. Pictures

Tulossa elokuussa: Get him to the Greek - Keikkaa pukkaa

Kirjoittelin alkukeväästä tänä kesänä julkaistavasta elokuvasta Get him to the Greek . Nyt leffa on saanut ensi-iltansa jenkeissä ja on saanut ilmeisesti myös ihan hyvän vastaanoton. Mahdollisuus siis sille, että saamme tämän erittäin hauskalta vaikuttavan rokkileffan myös Suomen teattereihin ovat suuremmat :) Tällä hetkellä Suomen ensi-illaksi ilmoitetaan elokuun 20. päivä ja leffan nimeksi Keikkaa pukkaa . EmpireOnlinessa (suora linkki, jos embeddaus ei toimi) oli tällainen hauska leffan päänäyttelijän, brittiläisen koomikon Russell Brandin haastattelu.

Tulossa kesäkomediaa: Hot tub time machine (ensi-ilta 18.6.)

Kuva
Kesäkuun 18. päivä on teattereihin tulossa lisää kesäkomediaa: Hot tub time machine . Tämän elokuvan idea on ihan päättömän hauskan kuuloinen: kolme elämäänsä kyllästynyttä kaverusta sekä yhden heistä sisarenpoika lähtee vetämään lärvit hiihtokeskukseen, joka oli kovastikin in 20 vuotta aikaisemmin. No, enää se ei ole niin mahtava, mutta lärvit siellä voi edelleen vetää ja pulikoida porealtaassa - joka, hupsis vaan, onkin aikakone ja vie äijät takaisin kultaiselle (vai pitäisikö sanoa neonväriselle) 80-luvulle. Nelikkona nähdään John Cusack , Rob Corddry , Craig Robinson ja Clark Duke , muissa rooleissa mm. Grispin Clover sekä Chevy Chase. Trailerin voi tsekata myös täältä >>

Tulossa: The A-team (ensi-ilta 11. kesäkuuta 2010)

Kuva
Ensi viikolla saa ensi-iltansa 80-luvulla suosittuun tv-sarjaan pohjautuva elokuva The A-Team , joka kertoo entisistä armeijan erikoisjoukkojen sotilaista, jotka yhdistävät voimansa puhdistaakseen maineensa. Kiinnitin jo aikaisemminkin huomiota tähän elokuvaan (varmaankin pääasiassa siinä esiintyvien Liam Neesonin ja Bradley Cooperin vuoksi) ja vähän aikaa sitten näin leffan trailerin teatterissa. Ajattelinpa, että tässä voisi olla hyvä kesän guilty pleasure -toimintapläjäys :) Eräs leffan jo nähnyt tuttavani mainitsi, että elokuva oli ollut yllättävänkin viihdyttävä. Ja tämän tuttavan sanaan aika usein luotan, joten leffaan on mentävä sitten kun tämä viikon päästä meille rantautuu. Elokuvan on ohjannut Joe Carnahan ( Smokin' Aces ) ja rooleissa mukana ovat Neesonin ja Cooperin lisäksi mm. Jessica Biel, Patrick Wilson, Quinton "Rampage" Jackson sekä Sharlto Cople . Tsekkaa traileri iTunesista >>

Tulossa: When you're strange (a film about The Doors) - ensi-ilta 2. heinäkuuta

Kuva
Heinäkuun 2. päivä saa ensi-iltansa Suomessa dokumentti yhdestä maailman legendaarisimmasta yhtyeestä, The Doorsista, tai pikemminkin yhdestä aikamme legendaarisimmasta laulajasta, Jim Morrisonista . Kävin tänään elokuvan katsomassa lehdistönäytöksessä ja pidin siitä kovasti. Juttua tulossa myöhemmin, mutta sitä ennen - vilkaiskaa traileri. "People are strange when you're a stranger Faces look ugly when you're alone Women seem wicked when you're unwanted Streets are uneven when you're down " The Doors kolahti itselleni joskus lukioikäisenä, vaikka en pahemmin sen tyyppistä "vanhempaa" musiikkia kuunnellut. Mutta jostain syystä rakastuin tähän bändiin. Heidän musiikkinsa on sellaista, että siitä tulee heti bilefiilis. Tuntuu kuin olisi kännissä vaikka ei olisikaan. Ja Morrisonin lyriikat nyt vaan ovat niin uskomattomia, puhumattakaan hänen äänestään.

Rest in peace: Dennis Hopper (17.5.1936 - 29.5.2010)

Kuva
Lauantaina elokuvamaailma menetti yhden legendansa, kun Dennis Lee Hopper menehtyi sairastettuaan pitkään eturauhassyöpää. James Deanin kanssa yhteistyössä alkaneen, pitkän näyttelijäuran tehnyt Hopper muistetaan parhaiten kulttimaineeseen nousseesta elokuvasta  Easy Rider (1969), jonka hän käsikirjoitti, ohjasi ja jossa hän näytteli pääosaa Peter Fondan kanssa. Lahjakkaasta miehestä oli ehdottomasti kyse, sillä Easy Rider palkittiin kyseisenä vuonna Cannesissa parhaana ensikertalaistyönä. Tuotteliaan uran tehnyt Hopper ehdittiin nähdä sellaisissa klassikoissa kuin Francis Ford Coppolan Apocalypse Now! (1979) sekä David Lynchin Blue Velvet (1986). Hän oli pahiksen roolissa mukana myös Jan De Bontin ohjaamassa jo lähes toimintaklassikoksi muodostuneessa elokuvassa Speed (1994). Viime hetkiin asti töitä tehnyt Hopper kuoli uutisten mukaan ystävien ympäröimänä, juuri pari viikkoa aikaisemmin 74 vuotta täyttäneenä. Rest in peace.