Tekstit

Näytetään tunnisteella diane kruger merkityt tekstit.

Jared Leto 118-vuotiaana - Mr. Nobody (2009) (***)

Kuva
Vihdoinkin Suomeen saapuva Mr. Nobody on ollut katsomislistallani pitkään. Yritin päästä katsomaan sitä jo vuosi sitten Sitgesin elokuvafestivaaleilla, kun satuin samaan aikaan lomaselle Barcelonaan, mutta elokuvan näytöksiä ei sitten ollutkaan juuri niinä päivinä, kun siellä päin olin. Vuoden verran ehti kulua, ennen kuin tämä fantasiaelokuva rantautui vihdoin Suomeen, ensin Rakkautta & Anarkiaa -festivaalien päätöselokuvaksi ja sen jälkeen vihdoin myös tavallisiin teattereihin. Belgialaisen Jaco Van Dormaelin ohjaama Mr. Nobody kertoo Jared Leton näyttelemästä Nemo Nobodystä, 118-vuotiaasta miehestä, jonka kerrotaan olevan viimeinen luonnollisesti kuoleva ihminen. Hänen viimeisiä päiviään seuraa koko maailma. Samalla hänen lääkärinsä ( Allan Corduner ) pyrkii saamaan häneltä vastauksia salaisuuksien verhoamasta menneisyydestä, mutta huonolla menestyksellä. Kun nuori toimittaja ( Daniel Mays ) saapuu salaa haastattelemaan Nemoa, tämän muisti alkaa palailla menneisyyteen - t

Tehokkaat natsintappajat eli Kunniattomat paskiaiset

Kuva
Quentin Tarantinon uutuus on ohjaajansa näköinen – aina niin tyylikäs ja hyvällä maulla toteutettu, hienon musiikin ryydittämä dialogipainotteinen toimintatarina. Se myös kirjoittaa historian uusiksi, mutta ei senkään väliä, koska tämähän on elokuvaa ja viihdettä. Kunniattomat paskiaiset kertoo natsien miehittämästä Ranskasta. Natsieversti Hans Landa ( Christoph Waltz ) tappaa nuoren tytön Shosannan ( Melanie Laurent ) perheen, mutta tyttö pääsee pakoon. Kostoa punoen tyttö muuttaa asumaan Pariisiin uuden henkilöllisyyden turvin ja ottaa hoitoonsa elokuvateatterin. Hänen kostosuunnitelmansa saa uutta potkua, kun nuori natsisotilas ja näyttelijä Frederick Zoller ( Daniel Brühl ) ihastuu häneen ja lopulta ilmoittaa hänelle uuden elokuvansa ensi-illan siirrosta naisen omistamaan teatteriin. Samaan aikaan amerikanjuutalaisista sotilaista koostuva iskujoukko Kunniattomat paskiaiset kerää natsien päänahkoja ympäri Ranskaa, hieman yksinkertaisen mutta hommassaan tehokkaan luutnantti Al

Loppukuun leffa-arviot

Kuva
93. McG: Terminator Salvation (2009) (cinema 27/5) - ** (Tarkemmin Babblingsissa ) Terminaattorin neljäs osa kertoo tarinaa saagan toiseksi suurimman legendan, aikuisen John Connorin ( Christian Bale ) maailmassa, jonka koneet ovat vallanneet ja Skynet kaappaa jäljellä rimpuilevia ihmisiä vangeikseen. Pienet kapinallissolut ympäri maailmaa koittavat taistella alati tehokkaamiksi kehittyviä koneita vastaan, mutta homma alkaa toimia vasta kun Connor ottaa ohjat käsiinsä. Edellisiin Terminaattoreihin verrattuna huteraan tarinaansa liian ryppyotsaisesti suhtautuva, paikoitellen kylläkin viihdyttävää ja vauhdikasta actionia tarjoava elokuva ei vedä vertoja kahdelle ensimmäiselle mestariteokselle. 94. F. Cavayé: Kaiken se kestää (Pour elle) (2008) (cinema 27/5) - *** Ranskalainen Kaiken se kestää kertoo kolmehenkisestä perheestä, jonka äiti yllättäen pidätetään epäiltynä murhasta. Äiti ( Diane Kruger ) tuomitaan 20 vuodeksi vankeuteen ja isä ( Vincent Lindon ) koittaa kaikkia kein

Kestääkö se kaiken?

Kuva
Cinema Mondo tuo Engelin Kesäkinon avajaiselokuvaksi ranskalaisen Kaiken se kestää (Pour elle) . Draamallisen trillerin pääosassa näyttelevät mm. Troijan Helenana tutuksi tullut entinen malli Diane Kruger ja Viikset (La Moustache) -elokuvassa näytellyt Vincent Lindon . Elokuva kertoo normaalia elämää elävästä perheestä, jonka äiti (Kruger) yllättäen pidätetään murhasta ja hän saa 20 vuoden vankeustuomion. Hänen miehensä (Lindon) on vakuuttunut vaimonsa syyttömyydestä ja pyrkii saamaan hänet vapaaksi, mutta millä hinnalla? Juoneltaan erittäin mielenkiintoisen elokuvan trailerin voi katsoa Youtubesta täällä . Olen menossa piakkoin katsomaan sekä tämän elokuvan että neljännen Terminaattorin Terminator Salvation , jossa John Connoria näyttelee Christian Bale . Näistä molemmista on siis tiedossa juttua lähiaikoina!