Tekstit

Näytetään tunnisteella jude law merkityt tekstit.

Kotona katseltua: Artificial Intelligence: AI (2001) (****)

Kuva
Steven Spielbergin ohjaama Artificial Intelligence: AI on yksi niistä elokuvista, joka on vain jostain syystä jäänyt katsomatta aikoinaan ja sitten sitä, edelleenkin jostain kumman syystä, ei ole tullut katsottua edes kotiversiona. Nyt leffa on julkaistu Suomessakin teräväpiirtona ja katselinpa sen sitten vuoden ensimmäiseksi elokuvaksi Uuden Vuoden päivänä. Ihan hyvä, että katsoin, sillä pidin elokuvasta yllättävän paljon. Eletään jossain ei-niin-kaukaisessa tulevaisuudessa, jossa ilmaston lämpeneminen on aiheuttanut vedenpaisumuksen ja yhteiskunta on rajoittanut ihmisten määrää ja alkanut rakentaa työtekijöiksi robotteja. Tässä maailmassa Monica ( Frances O'Connor ) ja Henry ( Sam Robards ) surevat ainoan poikansa Martinin menetystä. Martin makaa syväjäädytettynä, vailla suurta toivoa henkiin heräämisestä. Robotteja valmistavassa yrityksessä työskentelevä Henry saa kuulla uuden, lapsen tapaisen robotin suunnittelusta. Tämä robotti kykenee ihmismäisiin tunteisiin - ja jopa ra

Guy Ritchien Sherlock Holmes (***)

Kuva
Odotin Guy Ritchien ohjaamaa versiota legendaarisesta Sherlock Holmesista innolla. Leffan traileri oli jo omiaan kiihdyttämään toiminta- ja Robert Downey Jr -fanin aineenvaihduntaa. Elokuvassa Robert Downey Jr on Sherlock Holmes ja Jude Law hänen hyvä ystävänsä Dr. Watson. Miehet asuvat perinteiseen tapaan yhteisessä talossaan Lontoon Baker Streetin numerossa 221b, mutta idylli uhkaa hajota, koska Watson mielii naimisiin. Holmesin periaatteessa pitäisi olla iloinen ystävänsä kohtalosta, mutta kaipailee kuitenkin yhteisiä hurjia seikkailuita. Seikkailu saapuu nurkan taakse mustan magian muodossa. Lordi Blackwoodin ( Mark Strong ) johtama ryhmä uhraa nuoria tyttöjä, mutta Holmes & Watson onnistuvat pelastamaan heistä viimeisimmän ja samalla passittamaan Blackwoodin telkien taakse, suuntana hirttolava. Blackwoodin teloitus ei ole kuitenkaan loppu, vaan alku, sillä siitä alkaa varsinainen seikkailu, jossa tosiaankin tarvitaan Holmesin huippunopeaa päättelykykyä. Uusi Sherlock

A film from Heath Ledger and friends - Imaginarium of Dr Parnassus (***)

Kuva
Kauan sitä on odotettu, mutta vihdoinkin Terry Gilliamin uusi elokuva, The Imaginarium of Dr. Parnassus on tulossa teattereihin! Heath Ledgerin viimeinen roolisuoritus, melkein jo keskeneräiseksi jäänyt elokuva saatiin kasaan mielikuvituksen ja Ledgerin näyttelijäystävien Johnny Deppin , Jude Law' n ja Colin Farrellin avulla. Tästä kertoo myös se, että elokuvan lopussa mainitaan sen olevan "A film from Heath Ledger and friends" . Ohjaaja Gilliam on ollut melkoisen huono-onninen produktioidensa kanssa: milloin hän taistelee tuulimyllyjä vastaan Don Quixotensa kanssa, milloin hänen pääosanäyttelijänsä kuolee kesken kuvauksien. Ledgerin surullisen, ennenaikaisen poismenon jälkeen kuvaukset lakkautettiinkin muutamaksi kuukaudeksi, ennen kuin yllämainittu kolmikko päätti viimeistellä elokuvan ystävänsä muistolle. Depp, Law ja Farrell lahjoittivat elokuvasta saamansa palkkiot Ledgerin perinnöttömäksi jääneelle tyttärelle Mathildalle (Ledgerin testamentti nimittäin oli laa